Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:12:06

Kysymys siis otsikossa. Kriteerit ovat aika tiukat, mutta ei voi mitään..

Eli:
1. 25-29-vuotias. Ei nuorempi (liian nuori) eikä vanhempi (jos yli 30-v mies on
vapaa, niin siihen on joku syy, eikä mun tarvi kokeilla kaikkia virheitä itse).
2. Sivistynyt ja kouluttautunut. Tarkoittaa siis että joko yliopistosta tai amk:sta
valmistunut. Poikkeustapauksessa poliisi voi myös kelvata. Nykyäänhän se
poliisikoulu on amk, mutta ennen vastasi ammattikoulua, eikä siitä oikeasta
amk:sta ole vielä kukaan valmistunut.
3. Ei tupakoi, eikä juo edes viikoittain alkoholia. Muutaman kerran vuodessa voi
kohtuudella ottaa, mutta ei todellakaan mitään jatkuvaa kaljanlitkimistä kotona.
4. Ei tatuointeja eikä lävistyksiä.
5. Sen näköinen, ettei hävetä seurassa liikkua. Normaalipainoinen siis,
mielellään edes jonkin verran urheilullinen.
6. Liikunnallinen, muttei mikään himotreenaja, joka on aina salilla. Mullekin
pitää riittää aikaa.
7. Ei muutenkaan mikään fanaatikko. Siis minkään asian suhteen. Esim.
ruokavalio, uskonto, pukeutuminen.. Sellainen täyspäinen ja kaikkeen
järkevästi suhtautuva.
8. Eläimistä (ainakin hevosista) olisi hyvä pitää, mutta vähintään niitä on
siedettävä.
9. Tanssitaitoinen, niin voidaan sitten yhdessä tanssia. Tai jos ei vielä osaa
tanssia, niin ainakin lähtisi sitten kipin kapin kursseille.
10. Sopivalla tavalla huumorintajuinen, mutta kuitenkin osaa myös tarvittaessa
olla vakava ja tosissaan.
11. Osaa pitää hauskaa selvinpäin.
12. Tykkää silloin tällöin katsoa vaikka jotain hyvää leffaa kanssani.
13. Ei kuitenkaan ole tv:n orja ja tuijota sitä tuntikausia päivittäin.
14. Käy töissä tai opiskelee, ei siis mitään pummia.
15. Ymmärtää, että mulla on harrastuksia, jotka vie aikaa.
16. Haluaa harrastaa samoja asioita, niin voidaan sitten tehdä yhdessä.
17. Ei mitään valehtelijaa tai pettäjää, vaan sellainen minua arvostava.

Tässä nyt ne kriteerit, jotka ensiksi mieleen tulivat.
Näiden kaikkien lisäksi pitäisi vielä olla sitä oikeanlaista kemiaa kohdatessa.

Mistähän johtuu, etten ole vielä miestä löytänyt? Entä mistä kannattaisi
lähteä moista etsimään?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 17:13:09

Miten sulla on aikaa miehelle, kun vasta etit taloudenhoitajaa, kun oma aika ei riitä?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.3.14 17:14:09

Jaa'a, mistähän kummasta johtuu ettet ole löytänyt...?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: _ 
Päivämäärä:   28.3.14 17:17:40

"Entä mistä kannattaisi
lähteä moista etsimään?"

Satukirjojen sivuilta kenties?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:19:11

18. Hoitaa kotihommat koska mä en ehdi ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: # 
Päivämäärä:   28.3.14 17:20:07

Niin että ei saa harrastaa mitään aikaa vievää, mutta sä saat kyllä ja sitä pitää ymmärtää? Melkoinen minä-minä-lista.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Keppihepo 
Päivämäärä:   28.3.14 17:20:35

Jos yli 30-v mies on vapaa, niin siihen on joku syy, eikä mun tarvi kokeilla kaikkia virheitä itse"

... kumma ettei omassa miehessäni ollut mitään vikaa, vaikka alettiin seurustella hänen ollessaan 32v. Taustalla ei myöskään oikeastaan ollenkaan aikaisempia suhteita. Tässä nyt 8 vuotta ollaan seurusteltu, enkä koe löytäneeni mitään juoppo-nisti-reppana-rassukkaa.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.3.14 17:21:15

"7. Ei muutenkaan mikään fanaatikko. Siis minkään asian suhteen. Esim.
ruokavalio, uskonto, pukeutuminen.. Sellainen täyspäinen ja kaikkeen
järkevästi suhtautuva"

Siis sinun itsesi täydellinen vastakohta? Vai oletko luopunut kiihkoisasta uskostasi jo

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.3.14 17:23:00

Harva täysjärkinen ja tasapainoinen mies haluaa itsensä vastakohtaa puolisokseen. :)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: sz<de 
Päivämäärä:   28.3.14 17:25:57

"Mistähän johtuu, etten ole vielä miestä löytänyt?"
No kuule en kans ymmärrä! :DD

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: mies 
Päivämäärä:   28.3.14 17:26:16

"jos yli 30-v mies on vapaa, niin siihen on joku syy, eikä mun tarvi kokeilla kaikkia virheitä itse"

Vaimon kuolema. Kyllä sinäkin sen joskus joudut kokemaan. Siis oman kuolemasi. Valitettavasti me kaikki joudumme.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   28.3.14 17:27:30

Painu ny takas siihe angstiseen elämääs Cloory.... Eti miestä sit ku oot kasvanu henkisesti.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:28:15

#: No saa harrastaa mun kanssa tanssia, lenkkeilyä ja hevosia ;)

Keppihepo: Toki poikkeuksiakin voi löytyä, mutta pääsääntö. Sitäpaitsi mä olen
24-v, enkä halua mitään 10v vanhempaa miestä. Muutenkin jos esim. lapsia
haluaa, niin ehkä miehellä ei samalla tavoin tule ikä vastaan, mutta en mä silti
halua että mies on eläkkeellä kun lapsi on teini-iässä..

.: En mä ole mikään fanaatikko :)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: päinvastoinmyös? 
Päivämäärä:   28.3.14 17:28:33

jos yli 30-v nainen on vapaa, niin siihen on joku syy?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: mies 
Päivämäärä:   28.3.14 17:30:18

Näköjään täytän listasta kaikki muut kohdat paitsi 1. ja 9.

Yhtenäkään kriteerinä ei näyttänyt olevan ei naimisissa/ei kihloissa/ei avoliitossa/ei seurustele/on vapaa.

Ensimmäisessä kriteerissä viitattiin vaan siihen, että yli 30-vuotias vapaa on jollain tapaa viallinen, muttei laitettu kriteeriksi sitä, että pitäisi olla vapaa ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:32:58

19. On tasapainoinen ja sinut itsensä kanssa.
20. Tietää mitä elämältään haluaa (ja haluaa samoja asioita kuin minä).

Okei, jos kunnollinen yli 30-v mies on vapaa siksi, että ex on kuollut, niin sitten
varmaan etsii vain laastaria tai jotain. Ihan sama. Mä en halua mitään vanhaa
ukkoa, joten siksi joku ikäraja. Mitä lähempänä mun omaa ikää niin sen
parempi. Tuskin juttu siihen kaatuu, jos mies täyttää huomenna 30v.

Jos miehellä on lapsia, niin ne on ok, jos mies on yh ja siksi että lasten äiti on
kuollut. Sellaista miestä en halua, joka lisääntyy pitkin Suomea milloin kenenkin
kanssa. Eli lapset on ok, jos ne on yhdelle ja samalle naiselle, joka on kuollut.
Tosin silloinkin siitä kuolemasta pitää olla riittävästi aikaa, koska edelleenkään
en miksikään laastariksi ala.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   28.3.14 17:33:12

No jos yli 30 v. mies TAI nainen on vapaalla jalalla niin toki siihen on jokin syy. Yleensä syy on se, että pitkäaikainen suhde on päättynyt.. ja ihmisenhän ei ole hyvä olla yksin, joten kyllä se yli 30 v. nainen tai mieskin etsii sitä kumppania.. ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 17:34:39

"Jos miehellä on lapsia, niin ne on ok, jos mies on yh ja siksi että lasten äiti on
kuollut. Sellaista miestä en halua, joka lisääntyy pitkin Suomea milloin kenenkin
kanssa. Eli lapset on ok, jos ne on yhdelle ja samalle naiselle, joka on kuollut."

What the f...

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:34:42

päinvastoinmyös?: Onneks mä olenkin vasta 24-v ;)

mies: No se tais unohtua :P

21. On vapaa. Ja on ollut jo hetken eikä mikään just eilen eronnut.
22. Ei ole kymmeniä suhteita takana.
23. Ei ole myöskään kymmeniä yhdenillanjuttuja tai mitään muutakaan vastaavaa.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:36:52

...: No siis pointtina se, että niitä lapsia kuuluu tehdä vasta sitten kun on hyvä
ja vakaa suhde, joka myös kestää. Ei parin kuukauden seurustelun jälkeen.
Lapset voi olla tehty järkevästi ja oikeaan suhteeseen, mutta se suhteen toinen
osapuoli on kuollut. Tällöin miehessä ei tarvitse olla vikaa. Sen sijaan, jos
miehellä on exän kanssa lapsi, josta vielä hyvässä lykyssä riitelevät, niin vikaan
on mennyt ja pahasti siinä vaiheessa, kun se lapsi on päätetty tehdä
kestämättömään ja huonoon suhteeseen.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.3.14 17:41:32

:DDDDDDDDDDDDD kai tää on vitsi? Joku jolla on edes pienen pientä aivotoimintaa huolisi clooryn? 8D

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 17:44:45

Mutta kun sitä onnellista ja kestävää parisuhdetta ei voi taata. Ei vaikka pari olisi onnellisesti yhdessä kymmenen vuotta ennen kuin tekevät lapsen.

Me ihmiset muutumme elämän aikana. Toiset parempaan, toiset huonompaan suuntaan.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:45:19

Ei ole mikään vitsi.. Alkaa tää sinkkuilu jo kyllästyttää, mutta sopivaa miestä
vain ei tunnu mistään löytyvän :(

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: LOL 
Päivämäärä:   28.3.14 17:49:49

Veikkaan, että jos tollainen mies löytyy, niin cloory ei sille kelpaa lähimailleenkaan :D

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:51:04

...: No mutta alle 30-vuotias mies tuskin ehtii olla sitä kymmentä vuotta
onnellisesti yhdessä ennen lapsen tekoa ;)

LOL: Miksi sä niin luulet?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 17:52:24

"No mutta alle 30-vuotias mies tuskin ehtii olla sitä kymmentä vuotta
onnellisesti yhdessä ennen lapsen tekoa ;)"
Miksei ehtisi? Minäkin tapasin nykyisen aviomieheni kun hän oli 17.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   28.3.14 17:53:00

Cloory.... Maajussille morsian -sarjasta! :) Ilmoittaudu heti ensi vuonna (2015 kuvauksiin).

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: _ 
Päivämäärä:   28.3.14 17:56:33

"Ei ole mikään vitsi.. Alkaa tää sinkkuilu jo kyllästyttää, mutta sopivaa miestä
vain ei tunnu mistään löytyvän :("

Pakkelit naamaan ja tänä iltana paikalliseen, kyl sieltä mies sulle löytyy.. ei ehkä kaikkia vaatimuksia täyttävä mut kuitenkin.. :D

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: crtaa 
Päivämäärä:   28.3.14 17:56:36

Kyllä looryltä jää muna saamatta jos ehdokas käyttää googlea. Jäätävä nasaali poliisien seurassa viimeistään vika pisara.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 17:57:45

Suomi24.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 17:59:48

---: En mä halua telkkariin :D Ja jos toi on joku sellanen ohjelma, et pitäis
hengailla jossain pöndellä ties kuinka ja kauan (en tiedä, mulla ei edes ole
telkkaria joten en sellaista katso enkä mitään sarjoja seuraa), niin ei mulla ole
aikaa :(

_: Tänään meen kyllä pelaamaan sählyä ja sit ajoissa nukkumaan.. Jos
huomenna sit katsois uudestaan..

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ::: 
Päivämäärä:   28.3.14 18:04:11

Saattaapi ehkä yksi sadastatuhannesta löytyäkin, mutta milä vielä takaaisi sen, että kemiat cloorin kanssa kohtaa? Kannattaisiko sen sijaan etsiä miestä, jonka kanssa homma toimii, kun listat älyttömiä kriteereitä. Olet kohta itse se 30v eronnut, 2 lapsen yh-äiti.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 18:11:22

...: Sieltä mä törmään vain aina johonkin törppöihin :D

:::: Kerropa mistä sitä miestä sitten pitäisi etsiä? Ihan oikeasti monet noista
asioista ovat mulle tärkeitä. Toki tossa vähän kärjistetysti esitettyinä, mutta
esim. jatkuva alkoholin lipittäminen ei käy laatuun, mitään juoppoa en huoli..
Samaten tupakka on ehdoton ei. Näistä en tingi.. Enkä myöskään etsi mitään
isähahmoa, vaan ihan itselleni sopivan ikäistä miestä.. Enkä voi sillekään mitään,
mutta kyllä se koulutus(tausta) nyt vain kertoo ihmisestä jotain..

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   28.3.14 18:13:20

Mä oon nähnyt sun kuvan, joten siinä selitys sun miehen puutteelle. Tuollaisilla ominaisuuksilla saa valita naisista parhaat päältä.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 18:20:52

Joo: Mä en ole yhteenkään noi kriteerit täyttävään mieheen edes törmännyt
ikinä, joten paha sanoa olisko mahiksia ;)

Kaikkia muita kyllä riittäisi vaikka jonoksi asti..

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   28.3.14 18:26:37

Ei naiset ilman munaa oo jäänyt. Pikkuisen laskee rimaa, niin aina nainen saa. Tuo ei ole mikään meriitti, että jonoksi asti riittää. Sinä olet vain b-luokassa ja haet a-luokan tavaraa. Silloin sulla pitäisi olla jotain tarjottavaa mitä a-luokan mies haluaa. Mitä sinä tarjoat, kun itse olet hevonperseitä luuraamassa illat pitkät ja haluat miehen olevan sulle ohjelmatoimisto kun tulet tallilta....Noin itsekkäät vaatimukset kun on, niin silloin sun olisi paras katsoa sieltä c-luokasta sopivaa kumppania. Sellainen saattaisi jaksaa epätasa-arvoisessa liitossa.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Leena 
Päivämäärä:   28.3.14 18:30:21

Opiskelen sun kanssa samassa tiedekunnassa, ja aika taukki saa olla, jos ei huomaa juuri näitä kriteerejä täyttäviä nuoria miehiä ympärillään. Tosin, ehkä sinusta näkee vain aika nopeasti, että olet vähän hullu?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Mission 
Päivämäärä:   28.3.14 18:35:42

Voi luoja.... Cloory, eiks vois joskus vähän jo yrittää kasvaa aikuisemmaks...

Satukirjasta tosiaan löydät noita tommosia. Itsehän olet myös satuprinsessa, eikö niin.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 18:38:22

Cloory, mitäpä jos laittaisit vaikka Suomi24 treffipalstalle ilmoituksen. Sulla näyttäs olevan kans facessa melko eroottisia poseerauskuvia korsetti päällä, pistä joku niistä kuvista profiilikuvaksi ja aivan varmasti löytyy ukko. :D

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 18:38:47

Leena: No kerropa sit miten niihin ihmisiin oikein voi tutustua?!? Mä en tunne
juurikaan porukkaa yliopistolta.. Oon ihan out kaikesta.. Ja se on aika hyvin, jos
musta heti näkee et oon hullu kun en juuri edes siellä aikaa vietä enkä tosiaan
ole pahemmin kehenkään tutustunut..

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 18:40:19

Ja turha nurista siitä ettet tunne porukkaa yliopistolta ja olet ihan out. Mitäs jäit pois niistä opiskelijapippaloista silloin alkuaikoina. Täälläkin muistaakseni nurisit asiasta. :)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Hellion 
Päivämäärä:   28.3.14 18:43:19

Tiesitkö, että ihmiset eroavat myös ihan vain siksi, että ensi-ihastumisen jälkeen kemiat eivät pelaakaan. Ihan mahtava tyyppi voi olla yhdelle upea puoliso, toiselle hyvä kaveri. Riippuu ihan siitä, miten kummankin osapuolen kemiat kohtaa. Yleensä ne kemiat on sellaista selittämätöntä, mitä ei pysty oikein edes kuvailemaan. "Se jokin sinussa on"-tyyliin :) Eli ei ihmisessä tarvitse olla vikaa, jos hän on eronnut seurustelukumppaninsa kanssa. Se kemia voi myös väljähtyä jos molemmat ei pidä sitä liekkiä yllä. Ja ihmisillä on erilaisia vaatimustasoja pitkän seurustelun suhteen - yksi tahtoo tasaista arkea, toinen räiskyntää ja ruusun terälehtiä. Se pitkäaikaine vaimo ja lasten äiti voi myös rakastua/ihastua/pöljäillä parisuhteen ulkopuolella.

Ja lopulta, mitä sitten jos tässä miehessä olisikin Vikaa. Hänet on ehkä jätetty, koska naisen mielestä oli jotain sellaista Vikaa. Mitä sitten? Ei se tarkoita, että se seikka olisi myös sinun silmissäsi Vika. Se voi olla vaikka just se juttu, mihin itse rakastut.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 18:49:43

...: Voisin myöhemmin keväällä laittaakin.. Todennäköisesti tarjontaa on
enemmän Etelä-Suomessa, jonne palaan toukokuun vikalla viikolla. Kukaan
tuskin jaksaa kahta kuukautta ensitreffejä odottaa, joten vielä ei viitsi.. Ellei
sitten joku niin paljon innostuisi, että varaisi heti lentoliput tänne ;) Mut lupaan
sitten kysyä ht-raadin mielipidettä siitä deitti-ilmosta. Toukokuun puolessa
välissä voisi olla sopiva aika se laittaa :P

Ehkä ei olis pitänyt pysytellä niin pihalla kaikesta silloin aluksi. Mutta siihenkin
oli syynsä. Sellaiset joista en tänne kirjoita.. Jos nyt aloittaisin uudelleen niin
osallistuisin kyllä toimintaan.

Hellion: "Tiesitkö, että ihmiset eroavat myös ihan vain siksi, että
ensi-ihastumisen jälkeen kemiat eivät pelaakaan."

Tässä nyt oli kyse lasten teosta. Ei kai kukaan täysjärkinen mies (tai nainen)
lähde lapsia tekemään sen ensi-ihastumisen perusteella?!? Jo se kertoo minulle
riittävästi kyseisestä ihmisestä.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: hahaa 
Päivämäärä:   28.3.14 19:00:36

Sinun pitää etsiä mies jok ei osaa käyttää nettiä.
Taustasi karkoittaa kyllä kaikki järkevät miehet... Ja ulkonäkösi sitten loput..

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: huoh 
Päivämäärä:   28.3.14 19:01:10

Täytät sitten itse listan jokaisen kriiterin?? Eiköhän sulle joku uskontohihhulitossukka löydy :D Tuskin sulla on edes aikaa seurustelulle, ellet sittem vaan ota miespuolista kämppistä xD

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: jeij 
Päivämäärä:   28.3.14 19:09:31

Sullahan oli vasta varsinainen helmi mäntyvaarasta

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   28.3.14 19:09:37

18. Sopii toivoa että sinä sovit miehen laatimaan vaatimuslistaan, joka on mahdollisesti yhtä pitkä, tiukka ja mustavalkoinen kuin tuo sinun laatimasi...

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: tiitu 
Päivämäärä:   28.3.14 19:11:06

Piti oikein kattoa ne korsettikuvat, OMG, pitikö noiden olla eroottisia?

Hellion puhuu järkeä, ja kannattaa unohtaa kaikki listat, vaatimuksia saa ja pitää ollakin, mutta liika on liikaa.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 19:12:44

24. Ei saa olla nörtti.
25. Luottotiedot kunnossa eikä mitään miljoonavelkoja.

huoh: Kyllä sitä aikaa kaikelle tärkeälle järjestyy ;)

jeij: Ai. Multa mennyt täysin ohi, kerro toki tarkemmin :D

juu: Näinpä. Se on katsos sitä kemiaa sitten ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: mattomimmi 
Päivämäärä:   28.3.14 19:12:47

Leena: Etpä kovin fiksua kuvaa anna itsestäsi ilkeilylläsi.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 19:13:30

Mikä funtio noilla korsettiposeeurauskuvilla muuten on, cloory? Etsitkö seksiseuraa miehistä, joilla on korsettifetissi?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   28.3.14 19:18:13

Jos miehellä on lapsia, niin ne on ok, jos mies on yh ja siksi että lasten äiti on
kuollut. Sellaista miestä en halua, joka lisääntyy pitkin Suomea milloin kenenkin
kanssa. Eli lapset on ok, jos ne on yhdelle ja samalle naiselle, joka on kuollut.
Tosin silloinkin siitä kuolemasta pitää olla riittävästi aikaa, koska edelleenkään
en miksikään laastariksi ala.


:DDDD oikeesti...

Entä sit jos miehen ex on vaikkapa sairastunut skitsofreniaan ja meinannut tappaa lapsensa ja miehen ja tämän vuoksi erottu?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 19:20:55

...: Pitää poistaa ne kuvat, jos kerta noin häiritsee. Nyt en valitettavasti ehdi, kun
lähden sitä sählyä pelaamaan.

....: Sairaus ei ole kuolema, eikä ketään saa sairauden takia jättää.. Eli kertoo
miehen pinnallisuudesta, jos lapsiin asti jatkunut suhde päättyy toisen sairauteen.
Sitäpaitsi skitsofrenia on aika hyvin hallittavissa lääkkeillä.

Itse muuten täytän kaikki muut noista kriteereistä paitsi että olen 24-vuotias.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   28.3.14 19:21:00

Cloory, täyttäisin kaikki kriteerisi, mutta kun olen seurannut aloituksiasi, olen vakuuttunut että tuo kohta 19 ei täyty kohdallasi, joten Sorry, jatka etsimistäsi

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 19:27:33

Nyt lähden pelaamaan sitä sählyä, palaan myöhemmin lukemaan vastauksia..

Sopivat mieskandidaatit voivat laittaa suoraan mailia ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.14 19:27:36

No en missään vaiheessa sanpnut että häiritsee, kysyin vain että miksi olet ottanut sellaisia kuvia ja laittanut nettiin? :D

Aika heikko sisälukutaito yliopisto-opiskelijalla...

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: oipi 
Päivämäärä:   28.3.14 19:28:20

Tanssitaidosta en tiedä, mutta mulla on tuollainen mies :) kohta 13 ei päde, sillä toljotamme yhdessä noita tv-sarjoja ja elokuvia :) ihan vahingossa löytynyt juuri noihin kriteereihin sopiva.

Mistäs sulle saatas?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ff 
Päivämäärä:   28.3.14 19:29:25

Mulla oli hyvin samankaltainen lista ihannemiehestä kuin Cloorylla. Ihan normi juttujahan tossa on, vaikka vähän kärjistetysti esitetty.

Mä en noilla kriteereillä löytänyt ketään, joten laskin rimaa ja löysin pikkuvikaisen 35-vuotiaan miehen.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.3.14 19:32:54

"17. Ei mitään valehtelijaa tai pettäjää, vaan sellainen minua arvostava."

Mahtaako joku haluta valehtelijan ja pettäjän, joka ei arvosta puolisoaan? Jo on kriteerit.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä:   
Päivämäärä:   28.3.14 19:34:22

On sulla cloory tekemistä tuon kanssa, mutta onnea matkaan :D

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ;) 
Päivämäärä:   28.3.14 19:35:35

ff, olitko itse täydellinen?

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Dina 
Päivämäärä:   28.3.14 19:41:40

Jännä, et mun mies oli tavatessamme 31-v, vapaa, superkomea ja vielä POLIISI! Eikä siinä ole yhtään mitään vikaa. Täyttää aika monta Clooryn listaltakin. Ei, en vaihda :-)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   28.3.14 19:44:07

"vaan sellainen minua arvostava."
voi olla vaikein kaikista kohdista.
Olet ollut poliisi-tv:ssä, häiriköinyt sekä virkavaltaa että yksityishenkilöitä, mainostanut olleesi suljetulla, julistanut hulluiluasi netissä, dumppaillut hevosenruhoja epäilyttävässä seurassa kadulle, myynyt kipeitä eläimiä, et vaikuta lainkaan kivalta tai edes empatiakykyiseltä vaan äärimmäisen itsekeskeiseltä ja harhaisella tavalla itserakkaalta.
Onko mitään listassa jota ei olisi tuohon tapaan täällä raportoitu tai ei pitäisi jossain määrin paikkaansa? Ja jäi varmaan osa listalta poiskin.
Ellei mies tiedä alussa nettisekoiluistasi, saa kyllä myöhemmin tietää. Ei useimpien mielestä kovin hyviä juttuja.

Et jää ilman kumppania koska sekoboltseja on miehissäkin. Spessu on liian vanha ja varmasti viallinen mutta muuten varmaan sopisitte yhteen ;D

Anteeksi vaan mutta ajatus kloridista parisuhteessa on karmea. Saati että pikkuklorideja joilla se täyttäisi maan :D

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   28.3.14 19:52:25

"Sairaus ei ole kuolema, eikä ketään saa sairauden takia jättää.. Eli kertoo
miehen pinnallisuudesta, jos lapsiin asti jatkunut suhde päättyy toisen sairauteen.
Sitäpaitsi skitsofrenia on aika hyvin hallittavissa lääkkeillä."
Niin, mitäpä siitä että puoliso yrittää teurastaa koko perheen sairastumisen myötä. Kamalan pinnallista erota sen vuoksi. Voisi olla hieman hankalaa rakastaa tuollaisen jälkeen vaikka saisikin päävian korjattua.

Ole kiltti, älä lisäänny.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: tiitu 
Päivämäärä:   28.3.14 19:58:27

https://www.youtube.com/watch?v=9zaGmBnGCsI

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: crtaqq 
Päivämäärä:   28.3.14 20:08:49

Oliks ensin se karvakäsipitsamiesfetissi, sitten sai kenkää mäkkäristä kun haukku työnantajaansa, poliisifetissi, rattijuoppous ja poliisien häiriköinti... Kuinka saa olla vapaallajalalla? ainiin, isi maksaa....

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   28.3.14 20:09:18

Ellei cyberseksi riitä, kannattaa etsiä seuraa reaalimaailmasta eikä netistä.
Sä vaan olet liian hyvä kenenkään seuraan kaiketi kun kaikista ja kaikesta on arvosteltavaa heti jos ei ole täysin sun vietävissä...

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: RINKELII 
Päivämäärä:   28.3.14 20:15:24

Cloory, mä tiiän yhen mut se on mun :D
ps. tuu käymään kun seuraavan kerran oot etelässä, ois kiva nähdä!

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: mies 
Päivämäärä:   28.3.14 20:18:22

"olenkin vasta 24"

Jaahas, sittenkun minä olen 50, niin sinä olet yli nelikymppinen. Kuka hemmetti niin vanhaa ämmää jaksaa katsella? Olet jo nyt aivan liian vanha minulle.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: mies 
Päivämäärä:   28.3.14 20:24:10

Mielestäni Clooryn vaatimukset istuvat ihan normaaliin, tavalliseen, työssäkäyvään mieheen. Kavereistani ja ystävistäni 99% täyttää 99% Clooryn vaatimuksista. Tosin heistä yksikään ei ole sinkkuja ja hyvin harva alle kolmekymppinen.

"Kerropa mistä sitä miestä sitten pitäisi etsiä?"
Miten olisi vaikka sellaisista harrastuksista ja paikoista jotka ovat miesvaltaisia? Esim. ravit ja moottoriurheilu, ilmailu.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 22:46:28

oipi: Kivat sulle :) Mistä sä olet sen löytänyt? Tosin mä en jaksa telkkaria
katsella, silloin tällöin ehkä jonkun leffan :P

ff: Mukava kuulla, etten ole ainoa :D Mistä sä sit tingit?

Dina: Jos kyllästyt siihen ni voit antaa mun numeron läksiäislahjaksi :P

RINKELII: Pidä siitä kiinni :D Tulen! Tosin oon vasta kesäkuussa niillä main..
Mut ehdottomasti nähdään silloin!

mies: Toi ilmailu vois olla hyvä. Oliskohan Malmin lentokentällä jotain toimintaa
kesällä? Siinä vieressä kun kuitenkin oleskelen koko kesän.. Pitääkin alkaa
ahkerasti lenkkeillä kentän ympärillä ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: mies 
Päivämäärä:   28.3.14 22:47:56

Onhan siellä kentällä kokoajan toimintaa enkä ymmärrä miksi se halutaan sulkea ja muuttaa kerrostalolähiöksi :(

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 22:59:20

mies: Joo en minäkään.. Ei mitään slummialuetta siihen, vähemmän niistä
lentokoneista on häiriötä..

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: kirppu 
Päivämäärä:   28.3.14 23:14:41

Melkein kaikki kriteerit täsmää omaan poikaystävääni... Ei osaa tanssia, mutta en kyllä osaa minäkään, joten tasoissa ollaan. :D Nörttikin tuo on, olkoonkin että mun kirjanpidossa se ei ole mikään vika. Tämä nörtti nimittäin osaa nauraa niin itselleen kuin nörttistereotypioillekin - ja osaa myös vääntää mulle rautalangasta selityksen sille, miksi mun kone on taas vaihteeksi jumissa. ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Spessu 
Päivämäärä:   29.3.14 00:07:45

"Lähettäjä: ..
Päivämäärä: 28.3.14 19:44:07

"vaan sellainen minua arvostava."
voi olla vaikein kaikista kohdista.
Olet ollut poliisi-tv:ssä, häiriköinyt sekä virkavaltaa että yksityishenkilöitä, mainostanut olleesi suljetulla, julistanut hulluiluasi netissä, dumppaillut hevosenruhoja epäilyttävässä seurassa kadulle, myynyt kipeitä eläimiä, et vaikuta lainkaan kivalta tai edes empatiakykyiseltä vaan äärimmäisen itsekeskeiseltä ja harhaisella tavalla itserakkaalta.
Onko mitään listassa jota ei olisi tuohon tapaan täällä raportoitu tai ei pitäisi jossain määrin paikkaansa? Ja jäi varmaan osa listalta poiskin.
Ellei mies tiedä alussa nettisekoiluistasi, saa kyllä myöhemmin tietää. Ei useimpien mielestä kovin hyviä juttuja.

Et jää ilman kumppania koska sekoboltseja on miehissäkin. Spessu on liian vanha ja varmasti viallinen mutta muuten varmaan sopisitte yhteen ;D

Anteeksi vaan mutta ajatus kloridista parisuhteessa on karmea. Saati että pikkuklorideja joilla se täyttäisi maan :D"

Täytyy sanoa, että mitä Clooryn tekstejä olen lukenut, hän ei alennu haukkumaan ja vihjailemaan, saati kertomaan toisten elämästä, kuten tämä kaksi pistettä-"nimimerkki".

Hän näyttää myös pitkää nenää aina, kun reppanat täällä koittavat mollata minkä ehtivät. Todella vahva persoona, joka ei ole lannistunut vuosikausia kestäneen kiusaamisen ja mollaamisen edessä.

Kokeilkaapa samaa.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Ester 
Päivämäärä:   29.3.14 01:23:35

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   28.3.14 19:20:

....: Sairaus ei ole kuolema, eikä ketään saa sairauden takia jättää.. Eli kertoo
miehen pinnallisuudesta, jos lapsiin asti jatkunut suhde päättyy toisen sairauteen.
Sitäpaitsi skitsofrenia on aika hyvin hallittavissa lääkkeillä.

-olen samaa mieltä!

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Sapphire83 
Päivämäärä:   29.3.14 01:25:30

Loistavaa! :D

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: noe 
Päivämäärä:   29.3.14 01:34:59

6. Liikunnallinen, muttei mikään himotreenaja, joka on aina salilla. Mullekin
pitää riittää aikaa.

15. Ymmärtää, että minulla on harrastuksia, jotka vie aikaa

Hmm, miehen pitää pystyä antamaan aikaa sinulle mutta ei sinun hänelle? :D voi saakeli

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ,,, 
Päivämäärä:   29.3.14 01:38:56

Miten ois Spessu? Voitte viettää aikaa yhdessä vaikka täällä ht.netissä.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: daysleeper 
Päivämäärä:   29.3.14 03:31:10

Hei cloory, sua vuosia jo fanittaneena voin kertoa onnellisena:

Mulla on JUURI tuollainen mies.

Okei, kohtaan numero 7 saattaisi siinä mielessä kusta, että minun mieheni on suhteellisen fanaattinen yhden jääkiekkojoukkueen suhteen, mutta ei siinä määrin että jättäisi muita menoja sen takia väliin. Itsehän en välitä vaikka heidän pelejään katsoisi aamuyöstä kunhan voin itse selailla hötönettiä vieressä samalla ja silitellä tuon täydellisyyden jalkaa siinä ohessa :-)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Fairy 
Päivämäärä:   29.3.14 03:51:22

Lihavalle ja kummalliselle maajussittarelle morsian. Voisi olla hyvää vaihtelua Maikkarille :)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.3.14 03:56:26

Pakko kommentoida että oman miehen kohdalla että kyllä niitä löytyy..

1. 25-29-vuotias. Ei nuorempi (liian nuori) eikä vanhempi (jos yli 30-v mies on
vapaa, niin siihen on joku syy, eikä mun tarvi kokeilla kaikkia virheitä itse).
- Oma mies hieman vanhempaa sorttia, 40v

2. Sivistynyt ja kouluttautunut. Tarkoittaa siis että joko yliopistosta tai amk:sta
valmistunut. Poikkeustapauksessa poliisi voi myös kelvata. Nykyäänhän se
poliisikoulu on amk, mutta ennen vastasi ammattikoulua, eikä siitä oikeasta
amk:sta ole vielä kukaan valmistunut.
- Löytyy amk tutkinto sekä kaksi muuta ammattia

3. Ei tupakoi, eikä juo edes viikoittain alkoholia. Muutaman kerran vuodessa voi
kohtuudella ottaa, mutta ei todellakaan mitään jatkuvaa kaljanlitkimistä kotona.
- Saunaoluen ottaa ja käy baarissa ~ 4 kertaa vuodessa tuulettumassa

4. Ei tatuointeja eikä lävistyksiä.
- Tatuointeja 2, lävistyksiä ei ainuttakaan

5. Sen näköinen, ettei hävetä seurassa liikkua. Normaalipainoinen siis,
mielellään edes jonkin verran urheilullinen.
- 186cm pitkä ja painoa 92kg. Hyvin urheilullinen ja liikkuvaa sorttia

6. Liikunnallinen, muttei mikään himotreenaja, joka on aina salilla. Mullekin
pitää riittää aikaa.
- Kts edellinen. Käy lenkillä ja muutaman kerran viikossa salilla.

7. Ei muutenkaan mikään fanaatikko. Siis minkään asian suhteen. Esim.
ruokavalio, uskonto, pukeutuminen.. Sellainen täyspäinen ja kaikkeen
järkevästi suhtautuva.
- Täyspäinen kyllä

8. Eläimistä (ainakin hevosista) olisi hyvä pitää, mutta vähintään niitä on
siedettävä.
- Pitää eläimistä, eritoten koirista ja kaksi semmoista omistaakin

9. Tanssitaitoinen, niin voidaan sitten yhdessä tanssia. Tai jos ei vielä osaa
tanssia, niin ainakin lähtisi sitten kipin kapin kursseille.
- Osaa se tanssia, ainakin omasta mielestään. Kelpuutan kyllä tanssikaveriksi

10. Sopivalla tavalla huumorintajuinen, mutta kuitenkin osaa myös tarvittaessa
olla vakava ja tosissaan.
- Huumoria piisaa, vakavakin osaa olla

11. Osaa pitää hauskaa selvinpäin.
- Kyllä

12. Tykkää silloin tällöin katsoa vaikka jotain hyvää leffaa kanssani.
- Katsotaan usein leffa yhdessä

13. Ei kuitenkaan ole tv:n orja ja tuijota sitä tuntikausia päivittäin.
- No ei ole. Yhtä sarjaa seuraa ja muuten katselee sitä kun kerkeää muilta hommiltaan

14. Käy töissä tai opiskelee, ei siis mitään pummia.
- Käy töissä

15. Ymmärtää, että mulla on harrastuksia, jotka vie aikaa.
- Ymmärtää. Meillä molemmilla on myös omia harrastuksia

16. Haluaa harrastaa samoja asioita, niin voidaan sitten tehdä yhdessä.
- Kyllä, koirat ja veneily molempien yhteinen harrastus

17. Ei mitään valehtelijaa tai pettäjää, vaan sellainen minua arvostava.
- Suorasanainen ja tietääkseni ei ole näiden 7 vuoden aikana pettänytkään. ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: kisu 
Päivämäärä:   29.3.14 06:12:34

mulla on! kohta 24 oli ainoa joka ei täsmää :) ei ole menossa vaihtoon, sori vaan!

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.3.14 07:00:51

Onkos rinkelii vaihtanut miestä, eikös sillä ollut parikyt vuotta vanhempi.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Merviläinen 
Päivämäärä:   29.3.14 07:11:31

Säälittävää, oikeasti.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.3.14 07:33:59

Sullahan oli orastava suhde johonkin lappilaiseen poliisiin ja sitten hänelle paljastui kuka olet tms. ja hän lopetti yhteydenpidon. Sen jälkeen herjasit täällä julkisesti häntä ja jotain toistakin, melkein nimet kerroit ja pikkupaikkakuntien poliisit kyllä tiedetään.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   29.3.14 07:57:41

.: Kaksi kertaa kahvilla käyminen = orastava suhde? Sithän mulla on ollut niitä
paljon! Ja ei muuten mennyt koko juttu ihan noin.. Ei ensinnäkään lopettanut
yhteydenpitoa vaan valehteli erinäisistä asioista. Yli puolet noista kriteereistä
jäivät sitäpaitsi tämän kohdalla täyttymättä. Ehkä juuri näistä "virheistä"
oppineena olen nostanut rimaa entisestään ;) Ennenhän mulle kelpasi kuka tai
mikä tahansa, kunhan vain oli poliisi :P Mut sen ammattikunnan joukosta ei ole
ketään tai mitään järkevää löytynyt, joten antaa olla. Keskityn nyt oikeisiin
miehiin, jos sellaisia vaikka vastaan tulisi. Ei tarvi nää jahdata poliiseja.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: mies 
Päivämäärä:   29.3.14 07:58:38

Luulen, että Clooryn seurassa ei ainakaan aika kävisi pitkölsi eikä tylsäveteiseksi. Se tosin ei olisi mukavaa, että joutuisi täältä lukemaan esim. peniksensä kestävyydestä tai panokertojen aikataulusta.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   29.3.14 08:00:57

mies: Hei, en mä ole tänne ihan kaikkea kuitenkaan kirjoittanut tähänkään
mennessä.. ;)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: mies 
Päivämäärä:   29.3.14 08:04:19

Paitsi pakit saaneena.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Mjaa 
Päivämäärä:   29.3.14 08:09:52

Tuollainen mies nukkuu tuolla makkarissa paraikaa. Unohdit seksin, hänen kanssaan sekin on mahtavaa. Ikä ei ihan täsmää, mutta itse arvostan enemmän hieman vanhempia ja kokeneempia miehiä kuin kolmekymppisiä kloppeja.

Sorry, tasan ei käy onnen lahjat :D

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   29.3.14 08:23:52

mies: En sittenkään ;) On vähän eri asia kirjoittaa jostain minua pitkin nettiä
haukkuneesta sekopäästä (jota en missään vaiheessa edes kunnolla tuntenut)
kuin jostain "lähemmästä" tuttavuudesta. Mä en todellakaan edes kehtais tänne
tollasista asioista kirjoitella :D

Mjaa: Sekin tulee sitten aikanaan. Mutta ei myöskään sellaista miestä, joka alkaa
heti seksistä höpöttämään. Kertoo nimittäin riittävästi, mitä mies etsii. Kaikki
aikanaan.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Spessu 
Päivämäärä:   29.3.14 08:30:30

Veikkaan, että Cloory näyttää tässäkin asiassa pitkän nenän hötönetin räkyttäjille. Onnea etsintään Cloory. :)

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: kö 
Päivämäärä:   29.3.14 08:43:21

Hyvä Cloory! Kevättä rinnassa! Onnee!

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.3.14 09:47:47

"Täytyy sanoa, että mitä Clooryn tekstejä olen lukenut, hän ei alennu haukkumaan ja vihjailemaan, saati kertomaan toisten elämästä"

Paitsi saadessaan pakit. Paitsi jos kaikki ei mene oman mielen mukaan. Paitsi jos tulee maniakausi (?) ja täytyy vähän säätää jonkun toisen pihassa niin siinä ohessa tämänkin maine pilaantuu. Paitsi jos on erimielisyyttä hevosenhoidosta tai muusta ja pitää päästää jonkun pihassa hevosia irti. Paitsi jos tarvitsee apua hevosenruhojen tielle heittelemisessä niin se voi avustaneidenkin mainetta hieman heikentää...

Clooryn omat sotkut puidaan netissä hänen omasta toimestaan, ei kukaan muu hänestä yksityisasioita tänne kaiva. Hän itse on postannut rumia kuvia itsestään nettiin useita kertoja. Hän itse kertoo mt-taustastaan, veronkierrosta, harrastus/bisneksistä, miesasioista, kuvitelluista miesasioista(eli virkavallan häirinnästä)... Cloory varmaan itse on omasta mielestään oikealla asialla ja oikeutettu ruotimaan muita netissä mutta mistäpä löytyy kyllin typerä mies että haluaa altistaa itsensä ja kaikki läheisensä tällaiselle touhulle.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Masa 
Päivämäärä:   29.3.14 11:08:22

Minä täytän kaikki AP:n vaatimukset. Minullakin on muutama vaatimus seurustelukumppanille.

1. On aina kotona, kun minäkin olen.
2. Antaa pillua, persettä tai ottaa suihin aina kun haluan.
3. Ottaa suihin.
4. Nielee.
5. Pesee ja silittää pyykkini, myös alusvaatteet sa sukat tulee silittää.
6. On edustavan näköinen, siististi pukeutunut, huoliteltu ja meikattu myös kotona.
7. Edellämainittu on itsestäänselvyys ihmisten ilmoilla.
8. Ei kulje homsuisena.
9. Käy kaupassa.
10. Tekee hyvää ja ravitsevaa ruokaa, ainoastaan kotimaisista aineksista.
11. Matkustelee kanssani ulkomailla.
12. Laittaa minut ja perheen aina itsensä, työnsä ja harrastuksensa edelle.
13. Ei käy tyttöjen kanssa viihteellä.
14. Viihtyy ilman minua vaikka kuukauden kotona, kun olen Thaimaan reissulla poikien kanssa.
15. Ei ole mustasukkainen kavereistani, tyttökavereistani eikä panoistani. Ei entisistä, nykyisistä eikä tulevista.
16. Pitkähiuksinen.
17. Ei värjää hiuksiaan.
18. Ei käytä jameksia eli farmarihousuja.
19. Ei käytä verkkareita eikä tuulipukuja.
20. Lenkkeilee, käy salilla ja pitää kunnostaan huolta.
21. Ei ole ylipainoinen.
22. 16-25-vuotias.
23. Ei puhu minusta pahaa kavereilleen.
24. Ei kirjoita minusta nettiin yhtään mitään.
25. Ei ota minusta yhtään valokuvaa.
26. Ei pui suhdettamme kavereidensa eikä tuntemattomien kanssa, eikä varsinkaan netissä.
27. On söpö.
28. On kaunis.
29. On nätti.
30. On kiva.
31. On mukava.
32. On ihana.
33. On sielunkumppanini.
34. Ei halua lapsia.
35. Rakastaa minua enemmän kuin ketään muuta koskaan aikaisemmin.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: ff 
Päivämäärä:   29.3.14 11:33:40

Mä tingin iästä ja koulutuksesta. Mun mies on mua 9,5 vuotta vanhempi, 10 vuoden ikäero oli mulle ehdoton maksimi, tavoite oli alle 30-vuotias. Mun mies on ammattikoulun käynyt, vaikka itse olen DI. Onneksi miehelle on kertynyt varallisuutta ihan hyvin, mikä korvaa muut puutteet.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: puputupuna 
Päivämäärä:   29.3.14 12:51:34

Masa saanu rahaa kaljaa... siis pikkutytön/pikkutyttöjen ruokaan

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: cloory 
Päivämäärä:   29.3.14 12:58:45

Spessu: Kiitos :) Toivotaan :P

kö: Heh, sitä tarvitaan ;)

Masa: Valitettavasti täytän tolta listaltasi vain kohdat 16, 17, 21, 21, 22, 23, 24,
25, 26 ja 31.. Joskus myös kohdan 9.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Masa 
Päivämäärä:   29.3.14 13:03:05

Enää et täytä kohtaa 24.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: up 
Päivämäärä:   29.3.14 13:09:08

up

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: Ei mistään. 
Päivämäärä:   29.3.14 13:09:21

Ei mistään.

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: nosto 
Päivämäärä:   29.3.14 13:33:55

ylös

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: up 
Päivämäärä:   29.3.14 17:49:37

up

  Re: Mistä löytää tällainen mies?

Lähettäjä: nos 
Päivämäärä:   29.3.14 19:17:53

to

   Ylös ⇑   


Ketju on saavuttanut 100 viestin määrän tai se on suljettu. Ketjuun ei pysty kirjoittamaan.
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.