Lähettäjä: vattu 
Päivämäärä:   9.11.26 10:54:46

Olen vähän hämmästyneenä seurannut tuttavapiiriä. Onko kukaan muu tunnistanut tätä, vai onko vaan osunut lähipiiriin tällaista?

40-55v naiset tuntuvat edustavan kahta ääripäätä; on hyveellisiä perheellisiä tai toisen kierroksen seurustelevia, joille illanvietto tarkoittaa yhtä viinilasillista klo 17 töiden jälkeen ja kaikki vapaa-aika ollaan kotona tai puolison kanssa. Mitään ei jakseta tehdä eikä ystäviä ehdi nähdä kuin kuukausien päästä.

Sitten on eronneita naisia, joilla lapset aikuisia tai melkein aikuisia, ja näillä menojalka vipattaa. Juhlitaan isolla Jiillä, käydään menoissa, ollaan jäseninä seksikerhoissa; kokeillaan seurustelua naisen kanssa, avoimessa suhteessa tai kimppakivaa. Tanssilattialla ei hävetä, vaan voidaan käpälöidä kaikkia. Haku on päällä ja ollaan voimaantuneita.

Kummassakaan elämässä ei ole niin mitään vikaa, ja aikuiset saavat tehdä, mitä haluavat, mutta se mikä minua ihmetyttää on se, että sama ihminen siirtyy näiden ääripäiden välillä salamannopeasti. Kun se vakava seurustelukumppani löytyy, muututaan yhdessä illassa kotihiireksi tai kun ero tulee, alkaa villi deittailu ja biletys.

Olen ollut itse perheellinen, eronnut, seurustellut jne., ja en jotenkin tunnista näin radikaalia eroa omissa menoissa ja käytöksessä vai pitäisikö vaan haastatella lähipiiriä =D

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   9.11.26 10:58:04

Olen 56 ja mun siis olisi pitänyt just nähdä tämä kaikki. Ei ole osunut omalle kohdalle eikä tuttavapiiriin. Espoo.

Lähettäjä: juurinäin 
Päivämäärä:   9.11.26 10:58:59

Kyllä, tämä on ihan tismalleen sitä mitä itse tein. Erosin pitkästä liitosta, elin pari vuotta villiä sinkkuvaihetta, kokeilin kaikkea mahdollista, löysin itseni ja seksuaalisuuteni uudelleen ja sitten...

nyt olen uudessa suhteessa, toivottavasti loppuelämäni tämän miehen kanssa ja arki on vanhaa tuttua. Paitsi että seksi on nyt miljoona kertaa parempaa.

Näin tämän pitääkin mennä.

Lähettäjä: Tunnustus! 
Päivämäärä:   9.11.26 11:19:18

Hei, minäpä olen juuri tuollainen villiintynyt keski-ikäinen. Ikää sen 40+.

Olen ollut seksuaalisesti villi ja kinky jo ihan nuoresta asti, mutta siihen maailman aikaan ja siellä, missä minä asuin, se ei ollut ok. Huomasin ihastuvani miesten ohella naisiin, ja valtasuhdehommat kiinnostivat, ennen kuin oikein edes ymmärsin, mitä ne olivat.

Kilttinä perhetyttönä noudatin kuitenkin "hyvän naisen" mallia ja 26-vuotiaana olin parisuhteessa "hyvän miehen kanssa". Hyvän, haluttoman ja vuosien varrella koko ajan ilkeämmäksi käyvän miehen kanssa. Seksiä meillä ei ollut vuosiin, koska mies oli haluton. Surin sitä, etten parikymppisenä ollut mennyt ja kokeillut niitä juttuja, joita olisin halunnut kokea. Ajattelin, että nyt on liian myöhäistä ja seksuaalisuuden aika on ohi.

Kun täytin 40 vuotta, erosin. Ja ai että, siitä alkoi seksuaalisuuteni parhaat vuodet, viimein sain olla oma itseni! En ollutkaan vielä liian vanha, tai sillä surullisenkuuluisalla lausahduksella "seksuaalisesti ei haluttava".

En juhli isolla J:llä, käytä juurikaan alkoholia enkä saa kiksejä Kaija Koosta. Itse asiassa seksipositiiviset piirit, joihin viittaat "seksikerhoilla", ovat lähtökohtaisesti keskimääräistä raittiimpia yhteisöjä.

Elämäni on edelleen hyvin säntillistä: syön terveellisesti, liikun paljon, teen töitä, harrastan hevosia. Avattuani itsestäni seksuaalisen puolen olen motivoitunut näyttämään hyvältä myös ilman vaatteita, ja kroppani näyttää paremmalta kuin kolmekymppisenä - minulla on jopa hienoisesti erottuvat vatsalihakset! Naama ei tietenkään ole sitä mitä nuorempana, mutta toisaalta kasvot ovat nyt kapeammat ja vähemmän turvonneet.

Olin jonkin aikaa jäsenenä seksikerhossa ja sain sieltä hyviä ystäviä. Nyt en enää ole siellä, koska ei tarvitse. Elämässäni on riittävästi ihmisiä, joiden kanssa toteuttaa itseäni.

En siis keksinyt itseäni uudestaan vaan vapautin sen puolen itsestäni, mikä minussa on aina ollut. Koska nyt, kun olen "liian vanha", "nolo", "epätoivoinen" ja "over the hill", maailma on taas auki eikä kiltin tytön säännöt koske enää minua.

Lähettäjä: daa 
Päivämäärä:   9.11.26 11:30:46

No monilla se vaan menee noin. Eron jälkeen, varsinkin pitkästä suhteesta, sitä on jotenkin persoonallisuuskin hukassa ja etsii itseään ja on ehkä tarve kokeilla kaikenlaista. Kyllä itselläkin jossain mitassa oli tuo vaihe, vaikka en kännibilettämistä ja seksiseikkailuja kokeillutkaan. Ne nyt vaan olisi olleet vastoin mun maailmankatsomusta. Mutta sellaista että halusin kokeilla uusia asioita, opetella pärjäämään yksin ja uskaltamaan mennä yksin. Koin että se oli hyvin tarpeellinen vaihe erosta toipumisessa ja tosiaan sen uuden minän etsimisessä ja löytämisessä.
No se vaihe meni ohi, oma mieli taas tasaantui ja koin että olen sinut itseni kanssa. Tosin nyt olen myös parisuhteessa. En menisi vannomaan, etteikö samanlainen vaihe tulisi uudelleen, jos nykyisestä suhteesta tulee ero.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   9.11.26 12:16:54

En saa tästä ihmettelystä kiinni.. aika luonnollista ja normaalia ? Oikea aikuinen uskaltaa olla oma itsensä, kokeillakin tai ylipäänsä tehdä mitä haluaa, ympäristön odotukset ja paineet eivät enää niin vaikuta. Sitten vain tilanteen mukaan ja juuri omien halujen mukaan !

Lähettäjä: juurinäin 
Päivämäärä:   9.11.26 12:28:14

Sama muuten mulla, ei tullut mieleenkään sanoa, ettei alkoholi kuulu asiaan. Käyn kyllä bailaamassa, keikoilla ja reiveissä ja missä nyt vaan mutta aina selvin päin.

Mutta just toi, nyt olen se, mitä olen aina ollut. En vaan ole enää piilossa.

Lähettäjä: sipi 
Päivämäärä:   9.11.26 12:29:24

No mulla ei ole edes mitään eroa tässä, mutta 40 täytettyäni olen yleisesti potenut vähän identiteettikriisiä ja tarvetta tutkiskella sitä, mitä minä oikeasti elämältä haluan.

Nelikymppiseksi asti aika paljon suoritin elämää sillä ajatuksella että miten elämää "kuuluu" elää tai miltä se näyttää ulospäin. Nyt hahmotan paremmin, mitä itse haluan ja mikä minut tekee onnelliseksi. Puoliso onneksi tekee minut onnelliseksi edelleen, joten ei tarvinnut erota. Sen sijaan olen muutanut asuinpaikkaa, aloittanut uusia harrastuksia, kokenut juuri tuota halua kokea uusia asioita ja tuntea pärjäävänsä yksin. Olen lopettanut uran rakentamisen ja miettimässä uravalintoja uudestaan ja lähtemässä pitkälle reissulle yksin.

Kai se on jotain yleistä keski-iän kriisiä, että alkaa miettimään omia elämänvalintojaan ja huomaa, että jos asioita haluaa kokea, niin se pitää tehdä nyt eikä myöhemmin. Tämä sitten ilmenee eri yksilöillä eri tavoin: joku huomaa, ettei se nuoruden puoliso olekaan enää itselle sopiva, joku toinen haluaa toteuttaa sitä villiä puolta, jonka nuoruudessa joutui tukahduttamaan, joku ostaa moottoripyörän...

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   9.11.26 12:32:19

Olen itse 50v, eikä tuttavapiiriini kuulu kumpikaan tapauksia. Ikäiseni naiset ovat naimisissa, seurustelevat tai sinkkuja. He harrastavat, matkustelevat, menevät ja tekevät. Käyvät joskus baarissa ja käyttävät alkoholia kohtuudella.

Lähettäjä: Hölkynkölkyn 
Päivämäärä:   9.11.26 12:45:27

Minä vähän vierastan tuota "keski-iän kriisi" -termiä. Siinä on jotenkin niin negatiivinen ja lannistava klangi ja oletus, että kyseessä on vain jokin iän aiheuttama höpsötys.

Entä, jos kriisi onkin ihan vaan ihmiselämään kuuluvaa kehittymistä ja rohkeuden kasvamista - tai ihan vain elämää, johon kuuluu muutos?

Esimerkki: Olen aina tykännyt juosta. Juoksin elämäni ekan puolimaratonin 28-vuotiaana. Porukka tsemppasi ja onnitteli. Sitten, pitkästä aikaa juoksin puolimaratonin nelikymppisenä. Useampi kommentoi minulle naureskellen, että taitaa olla keski-iän kriisi.

Enkö saa enää tykätä juoksemisesta? Onko sekin tietyn iän jälkeen noloa ja automaattisesti merkki kriisistä? Missä sitten haluaisitte nähdä 40-55-vuotiaat? Sohvan pohjalla katsomassa Tanssii tähtien kanssa? Arkussa?

Lähettäjä: Kolmas täti 
Päivämäärä:   9.11.26 13:13:07

No jos annettaisiin jokaisen keski-ikäisen tädin olla ihan sellainen kuin haluaa ;) Huonoa käytöstä tai runsasta päihteiden käyttöä nyt en niin ihannoi, mutta muuten antaa palaa vaan! Tässä iässä me naiset usein kyllästytään elämään tiettyjen standardien mukaan ja ennen kaikkea sietämään kaikkea paskaa - ja aletaan tehdä just niin kuin itseä huvittaa.

Minäkin olen parin vuoden sisällä haudannut toisen vanhempani, eronnut pitkästä suhteesta ja lapsetkin alkavat olla sen ikäisiä, että viettävät vapaa-aikansa mielellään jonkun muun kuin minun kanssani. On ihan luontevaa, kuten muutkin ovat todenneet, että elämänmuutosten yhteydessä haetaan taas sitä omaa itseä ja mietitään, mitä elämältä halutaan. Niin kuin teini-iän melskeissäkin tai vaikka jälkikasvun myötä.

Huikeeta, jos joskus päästään siihen, ettei me keski-ikäiset tädit olla muiden mielestä vaan noloja ja kamalia.

Lähettäjä: Ubk 
Päivämäärä:   9.11.26 14:10:02

Mun tuttavapiirissä on vain ns kultaisen keskitien kulkijoita. 1-4 X kk käydään viihteellä ja nähdään kavereita, muuten ollaan normaalisti asiallisia aikuisia. Kaikilla on harrastuksia, joissa jaksaa käydä.

Lähettäjä: rea 
Päivämäärä:   9.11.26 14:13:53

Koska mä voin.
Miehelle se ei olisi samalla tavalla hyväksyttävää.