Lähettäjä: Yllättynyt 
Päivämäärä:   9.11.26 10:41:12

Hevosharrastus tuli vähän niin kuin käännekohtaan ja ainoana vaihtoehtona jatkaa harrastusta olisi ollut ostaa oma hevonen. Olen kuitenkin siitä outo hevosharrastaja että en ole oikeastaan koskaan todella halunnut omaa hevosta. Ei se täysin poissuljettu vaihtoehto ole ollut mutta ei mikään pakko saada. Nykyään hevosen osto ja omistaminen olisi myös kaikin puolin mahdollista.

Harrastus oli jo pidemmän aikaa tuntunut tietyiltä osin ei niin kivalta ja sen takia olin alkanut pohtia onko aika lopettaa kokonaan. Tuli hetki että oli aika tehdä päätös ja olin sitä mieltä, että tämä oli mun osalta nyt tässä.

Sen jälkeen kun en enää ole tallilla käynyt niin pakko myöntää, että en ole sinne kaivannut. Oikeastaan odotin että tuntuu että jotain puuttuu, mutta ei, elämä rullaa eteen päin ja on aikaa tehdä kaikkea muuta, esim ekan kerran sain syksyn pihahommat saanut tehtyä kokonaan ja vielä lokakuun aikana.

Jotenkin tilanne hämmentää. Olen kuitenkin harrastanut hevosia montakymmentä vuotta ja käynyt tallilla useita kertoja viikossa. Tai oliko nyt vaan kaiken kaikkiaan oikea hetki alkaa tekemään asioita jotka ovat odottaneet että on enemmän aikaa ja siksi en kaipaa tallille kun on muuta mielekästä tekemistä. Eikä enää ole iltaisin niin minuuttiaikataulua vaan voi ottaa rennommin, ehkä olen vain laiskistunut.

Miten muilla hevosharrastuksen lopettaneilla menee? Onko ikävä tallille?

Lähettäjä: Z 
Päivämäärä:   9.11.26 11:22:42

Sama täällä. 35 vuotta harrastin, oli oma hevonen ja välillä ratsastin muidenkin hevosia, keskimäärin 5 kertaa viikossa. Kun oma hevonen vähän vajaa kolmikymppisenä jouduttiin lopettamaan, lopetin myös ratsastuksen ja muun tallilla käymisen. En ole yhtään kaivannut, ihanaa kun aikaa ja rahaa jää muuhun. Lopettamisesta on nyt yhdeksän vuotta.

Lähettäjä: L 
Päivämäärä:   9.11.26 11:43:39

Aloitus olisi voinut olla minun näppäimistöltäni.

Aiemmin syksyllä jouduin luopumaan vuokrahevosesta sen muuton vuoksi ja ajattelin, että nyt ostan vihdoin oman.

… mutta yhtäkkiä en ole varma, haluanko sittenkään! En ole juurikaan kaivannut tallille, tai jos olenkin, olen käynyt parilla irtotunnilla ratsastuskoulussa. On ollut ihanaa, kun ei tarvitse lähteä töiden jälkeen ajamaan vielä tuonne pimeään ja sateeseen, että pääsee ratsastamaan pimeään ja sateeseen.

Tunne voi johtua siitäkin, ettei viimeisen vuokrahevosen kanssa löytynyt koskaan täysin yhteistä säveltä, mutta suoraan sanottuna en ole ikävöinyt sitäkään.

Eniten ihmetyttää se, että olen aina ollut hevosihminen ja ajatellut olevani sellainen henkeen ja vereen, mutta enpäs näköjään olekaan. Vaikka en omaa lopulta ostanutkaan, olen laittanut tähän harrastukseen todella paljon energiaa, aikaa ja rahaa. Nyt mietinkin, että jatkoinkohan näin pitkään loppujen lopuksi vain heppatyttöidentiteetin velvoittamana enkä siksi, että halusin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.11.26 11:45:19

20 vuotta harrastin aktiivisesti. Omistin 2 hevosta, työskentelin talleilla ja hevosieni kuoleman jälkeen vuokrasin aktiivisesti hevosia ja liikutuin ilmaiseksi kun pyydettiin, jne. Elin ja hengitin hevosia.

Sitten piti alkaa elämää priorisoida. Tuli muita harrastuksia ja tallille en enää joutanut. Lopetin vaan harrastuksen joka oli elämääni ja määritteli minua paljon. Hurahdin toisiin harrastuksiin yhtä suurella intohimolla kuin silloin joskus hevosiin.

Nyt siitä on kulunut 10 vuotta kun lopetin hevostelun. Pari kertaa oon tässä välissä käynyt selässä, en kaipaa sinne. Kerran kesässä käydään paikallisissa kesäraveissa. Sisäinen heppatyttö4ever herää aina siellä eloon hetkeksi. Kuninkuusravien aikaan elän hetken jotain "ostetaan osuus varsasta" - aikaa mutta se on yhtä nopeasti ohi kuin alkaakin. Kyllä se jonkin asteinen hevoskärpänen vielä on taustalla, mutta hyvin lievänä. En kaipaa talleille. Sateella kerran ajeltiin ja oli niin märkää ja pimeää ja hevoset nuokkui tarhoissa, totesin miehelle että ei tee mieli yhtään mennä tallille.

Mutta meille syntyi tässä tyttö joka on nyt yhden sortin koppoti koppoti ihhahhaa leikeissään. Eiköhän tästä poniäidiksi ruveta, jos tytöllä into on yhtä kova 1-2 vuoden päästä kuin nyt. Se kyllä rakastaa kaikkia eläimiä. Ilmeisesti meni perimään minulta tämän eläinhulluusgeenin vahvasti :D

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.11.26 12:31:06

Lopetin täysin jo 16v sitten. Hevonen lähti kesälaitumen jälkeen uuteen kotiin enkä sen jälkeen oli tallilla käynyt kuin kahdesti, kerran työpaikan virkistäytymispäivässä (en ratsastanut silloin) ja kerran kaverin kanssa hoitamassa hänen hevostaan (en ratsastanut silloinkaan). Näistäkin kerroista 10v.

Välillä on ikävä tallille, olisi kiva vain puuhailla kaikenlaista. Joskus huvikseen suunnittelen mitä kaikkea tekisin jos olisi oma talli. Tekisin siitä oikein kauniin ja idyllisen, jouluvalot talvella, kukkaistutuksia, kaikki tiptop. Mutta tiedän että totuus on kaukana kuvitelmista. Ehkä jos olisin ihan superrikas niin voisin perustaa oman tallin jonnekin vähän lämpimämmälle seudulle ja ihan vain harrastaa sitä tallin pitoa ja puunausta.

Olin aikoinaan henkeen ja vereen kouluratsastaja, ja edelleen kaikista hevosurheilun lajeista se on lähimpänä sydäntä. En kuitenkaan enää rohkene ratsaille, en ennen pelännyt hevosia tai ratsastusta mutta nämä pois lajin parista vietetyt vuodet ovat avanneet silmät sille kuinka vaarallinen laji on ja kuinka arvaamattomia eläimiä hevoset ovat. Tykkään silti edelleen hevosista, hienoja eläimiä. Mutta ihailen niitä mieluiten vähän kauempaa.

Mutta niin, hyvin sujui elämä lopetuksen jälkeen. Tuntui aivan uskomattomalta että kerrankin sai olla iltaisin kotona!

Lähettäjä: Yllättynyt 
Päivämäärä:   9.11.26 12:46:54

"Nyt mietinkin, että jatkoinkohan näin pitkään loppujen lopuksi vain heppatyttöidentiteetin velvoittamana enkä siksi, että halusin."

Mulla taisi erityisesti loppuaikoina olla vahvasti tämä. Oon aina ollut eläinten kanssa tunnollinen ja kun olin luvannut jotain niin se piti, vaikka harrastamisesta ehkä sen seurauksena hävisi osa mielekkyydestä.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   9.11.26 12:54:15

"Nyt mietinkin, että jatkoinkohan näin pitkään loppujen lopuksi vain heppatyttöidentiteetin velvoittamana enkä siksi, että halusin."

Tämä on aivan kuin minun näppäimistöltä! Melkein 30 vuotta hevoset olleet mukana minun elämässä ja viimeiset 10 vuotta hevosia on ollut kotipihassa. Olen havahtunut siihen, että hevoset tuntuu vain velvollisuudesta enkä haaveile enää uusista hevosista tai raveissa pärjäämisestä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.11.26 13:21:04

Mun mielestä kyllä voi olla "heppahullu"/"heppatyttö" vaikkei haluisi enää harrastaakaan. Siihen harrastukseen kun kuuluu myös niin paljon muuta kuin vain se hevonen. Kaikki se oheistoiminta, hevosen ympärille rakennetun infran, kulttuurin, tapojen ja olosuhteiden kanssa kanssakäyminen. Millä ei aidosti oikeasti ole sen hevosen kanssa mitään tekemistä, ne on vain juttuja jota on rakennettu ympärille että ihminen voi pitää niitä hevosia. Pelkkiä aroilla olevia villihevosiakin kaukaa ihaileva voi olla heppahullu.