|
Lähettäjä: Piina
Päivämäärä: 4.11.26 20:51:01
"Mieleen tulee,että ovatko he jotka läpensä stressaa ja ahdistuu sairastelevasta eläimestä,suorittaja luonteita?"
Hmm, mielenkiintoinen kysymys. Koen olevani kyllä hieman suorittajaluonne mutta vastaavasti osan asioista teen hyvinkin rennolla kädellä eli en ole sitä joka asiassa kuitenkaan.
Tietyn suorittajaluonteen lisäksi olen myös hirmu empaattinen ja koen tosi kuormittavana katsella koiran kipukohtauksia, joissa en pysty sillä hetkellä auttamaan. Suorittajaluonne toki tulee sieltä myös ja nimenomaan se avuttomuuden ja riittämättömyyden tunne vielä lisää kuormitusta. Aiempien eläinten kohdalla naiivisti ajattelin, että minun eläimien ei tarvitse ainakaan kärsiä jatkuvasti kivuista, koska niiden kipuja hoidetaan ja lääkitään ja jos se ei auta tai diagnoosi on paha, pystyn myös tekemään sen lopullisen ratkaisun.
... Ja sitten jouduinkin nöyrtymään, kun eteen tuli nykyinen tilanne, jossa ei ole selittävää tai mitään vakavaa diagnoosia, mutta ei myöskään toistaiseksi toimivaa hoitoa. Kun koiralla on päivittäisiä epämukavia oloja ja kipuja, mutta silti valtaosan vuorokaudesta se kuitenkin vaikuttaisi ihan nauttivan elämästään ja on iältääkin nuori.
Ahdistavinta on, että näkee, että toisella on välillä tosi hankala olla, eikä kuitenkaan siinä tilanteessa ole tarjota apua. Samaan aikaan minä voin itse vain arvailla, kuinka paha koiran kokemus on - kuinka paljon sillä esimerkiksi ihan oikeasti on kipua. En voi kysyä siltä suoraan ja joudun itse vain arvailemaan.
En myöskään sano, etteikö rahanmeno toisinaan aiheuttaisi jonkin verran ahdistusta. Tai se huoli aina uusin tutkimuksiin mennessä tai uusien oireiluiden edessä. Mutta tämä nyt on sellaista vielä aika yleistä, normaalia huolta, eniten ahdistaa se avuttomuus ja sen kipuilevan eläimen vierestä katseleminen. Ja epätietoisuus, kun sitä selitystä ei löydy.
"Kyllä minäkin stressaan sairauden hetkellä takuulla,mutta joko se toipuu,tai sitten kun ennusmerkit on huonot,niin itselle se on jotenkin kuitenkin helpotus sitten päättää lopetus jatkuvien kipujen sijaan jotka vaatisivat hoitoja ja etkä tiedä edes että auttaako ne. Ei se surua poista,mutta tuo asiaan päätöksen."
Niin, minustakin eri asia ovat selkeät sairaudet. On minulla jo aiempien koirien kanssa kokemusta sairastumisista, hoidoista ja toipumisista - sekä siitä, kun diagnoosi on vakava ja ennuste huono ja pitää tehdä se lopullinen päätös. Vaikeammaksi koen tällaisen epäselvän tilanteen, jossa näkee, että kipua ja ongelmaa on, mutta ei löydy tutkimuksissa syytä, mikä selittäisi. Ei ole diagnoosia eikä sitä myöten selkeää ennustetta tai hoitoa. Tilanne ei ole niin huono, että kokisin eutanasian olevan suora ratkaisu, mutta ei myöskään niin hyvä, että pystyisin sitä rauhassa vain katselemaan.
"Sairastelevien lemmikkien kohdalle sattuessa useamman yksilön voimin on huonoa tuuria. Toki valinnoillakin voi vähän vaikuttaa,on oma kokemukseni."
Olen aivan samaa mieltä tästä. Kyllä joillekin vain joskus käy huono tuuri, oli kyse sitten omista sairasteluista tai vaikka niistä lemmikeistä tai mistä tahansa. Toki en väitä, etteikö jossakin marginaalitapauksissa voisi kyse olla suorasta omasta toiminnasta tai esimerkiksi juuri niistä omista valinnoista. Onhan se niinkin, että jos ottaa joka kerta uuden mäyräkoiran, niin ei se nyt niin ihme ole, jos niistä useampi saakin mäyräkoirahalvauksen elämänsä aikana.
Mutta jos ottaa labbiksen, joka saa mäyräkoirahalvauksen, seuraavaksi sekarotuisen, joka onkin multiallerginen, kolmanneksi huskyn, jolle puhkeaa epilepsia ja neljänneksi villakoiran, jolla on sydänvika, niin eihän tällaisia asioita ihminen itse aiheuta eikä niitä oikein mitenkään voisi ennaltaehkäistäkään.
|