Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.10.26 18:59:56

Meidän kaksivuotiaalla on kaamea uhmaikä. Hän raivoaa pitkään ja hartaasti useasti päivässä. Ja se ei ole mitään pientä kiukuttelua, vaan aivan sekopäistä rääkymistä, maassa makaamista ja jaloilla potkimista, joskus hakeutuu myös vanhempiaan lyömään. Hän on äärimmäisen rakas ja ihana, mutta välillä olen vain aivan lopen kyllästynyt tuohon raivoon. Loma oli melko karsea ja vein lapsen tyytyväisenä päiväkotiin. Töissäolo tuntuu levolta. Ja hän siis on maailman rakkain pieni ihminen, mutta tässä elämänvaiheessa kyllä ajoittain ihan saakelin raskasta seuraa.

Toivoisin kanssavanhemmilta tsemppiä, mutta elän jännityksessä, mitä kommentteja saan lukea. Kiitos kuitenkin, että luit tänne saakka ja sain hetken purkaa sydäntä!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.10.26 19:07:20

Se mitä ei missään kunnolla painoteta on se, että useampi asia voi olla samaan aikaan totta ja useampi tunne voi olla samaan aikaan totta.

Eli, samaan aikaan voi tuntea että vihaa ja rakastaa, se on ihan ok.

Lähettäjä: Wyyti 
Päivämäärä:   31.10.26 19:26:38

Semmosta se on! Ja joo, todellakin tiedän tunteen. Meillä tuo vaihe kesti useamman vuoden, ja se on raskasta. Vein kirkuvan lapsen kantamalla päiväkotiin ja hain kirkuvan lapsen kantamalla kotiin. Siinä välissä, siellä päiväkodissa meni ihan kivasti.. =D

Ohi se menee, täällä tuo uhmahirviö on jo 19 vee, ja elämä on kovin tasaista ollut jo vuosikausia.

Tsemppiä, raskasta se on, mutta menee ohi. Sopikaa toisen vanhemman kanssa illat, jolloin pääsee poistumaan kotoa haluamaansa harrastukseen tai vaikka puita halailemaan. Metsässä voi myös itse kirkua ja päästää kaiken sen turhautumisen valloilleen. Sopikaa mummo tai serkku tai kuka vaan välillä lasta hoitamaan, että pääsette yhdessä vaikka syömään tai leffaan.
Mä olin yksin lapsen kanssa, onneksi mummo otti välillä hoitoon, ja mulla oli ihania kavereita, jotka myös välillä hoitivat.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   31.10.26 19:28:50

Tiedän tunteen. Meillä tuo kesti ikävuodet 1-3. Ihan @!#$ä.

Mutta kyllä se loppui, vaikka äidiltä meinas usko loppua.

Nyt meillä on kuitenkin fiksu ja ihana 9 v, jolle asiat menee puhumalla ja neuvottelulla perille. < 3

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   31.10.26 19:42:06

Tsemppiä. Tavallaan se helpottaa, tavallaan ei. Kun lapset kasvaa niin ne raivoaa ja kiukkaa edelleen. Ei ehkä yhtä yllättäen ja pienistä asioista, mutta lisämausteena kiroilevat ja haukkuvat sut alimpaan maanrakoon. :/

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   31.10.26 19:49:30

*: ei useinkaan noin.

Kaksivuotias on niin pieni isoine tunteineen <3 ja tietysti ne tunteet raivotaan sille kaikkein tutuimmalle ihmiselle (tosin jotkut nyt raivoavat kaikille :')) ja tottakai hän on sinulle maailman rakkain vaikka samalla maailman raivostuttavin. Yritä huolehtia siitä, että saat välillä hengähtää.

Lähettäjä: Wyyti 
Päivämäärä:   31.10.26 20:12:37

* ei välttämättä. Täällä teini-ikä on mennyt aika seesteisesti, ei ole kertaakaan äitiä haukuttu mihinkään rakoon. Käytöstavat, nääs.
Juu, kyllä tuo joskus kiukkuaa, mutta niin tekee kaikki ihmiset. Sille lähimmälle ja rakkaimmalle on helppo purkaa tunteita. Mutta ei se tarkoita sitä, että toista tarvitsee haukkua.

Lähettäjä: Suffeh 
Päivämäärä:   31.10.26 20:14:09

Niin totta! Ei ole yksi tai kaksi kertaa viikossa, kun olen lähettämässä mielessäni (ja joskus kavereille/puolisolle sanoen) lapset Timbuktuun ilman palautusosoitetta. Lapset 5v, pian 3v ja pian 2v.
Kun yhden uhmasta päästiin, tuli seuraavan uhma. Laskeskelin, että aika tarkkaan seuraavat 15 vuotta on koko ajan _jollain_ uhmakausi 😅

Ja juu, tänä vuonna lapset eivät päiväkodista lonailleet kuin 2kk, tosin sen yhden kuukauden olivat isovanhemmilla hoidossa.

Ei vaan jaksaisi koko ajan olla itse fiksuna aikuisena 🙈

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   31.10.26 20:29:43

Kokeile heittäytyä itse samalla tavalla lattialle raivoamaan ja huutamaan, voi olla että raivokohtaus muuttuu hämmennykseksi

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   31.10.26 22:00:53

Omani sairastui syöpään tuon ikäisenä. Ai että olisin tuhat kertaa mieluummin ottanut me miljoonat kiukut kuin syövän!
Hieman perspektiiviä siis. Ole hyvä.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   31.10.26 22:09:54

Ja kaverini lapsi kuoli tuossa iässä, ja silti hän kykenee ymmärtämään toisia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.10.26 22:13:08

K: No kieltämättä perspektiiviä näissä asioissa on, ja 100 % mieluummin minäkin otan kiukut vastaan kuin kuolemanvakavan sairauden. Toivottavasti lapsesi selvisi.

Tsemppiä siitä huolimatta meille kaikille, joilla asuu kotona epävakaa pieni ihmisenalku. Erityisen paljon tsemppiä, jos seurana on vielä jotain vakavampaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.11.26 05:48:55

Päässä vikaa jos vaan raivoaa.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   1.11.26 05:56:35

Voiko se lapsi olla samaan aikaan ihana ja kuitenkin noin raivostuttava? Entä jos vain myöntäisit, että lapsi on rakas mutta ei ihana? Ei nimittäin ihanalta kuulosta.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   1.11.26 14:28:23

Ei mun lapsilla ollu mitään uhmaäikää. Pienempi neiti oli vähän sähönkömpi tapaus mutta mitään ihmi raivareita ei saanu kumpikaan. Toki jos kommunikointi lapsen kans pelkkää käskemustä ja sääntöjä niin äkkiähän se lapsi oppii reagoimaan kaikkeen EI. Ja ihan turvallinen lapsuus oli, varmasti uskalsi tunteet näyttää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.11.26 14:47:57

Ota syliin, pidä lujasti kiinni sekä juttele mukavia.

Lähettäjä: Just 
Päivämäärä:   1.11.26 14:57:53

Esimakua teini-iästä :-D

Lähettäjä: Eebd 
Päivämäärä:   1.11.26 15:23:57

Ootte varmasti jo käyneet lapsen arkea läpi, onko siellä jotain joka kuormittaa liikaa? Tunnekuohut niin määrältään kuin suuruusluokaltaan on jokaisella yksilöllisiä, mutta arjessa voi tehdä monia pieniä muutoksia, joilla lapselle jää enemmän resursseja käsitellä niitä.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   1.11.26 16:16:13

Ei sitä kaikilla olekaan. Mun lapsista yhdellä oli paha, toisella ei yhtään ja kolmannella keskiverto. Ihan samat säännöt ja käskyt olleet kaikilla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   1.11.26 18:07:02

No höh, on se ihana! Tänäänkin on kyläillyt isomummun ja -papan luona varsin hyvällä mielellä, käynyt kaupassa ostamassa omalla kolikolla Piltti-patukan ja nyt tekee pusuhyökkäyksiä ja tanssii letkeästi lattialla lastenlaulujen tahtiin.

Luontainen temperamentti, kognitiivien kehitys ja moni muu yksilöllinen asia vaikuttaa siihen, miten lapsi käyttäytyy ja toimii. Toki myös vaikkapa kuormitus, vanhempien toimintatavat ja arjen rutiinit. Omalla kohdalla uskon, että enemmän on nyt kyse siitä, että käynnissä on todellakin tahtoikä. Ja se on vanhemmalle aika raskasta aikaa. Ihan kuin murrosikäkin. Minusta lapsi on kokonaisuudessaan aivan valloittavan ihana, vaikka käytös on välillä supersöpöä ja välillä ravisuttavan rasittavaa.

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   1.11.26 20:35:38

K, ei se nyt ihan noin yksioikoisesti mene. Samoilla säännöillä, kielloilla ja rajoilla on kaksi lasta kasvatettu. Esikoinen oli herranerttu nuorempaan raivottareen verrattuna. Kyllä siinä ihan temperamenttikin vaikuttaa.

Aloittelijalle, tiedän tunteen. Meillä 2,5-v. tyttö. Esimerkkejä tänään:
Halusi samaan keinuun, missä isoveli oli. Tuli itkemään ja raivoamaan minulle, kun haravoin. Totesin, että veli keinuu nyt, odota vuoroasi tai mene toiseen keinuun. Raivosi muutaman minuutin, kunnes keinu vapautui ja isoveli huuteli siskoa keinumaan. No eihän se enää kelvannut. Hetki meni ja kysyin, tulenko nostamaan keinuun ja hetken päästä keinuivat yhdessä riemusta kirkuen.

Tästä meni 20 minuuttia ja piti siivota hiekkalaatikon lelut söäilytyslaatikkoon. Tyttö ei todellakaan. Polki jalkaa ja lähti oven eteen mököttämään. Kerroin hänelle, miten ikävää käytöstä tuo on ja harmi kun ei auta. Sen jälkeen kehuin toki toista lasta joka siivosi. Menin parin minuutin päästä tytön luokse ja sanoin, että mennään nyt yhdessä keräämään kuppeja ja kippoja puskista, ennenkuin tulee talvi ja lelut menee rikki. Tuli iloisena auttamaan ja olikin tosi ahkera ja sai tietysti suuret kehut.

Ja tuossa vaiheessa klo oli 10.30 ja sen jälkeen tuli ainakin vielä 3 raivoa tälle päivälle.

Ja kyllä, vajoan joskus lasteni tasolle. En todellakaan ole mikään pitkähermoinen, mutta yhdessä opetellaan tunnetaitoja. Niin 2,5-v. kuin 41-v. Onneksi ovat omia, niin on jo oppinut, millä keinoilla noiden raivoa käsitellään ja tilanteen rauhoituttua tunteet käydään läpi ja mietitään, miten ensi kerralla voitaisiin kaikki olla parempia versioita itsestämme. Mutta onhan päivät välillä niin pitkiä, että aamulla ja toivoo, että olisipa ilta. Tsemppiä!