|
Lähettäjä: Jeppis
Päivämäärä: 31.10.26 17:24:16
Isäni oli ja on edelleen alkoholisti. Äiti oli perheen tukikallio ja ne suurimmat traumat ovat jääneet niistä äärimmäisen harvinaisista kerroista, kun äitikin on ollut humalassa. Ihmettelinkin joskus, että miten äitini ja isäni ovat edes päätyneet oikeasti yhteen, mutta opin vasta äidin kuoleman jälkeen hänen päiväkirjamaisista kalentereistaan, että hän on viettänyt myös aika villiä ja hyvinkin kosteaa nuorta aikuisuutta. Se on sitten täysin jäänyt, kun lapset ovat tulleet kuvioihin.
Itse en pärjää kovinkaan hyvin. Alan olla jo reilusti yli kolmekymppinen, mutta tuntuu etten pääse elämässä eteenpäin. Opinnot ovat jumahtaneet paikoilleen jo kauan sitten, ei ole pitempää parisuhdetta ollut koskaan. En saa juuri mitään aikaiseksi. Masennusdiagnoosi on. Olen harkinnut hakeutumista psykoterapiaan, sillä mitään hoitokontaktia ei nyt ole. Ei oikeastaan ole koskaan tullut käsiteltyä niitä lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia. Ongelmani on, että isä on edelleen hengissä ja edelleen alkoholisti ja se aiheuttaa satunnaisen tasaiseen tahtiin kaikenlaisia tilanteita. Tuntuu, että joka kerran kun tulee jotakin, putoaa jotenkin oma pohja kokonaan pois. Ja onhan se nyt ihan jäätävää kun ajattelee, että on normaalia esim. että sisko soittaa ja kysyy voitko käydä katsomassa, että onko isä vielä hengissä kun ei ole viikkoon saanut yhteyttä.
Ulkoisesti olen ns. näennäisesti pärjäävä. Käyn töissä, en tosin kokopäivätöissä, sitä en ehkä jaksaisi. Viihdyn töissä ja hoidan työasiat hyvin. Minulla on harrastuksia ja niissä velvollisuuksia, jotka pääsääntöisesti saan hoidettua. Olen sosiaalinen ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun menen yksin kotiin, tuntuu jaksaminen loppuvan sillä sekunnilla. En saa pidettyä kotia siistinä (siis aidosti millään tasolla), en saa hoidettua laskuja ajallaan, en oikein jaksa laittaa ruokaa ja sitten tulee syötyä tosi paljon pikaruokaa ja muuta einestä, en saa hoidettua tavallaan omia asioitani. Kaverit ja tuttavat yllättyisivät kyllä totaalisesti, jos tietäisivät, millaista elämäni aidosti on. En näytä ulospäin laisinkaan siltä, etteivät asiat sujuisi.
Tiedostan, että jotakin pitää nyt tehdä. Ei elämä voi päivästä toiseen jatkua näin. Mutta mistä kerää ne voimavarat, että lähtisi muutoksen polulle, kun mieli tekisi vain käpertyä sohvan nurkkaan syömään lisää suklaata.
|