Lähettäjä: harkinnassa 
Päivämäärä:   22.10.26 10:25:19

Yh-äidit, kertokaa kokemuksianne elämästänne (esim montako lasta, minkä ikäisiä, mitä haasteita on tullut vastaan jnejne.)

Lähettäjä: nojoo 
Päivämäärä:   22.10.26 11:37:18

En ole yh-äiti, mutta kaveripiirissä on useampia.

Kaava on ollut aina sama: nainen on stressannut asiaa etukäteen ihan hirmuisesti, kärvistellyt paskassa suhteessa, pelännyt rahaongelmia ja jaksamista ja ylipäätään kaikkea arkea.

Eron jälkeen kaikki kaverini ovat päätyneet samaan tilanteeseen: aikaa onkin aiempaa enemmän omille harrastuksille, koska ex-puoliso joutuu eka kertaa ikinä hoitamaan lapsia omalla vuorollaan. Koti pysyy siistimpänä, arjen härdelliä on vähemmän. Rahaa saattaa olla vähemmän, mutta energiaa on enemmän kun huono suhde ei koko ajan stressaa. Kaverit palaavat elämään, ja auttavat esim lasten hoidossa (kuten esim minä). Aiemminkin olisin auttanut, mutta kaikilla kavereillani on ollut sama juttu, ettei kehdannut pyytää aiemmin apua koska ajatteli että se on niin noloa selitellä että miksei lasten isä hoida lapsia. Eron jälkeen asia on helpompi ja apua uskaltaa pyytää.

Eli sikäli kun tässä nyt on vierestä nähnyt, niin yh-äidin elämä on ollut huomattavasti parempi vaihtoehto kuin se, että tuhoaa elämänsä huonossa suhteessa.

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   22.10.26 12:25:57

Mä oon pohtinut, että haluaisin lapsen, mutta parisuhde ei oikein kiinnosta, kun hyvän miehen löytäminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. En vaan tiedä miten onnistuisi löytämään lapselle isän :D en siis haluaisi olla itsellinen äiti, vaan haluaisin, että lapsella on isä ja sen puolelta olemassa oleva suku. Koen ne tärkeiksi, kun minulla itselläni ei ole enää kovin suurta sukua ja pari kaveria vaan. Olisi kiva saada lapsesta tulevaisuuden reissukaberi, niin ei tarvitsisi niitä ainoita kavereita aina saada mukaan. Ja muutenkin olisi kiva saada päiviin lisää merkitystä ja tekemistä.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   22.10.26 12:30:06

^ jos ihan oikeasti haluat lapsen, niin entäs kumppanuusvanhemmuus?

Lähettäjä: miisa 
Päivämäärä:   22.10.26 13:22:27

yh-vanhempia on tuttavapiirissä aika vähän. Se on tänä päivänä harvinaisempaa kuin yhteishuoltajuus. Sinkkuvanhempia yhteishuoltajuudella sen sijaan tuttavapiirissä on useita ja itsekin olen sellainen.
Joiltain osin yh-elämä on varmasti helpompaa kuin yhteishuoltajuus. Silloin saa tehdä itse kaikki lapsia koskevat päätökset, eikä kaikkeen tarvita myös sen toisen huoltajan lupaa ja allekirjoituksia. Mutta toisena puolena on juurikin se sama eli yksin on tehtävä kaikki lapsia koskevat päätökset ja kannettava vastuu. Myös oma-aika voi tukiverkoista riippuen olla yh:lla vähäisempää.
Tässä nyt muutamia ajatuksia, mitä itselle tulee mieleen.

Lähettäjä: kerma 
Päivämäärä:   22.10.26 13:58:29

"En vaan tiedä miten onnistuisi löytämään lapselle isän"

Kyllä tämä onnistuu..siis alulle laittaminen.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   22.10.26 14:07:38

^ hän etsii isää, ei siittäjää...

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   22.10.26 17:46:46

Niin kyllähän sen lapsen varmaan vois siirtää ties kenen kanssa jos haluais :D mutta kun haluaisin että sillä lapsella olisi se isä ja isänpuoleinen suku. Enkä halua myöskään lisääntyä ihan kenen kanssa sattuu, niin menee vaan vaikeammaksi.

Kumppanuusvanhempi-juttuihin en ole tutustunut, jostain syystä se ajatuksena jännittää ja pelottaa? :D ehkä pitäisi tutustua aiheeseen.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   22.10.26 21:01:42

"Eron jälkeen kaikki kaverini ovat päätyneet samaan tilanteeseen: aikaa onkin aiempaa enemmän omille harrastuksille, koska ex-puoliso joutuu eka kertaa ikinä hoitamaan lapsia omalla vuorollaan. "

Miten tämä liittyy yksinhuoltajuuteen mitenkään?

Ja aloittajalle, kai tiedät että vaaditaan aika raskaat perusteet (väkivaltaisuutta/paha päihdeongelma tmv) että yksinhuoltajuuden saa, jos toinen ei sitä vapaaehtoisesti anna.

Minusta yhteishuoltajuus on ihan kiva eronneenakin, yksinhuoltajuus olisi hieman pelottava ajatus jos ei ole todella hyviä tukiverkkojam

Lähettäjä: Tiina 
Päivämäärä:   22.10.26 21:21:44

Mä olen totaaliyh, ollut jo kohta 19 vuotta.
Lapsen kanssa kahden siis elelty jo siitä asti, kun hän syntyi.
En mä osaa kai verrata yhteishuoltajuuteen, kun en sellaista ole kokenut. Totta toki on, että sitä omaa aikaa esim. harrastuksille tms. ei ole kovin paljoa, kun lapsi on pieni. Riippuu toki tukiverkoista. Kyllähän se vähän niin on, että "oma elämä" on aika pysähdyksissä ja se lapsi tarvitsee just sinua ihan kaikkeen. Ei ole sitä toista vanhempaa, joka voisi napata välillä koppia.

Ehkä ikävintä ikinä on olla itse kipeänä, joku riemukas vatsatauti tai sellaista, ja kotona on terve kolmevuotias jota pitäisi jaksaa hoitaa ja vahtia. Mulla on ollut aika pienet tukiverkot, mutta aina on pärjätty.

Lapsen kasvaessa toki helpottaa huomattavasti, koululainen yleensä pärjää jo pari tuntia illassa yksinkin, ja mitä isommaksi kasvaa, sitä helpompaa on. Täällä alkaa tuo muksu jo vähitellen siirtymään omaan elämäänsä lukion jäljiltä.

On ollut välillä tosi haastavaa ja jaksaminen ja rahat koetuksella, mutten silti näitä vuosia vaihtaisi mihinkään!

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   22.10.26 21:33:04

"Miten tämä liittyy yksinhuoltajuuteen mitenkään?" No siten, että se huoltajuus ei liity tapaamisiin millään tavalla.

Lähettäjä: Oliivi 
Päivämäärä:   22.10.26 23:06:07

"No siten, että se huoltajuus ei liity tapaamisiin millään tavalla"

No kyllä se vähän niinkuin liittyy. Yksinhuoltajuutta ei saa kuin erittäin painavista syistä. Jos lapset pystyvät viettämään pidempiä aikoja sen toisen vanhemman luona, niin luultavasti ei ole perusteita yksinhuoltajuuteen. Lyhyet esim.valvottu tapaamiset on tietysti asia erikseen.

Lähettäjä: Kun 
Päivämäärä:   22.10.26 23:36:50

Oikein mukavaa. Lapset jo melko isoja, 13 ja 15 veet.
Tulin töistä, tein ruokaa, ystävä kävi kylässä. Sitten tuli nuorempi harrastuksestaan ja tunnin perässä vanhempi lapsi kotiutui. Syötiin, juteltiin ja nuoremman kanssa katsoimme yhden jakson Netflix-sarjaa ja nauroimme kovasti. Vanhempi lapsi teki läksyjään ja soitteli hetken pianoaan.
Mukavaa meillä on ollut aina keskenämme. Harrastellaan yhdessä ja erikseen.

Toisinaan on ollut rankkaa ainoana aikuisena ottaa vastaan murheet ja surut. Rahatilanne on ajoittain ollut todella tiukka, mutta pärjätty on aina jotenkin.

Oma elämä oli tavallaan tauolla 12 vuotta, mutta omaa aikaa otin illalla lasten nukkuessa, luin kirjaa tai katselin elokuvia jne. Nyt sitä omaa aikaa on ihan riittävästi, vaikkapa töiden jälkeen tunti-pari ( lapset harrastuksissa) tai sitten omassa harrastuksessa illemmalla juoksulenkin verran. Tämä tuntuu aivan riittävältä, enempää ei ole tarviskaan.

Eihän nämä lapset enää tarvitse äitiä kädestä pitämään, mutta tärkeää olla saatavilla ja kuulolla.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   22.10.26 23:38:52

Minä olin meidän lapsen yksinhuoltaja, vaikka heti töiden salliessa muutimme mieheni eli lapsen isän kanssa yhteen. En tiedä, onnistuisiko nykyään, ja meilläkin tuo vaan tapahtui. Isä hoiti lasta ihan normaalisti. Nyt lapsemme on jo aikuinen.

Kaverini on eronnut lastensa isästä, ja asioiden helpottamiseksi on lasten yksinhuoltaja. Isällä on tiedonsaantioikeus ja tapaa lapsia aina kun mahdollista (asuu kauempana) ja esimerkiksi yöpyy lasten (ja äidin) luona kun tulee tänne meidän suuntaan päin heitä tapaamaan tai hakemaan lomalle. Ja tämä tapahtuu ihan nykyään. Että se niistä "perusteista".

Lähettäjä: Mies. 50 
Päivämäärä:   22.10.26 23:55:13

Mulla oli yh äiti. Joka sanoi mulle kosto suloinen ja kyllä teki sen kanssa monta kertaa

Lähettäjä: ht-lady 
Päivämäärä:   23.10.26 00:43:15

Isäähän ei tarvita kuin siitosvaiheessa, ei sillä sen jälkeen mitään tee. Paitsi elarit tietysti.