|
Lähettäjä: ¨
Päivämäärä: 8.10.26 11:30:01
Olen alkanut epäilemään itselläni tunnekylmyyttä. Olen huomannut että en voi rehellisesti sanoa rakastavani ketään. Tykkään kyllä, mutta rakkaus on itselleni jokin mysteeri. Olen yli 50 v, ollut avioliitossa joka on jo ohi ja nykyään seurustelen, mutta en voi sanoa että rakastaisin miestä. Ex sanoi että en ole koskaan rakastanut häntä, eikä hän minua. En vaan oikein enää edes muista mitä tunteita silloin nuorena oli, kun exän kanssa aloin seurustella. Perhettäni kohtaan en ole koskaan kokenut rakkautta enkä edes isoa välittämistä.
Ainut asia mistä tiedän ja tunnistan joskus rakastaneeni, on jo edesmennyt lemmikkini. Sitä oikeasti rakastin. Mutta en mitään enää sen jälkeen. Menetys oli iso, joten ehkä sen jälkeen en ole uskaltanut enää rakastuakaan?
Silti jotain patoutumia on, liikutun todella herkästi ja itku tulee lähes mistä vain. Huomaan myös että toisen ihmisen itku tarttuu minuun todella herkästi. Eli en kuitenkaan ole siinä mielessä kylmä ihminen. Mutta tajuan että jotenkin vaan en pääse tunteissa samalle syvyystasolle kuin muut, siis varsinkaan rakastamisessa.
Onko kenelläkään muulla tällaisia tuntemuksia? En tietääkseni ole neuroepätyypillinen, joten sekään ei selitä tätä. Lapsuudenkodissa ei tunteita osoitettu, olen jäänyt varmaankin vaille tunteiden opettelua silloin. Terapiaa tähän en saa, koska olen käyttänyt jo kelan korvaamat terapiavuodet ahdistuksen hoitoon ja tämän tunnekylmyyden alan tajuta nyt vasta.
Onkohan tämän asian itse terapoimiseen jotain apuja?
|