Lähettäjä: Ruu 
Päivämäärä:   5.10.26 18:51:48

Minä en ole. Jo lapsesta asti olen kokenut ulkopuolisuutta. Oli hankala lapsuus, tosin en halua näitä asioita syyttää.

On diagnoosi estynyt persoonallisuushäiriö.

Yritän olla mukava ja tiedostan että miellytän liikaa ihmisiä. Koitan olla neutraalimpi. Aina kun joku uusi ryhmä, esim harrastus tai opiskelu, niin menee samalla kaavalla. Porukat aluksi tutustuu toisiinsa ja kaikki juttelee toistena kanssa. Myös minun kanssa. Parin kerran jälkeen jään näkymättömäksi ja ulkopuolelle. Omasta mielestäni puhun ihan normaalisti, mutta ilmeisesti en. Ikään kuin lapsuuden vaillejääminen näkyisi minussa, ja minua kartetaan. Olen siisti ja tavallisen näköinen.

Alan tulla siihen päätökseen, että antaa olla. Ei väliä, hyväksyn itseni tällaisena kuin olen. On liian rankkaa tämä ulkopuolisuus. Terapiasta olen hakenut apua, mutta ei ole auttanut.
.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   5.10.26 18:57:38

En. Parikymppisenä olin yhden vuoden suosittu, kun aloitin ammattikorkean. Sen vuoden jälkeen vaihdoin alaa ja kaupunkia, ja palasin yksinäisyyteen. En tiedä, mitä tein siinä porukassa eri tavalla, koskaan aiemmin tai sen jälkeen en ole ollut suosittu millään mittarilla.

Lähettäjä: krik 
Päivämäärä:   5.10.26 18:58:42

En todellaakaan. Olin jo tarhassa hyljitty, minulla oli vain kaksi kaveria. Koulussa olin kiusattu eikä minulla ollut kuin yksi ikäiseni kaveri vierusluokalla ja yksi vuotta nuorempi ja pari siskoni ikäistä pari vuotta vanhempaa. Lukiossa sitten sain vähän enemmän kavereita mutta usein tuntui, että olen vain "täytekaveri" tai sellainen, joka pyydetään mukaan jos kukaan muu ei lähde. Opiskellessa oli ihan sama, eli minut jätettiin ulkopuolelle ja olin aina jotenkin ylimääräinen. Nykyäänkin olen aika lailla samanlainen eikä minulla juuri kavereita ole. Paitsi toki silloin jos joku on jotain ilmaiseksi vailla tai kukaan muu ei lähde. Mutta heti jos kaveri näkee jonkun muun, niin unohtaa minut täysin, ignooraa eikä esittele kaverilleen ja saattaa lähteä tosta vain kävelemään sen kaverinsa kanssa ja minä jään ihmettelemään, että mihin ne nyt lähti.

En tiedä mikä minussa on vikana ja miksi en kelpaa. Olen ihan tavallinen, en mitenkään autisti enkä ole edes kovin ruma vaan ihan perusnätti.

Lähettäjä: Mötkö 
Päivämäärä:   5.10.26 19:06:09

En ole. Samoja kokemuksia kuin aiemmilla kirjoittajilla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.10.26 19:09:57

Enpä ole. Kouluaikoina oli pari "parempaa" kaveria, mutta ne olivat sitä aikaa. Sittemmin ollut myös pelkkä täytekaveri. Samankaltaisia kokemuksia kuin muilla.

Välillä olen yrittänyt ottaa "tilaa haltuun" ja tuoda itseäni esiin enemmän, mutta se on yleensä sivuutettu. En jaksa enää välittää.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   5.10.26 19:14:02

Mikä on suosittuuden määre aloittajan mielestä? Ystävät, kaverit, jotain muuta? Ei kai tällaisia aikuiset edes mieti?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   5.10.26 19:18:18

Jos jäät odotteleen suosiota, saat odotella lopun elämää.
Suosioon päästää olemalla a.avoin, b. Positiivinen c. Kaikille ystävällinen ja kiinnostunut heistä. Pitää uskaltaa olla äänessä edes joskus, pitää uskaltaa nolata itsensä. Se joka osaa kaiken, tietää kaiken ei ole se suosituin. Se joka kehtaa olla vähän hölmökin, se on suosittu.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   5.10.26 19:20:09

Suosottu= haluttua seuraa. Kaikki haluavat olla sellaisen seurassa, joka on kiva, ystävällinen, avoin muttei päällekäyvä, kiinnostunut muiden jutuista, mutta uskaltaa sanoa myös oman mielipiteen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.10.26 19:20:38

Kyllä aikuisetkin miettii, eivät vain myönnä. Toisissa ympyröissä enemmän toisissa vähemmän. Se on se sosiaalinen asema ja status. Kenellä on mikäkin työ, talo ja auto, kuinka rikas on ovat osa vaikutusvaltaa ja heidän mukaansa kaikki suunnitellaan. Heidän mielipide ratkaisee ja muut voivat mennä virran mukana "täytteenä".

Lähettäjä: Ruu 
Päivämäärä:   5.10.26 19:23:13

Sana suosittu on ehkä väärä sana sille mitä tarkoitan ja se ei edes ole tavoite.

Sitä haluaisin, että kuulun porukkaan.

Lähettäjä: bb 
Päivämäärä:   5.10.26 19:30:57

Pitää osata ja uskaltaa nauraa itselleen, mutta niin, että muut ymmärtävät, että itse myös tiedostaa, että tekevälle sattuu. Tärkeätä on myös, että muut ymmärtävät, että itse ei pidä itseään sen huonompana (tai parempana) kuin muut.

Lähettäjä: Kuu 
Päivämäärä:   5.10.26 19:34:04

En ole suosittu, enkä haluaisikaan olla. Porukkaan kuuluminen olisi kyllä kivaa, mutta mä olen hirveän kranttu. Mua epäilyttää kaikenlainen laumailu, eli sellainen "ole tätä mieltä jos haluat kuulua porukkaan" -meininki. En halua haastaa riitaa, provosoida tai olla joku "uniikki lumihiutale", mutta en myöskään myy mielipiteitäni tai periaatteitani saadakseni hyväksyntää. Jos en kelpaa, niin en kelpaa ja that's it. Minulla on paljon hyvänpäiväntuttuja ja esimerkiksi työkavereiden kanssa on kiva rupatella, mutta ainoat syvemmät ystävyyssuhteeni ovat alkaneet peruskoulussa ja lukiossa. Paras (ja ainoa) ystäväni on sellainen jonka kanssa olemme tunteneet lapsesta asti, ja vaikka näin aikuisina näemme vähän turhankin harvoin, juttu jatkuu aina siitä mihin se jäi. Kummankaan ei tarvitse esittää mitään, vaan voimme olla juuri sellaisia pösilöitä kuin olemme. :P

Tiedän omat vajavaisuuteni ja pyrin niitä korjaamaan, mutta vasta näin aikuisena olen oppinut tajuamaan kunnolla, ettei vika välttämättä ole aina minussa - eikä välttämättä siinä toisessakaan. Kaikilla muillakin on omat kankeutensa. Aidosti munapäiset ihmiset sitten asia erikseen, mutta sellaiset kyllä yleensä tunnistaa jo kauempaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.10.26 19:40:46

"Pitää osata ja uskaltaa nauraa itselleen, mutta niin, että muut ymmärtävät, että itse myös tiedostaa, että tekevälle sattuu. Tärkeätä on myös, että muut ymmärtävät, että itse ei pidä itseään sen huonompana (tai parempana) kuin muut. "

Periaatteessa näin, mutta loppujen lopuksi et voi määräänsä enempää vaikuttaa siihen miten toinen sinut näkee tai ymmärtää. Ihmisillä taipumus tulkita asiat aina sen oman sisäisen maailmansa kautta, ja jos päätös on jostain syntynyt, niin sitä on vaikeaa muuttaa. Parhaansa voi tehdä, mutta jos joku ei halua ymmärtää tai pidä sinusta, sille et oikeasti voi mitään.

Lähettäjä: niin 
Päivämäärä:   5.10.26 19:41:12

En ole.

Vuosien varrella muutama oikea ystävä löytynyt. Mihinkään porukkaan en ole koskaan kuulunut. Hyväksyin jo hyvin nuorena sen että olen vähän erilainen eikä mikään iso porukka ole edes houkuttanut.

Työelämässä työnantaja on aina tykännyt, koska teen aina vähintään oman osani enkä ole turhaa poissa. Laiskimmat työkaverit inhoaa ihan avoimesti, heidän mielestä kun työnantajalta pitäisi kusettaa mahdollisimman paljon.