|
Lähettäjä: Mökkimuija
Päivämäärä: 28.9.26 15:06:29
Pakko johonkin anonyymisti purkaa. Miten saada vanhemmat ymmärtämään, että kesämökistä voisi harkita luopumista. He ovat ikäluokkaa 75 v, itse 45 v. Ovat virkeitä ja varoissaan, pystyvät reissailemaan ulkomailla useita viikkoja vuodessa. Vaihtavat autoa muutaman vuoden välein uuteen, kaupungissa heillä kerrostaloasunto joka remontoitu alusta loppuun. Kunto heillä siis ihan ok ikäisekseen.
Kesämökin ovat hankkineet noin viisikymppisinä mutta nyt tuntuu siltä että siellä eivät enää jaksa käydä, tai sitten se ei varsinaisesti kiinnosta. Paikat alkavat olla yksi toisensa jälkeen rempallaan, piha metsittyy ja kaikenlaiset kunnostustyöt jätetään tekemättä. Samaan aikaan tuntuu siltä, että minulle, ainoalle tyttärelle ja puolisolleni asetetaan paineita mökin ylläpidosta. Meiltä ajaa noin kaksi tuntia suuntaansa tuonne mökille, itse teen arkityötä konttorilla ja puolisoni tekee vuorotyötä jolloin hänellä viikonloppuvapaita on noin yksi kuukaudessa. Eli mikään ”poiketaan illalla töiden jälkeen haravoimassa” homma ei kerta kaikkiaan onnistu, samoin puolison harvoihin viikonloppuvapaisiin ei välttämättä joka kerta mahdu talkootyö kodin ulkopuolella.
Olen useamman kerran sanonut, että miksi eivät myisi mökkiä ja nauttisi sitten rahoista. Vuokraisi vaikka kesällä jokin huvilan viikoksi pariksi jossa saisi sitten viettää aikaa ilman huolia. Mökki on aikanaan ihan ulkopuoliselta ostettu (toki itse remontoitu ja paranneltu) eli mistään sukutilasta tai lapsuudenmuistoista ei ole kyse. Mahdollinen kauppahinta olisi todennäköisesti jossain luokkaa 250 t€, tappiota he eivät siitä tekisi. Minä en odota mökkiperintöä enkä rahaperintöä ja olen tämän useasti heille sanonut (Minulla ei ole lapsia,puolisollani on jo aikuinen lapsi joka ei juuri vanhempieni kanssa ole tekemisissä, eli sinällään jälkipolvillekaan ei ole painetta perintöä jättää) Omassa asumismuodossa on riittävästi harrastetta, ja toisekseen jos kesämökkiä edes itselle ajattelisin pitäisi se oman makuni mukaan olla sen verran lähellä, että pystyisi sitä käyttämään myös arkena.
Turhaa kai stressaan tästä, haluaisin auttaa mutta odotusten mukaiseen auttamiseen eivät resurssit riitä. Olen sanonut asiasta, vastaus on usein olankohautus ja ”eiköhän me sitten vielä jakseta”. Ollaan muuten ihan hyvissä väleissä (toistaiseksi!) mutta jotenkin tämä nyt syö.
En tiiä, kyllä tämäkin jo vähän auttoi kun sai tämän kirjoittaa auki.
|