Lähettäjä: Elina 
Päivämäärä:   26.9.26 19:14:52

Olen 35-vuotias nainen. Olen ollut mieheni kanssa 12 vuotta yhdessä, olemme naimisissa, kaikki kunnossa. Olen ammatiltani koulupsykologi. Tämä varmaan vaikuttaa aika paljon asiaan, sillä näen vain pahoinvoivia nuoria ja kuulen, mitä pahoja asioita heille on tehty toisten nuorten toimesta. En halua lapsia, koska pelkään, mitä kaikkea heille voisi sattua ja millaiseen maailmaan he syntyisivät.

Kuitenkin joskus mietin, tulenko katumaan myöhemmin, jos en lapsia hanki.

Joten siis toisesta keskustelusta inspiroituneena: kadutko lapsettomuuttasi?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.9.26 19:16:25

Olen 34v ja samantyyppisessä tilanteessa kuin aloittaja. En ole tähän mennessä katunut. Jään silti seurailemaan vastauksia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.9.26 19:17:25

En kadu. Olen ylihuolehtiva ja koiristakin on ihan liikaa stressiä. Lapsen kanssa olisin varmaan stressanut itseni hengiltä pelätessäni että hänelle sattuu jotain. Elämäni on varmasti ollut onnellisempaa lapsettomana, vaikka lapsista pidänkin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.9.26 19:39:03

Mä sain ekan sun ikäisenä. Olin ollu siihen asti suunnilleen sitä mieltä, että ei lapsia. Sit löytyi mies, joka valoi uskoa tulevaan ja lapsi on nyt koulussa, harrastetaan yhdessä. Tuntuu hyvältä, kun on joku sit kun en enää kykene itse ja vanhuutta varten.

Olin itsekin nähnyt työssä kaikkea paskaa, lastenkin kohdalla. Mut toistaiseksi ne ei ole osunut omalle kohdalle. Joihinkin asioihin voi itsekin vaikuttaa, ei kaikkeen varmasti.

Vaikka olet psykologi ja tiedät paljon, suosittelisin miettimään myös sitä näkökulmaa, että se mitä teet työksesi ei ole koko totuus kaikkien lasten keskimääräisestä elämästä. Teet työtä pienen prosentin kanssa, joilla on ne isoimmat ongelmat. Isolla osalla ei ole erityisen paljon paskaa elämässä. :)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.9.26 19:42:35

En. Olen aina tiennyt et mieluummin menisin junan alle ku tekisin lapsia. Kyllä se halu joko on tai ei, itse en ymmärrä näitä asian kanssa kipuilevia (siis vapaaehtoisesti kipuilevia). 47v ja (toivottavasti) vikan abortin tein viime vuonna.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   26.9.26 19:46:07

En todellakaan kadu. Lapsettomuus on minulle yhtä luonnollista kuin hengittäminen.

Lähettäjä: 41 
Päivämäärä:   26.9.26 19:53:09

En ole katunut. En jaksa arkea ilman lapsiakaan, en käsitä mistä perheelliset repii ajan ja jaksamisen ja loputtoman sietokyvyn epämukavuudelle. Vaikka on puoliso hoitamassa puolet arjen askareista, niin aina on keskeneräisten hoidettavien asioiden lista, joka vaan kasvaa, ei lyhene. Kun yhden homman saa hoidettua, on jo uusia noussut esiin useampi. Eikä mitään ehi tekemään rauhassa, kun aina on työpäivä tulossa, pitää ehtiä nukkumaan, pakko on syödäkin ja peseytyä ja harjata hiukset ja oho, no nytpä se kello onkin jo taas vaikka ja mitä...

Lähettäjä: Mötkö 
Päivämäärä:   26.9.26 19:56:20

Kyllä kadun. Tosin valinta ei ollut minun, en saanut lasta edes hoitojen avulla. Olen nyt 57-vuotias ja seuraan nyt haikeana kun ystäväni saavat lastenlapsia.

Lähettäjä: Nipa 
Päivämäärä:   26.9.26 20:00:25

Pelkään vaan jääväni vanhuksena ypöyksin, jos ja kun ei olisi ketään huolehtimassa. Toki eihän se automaattisesti sitä tarkoita että lapset vanhemmistaan huolehtisi mutta tällaisia ajatuksia minulla

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.9.26 20:06:11

45-vuotiaana en ole ainakaan vielä katunut. Nuorempana ajattelin, että hankin lapsia (tai ainakin yritän) sitten, kun niitä haluan, mutta en ole koskaan halunnut.

Lähettäjä: ,, 
Päivämäärä:   26.9.26 20:13:37

En. Mitä enemmän tätä maailman menoa seuraan, sitä kiitollisempi olen että päätin jättää lapset tekemättä. En tiedä miten selviäisin sen huolen ja ahdistuksen kanssa, jos joutuisin miettimään miten lapseni tässä palavassa maailmassa selviävät.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.9.26 20:15:23

>palavassa maailmassa

Vittu mikä kehari.

Lähettäjä: Said 
Päivämäärä:   26.9.26 20:25:28

En todellakaan kadu.
Kummilapsia on 11, he riittävät minulle.

Lähipiirissä on monta velaa, eikä kukaan kadu. Meistä lapsettomista on ollut paljon apua lasten hoidossa lapsellisille ystäville. Että niitä lapsia kyllä on lähipiirissä.
Ja ihanaa on, että kukaan lähipiirin veloista ei ole koira- tai kissahullu.

Lapset ovat ihania, kun ne voi sunnuntaina palauttaa.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   26.9.26 20:33:30

En todella ole katutunut ! mutta päätös oli meille miehen kanssa molemmille ihan selvä ja jotenkin luonnollinen ja ihan itsestämme lähtöisin olevista haluista ja syistä. Ehkä sellaiset ulkopuoliset asiat kuin "kiusataanko niitä" tai "minkälainen Suomi on vaikka 20v päästä" eivät sellaisiksi henkilökohtaisiksi syiksi lukeudu.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   26.9.26 20:35:58

Olen todennut myös että kummilapset on se mun juttu. Pidän heihin läheiset välit, niin ehkä sitten välittävät minusta vanhanakin. Heidän kanssa saan parhaat palat lapsielämästä ja huoltakin on siinä määrin, että yhtään enempää en ottaisi oman lapsen muodossa!!!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.9.26 20:38:48

En ole katunut. Enkä usko, että nykyajassa jää yhtä helposti kokonaan yksin kuin ennen. Jos sitä on nuoresta asti tutustunut ihmisiin netissä, niin onnistunee se sitten vanhanakin. Toisaalta tuskin olen kaveripiirini viimeinen joka kuolla kupsahtaa.

Eikä ole lasten tehtävä hoitaa vanhempiaan jos he eivät sitä itse halua. Yksinäisissä vanhuksissa on paljon lapsellisia ihmisiä. Onneksi omilla vanhemmilla on ystäviä, niin ei tarvitse heidän viihdyttäjänään toimia, kun on omakin elämä elettävänä. Veli on vielä kiireisempi ja asuu 300km päässä.