|
Lähettäjä: --
Päivämäärä: 25.9.26 17:32:18
Ensimmäinen suhteeni:
-Ns. "love bombing" - tyyppi halusi koko ajan olla kieli minun kurkussani eikä antanut minulle yhtään omaa tilaa. Jossain kohtaa mukaan astuikin pieni mustasukkaisuus. Jos halusin vaikka tavata lapsuudenystävääni joka sattuu olemaan miespuolinen (ja joka oli muuten parisuhteessa), niin mies halusi väkisin ängetä mukaan. Vaikka tiesin ihan tasan tarkkaan, että miehelläni ja tällä kaverillani ei ollut oikein mitään yhteistä.
- Ei uskonut sanaani. Joskus jos esimerkiksi baari-illan päätteksi halusin mennä yksin kotiin yöksi, niin yritti ängetä väkisin mukaan. Piti suurin piirtein työntää kaveri ovesta ulos, kun meinasi tulla väkisin sisälle. Ei uskonut vaikka kuinka painotin, että nyt minulla on esim. pää kipeä ja haluan vain mennä yksin nukkumaan (minulla oli muutenkin pieni sänky, jossa kaksin nukkuminen oli epämukavaa). Tykkäsi jankata, jotta saisi tahtonsa läpi eikä kunnoittanut minun mielipiteitäni.
- Minusta negatiivissävytteisesti puhuminen esim. meidän yhteisille kavereille, jopa niin, että minä olin itsekin paikalla. Tai vitsit, jotka oli suunniteltu ihan selvästi satuttamaan minua tai asettamaan minut jotenkin huonoon valoon muiden edessä. Näihinhän miehen oli aina kätevä todeta, että "läppää se vain oli".
Nuo nyt tulee ekana mieleen, mutta kyllä tuo suhde meni hyvin nopeasti väkivaltaiseksi eli mitään kovin pitkää "normaalia" vaihetta ei koskaan ollut. Nopeasti mukaan tuli päälle sylkemistä, haukkumista, tavaroiden heittelyä, silmitöntä raivoamista ja myös käsiksi käymistä.
Joo, tuo oli tosiaan ensimmäinen oikea parisuhteeni, ja olisihan siitä pitänyt lähteä paljon aikaisemmin. Olisin toivonut, että ystäväni olisivat sanoneet että "hei, tajuatko että tämä mies on ihan p*ska tyyppi." Tiesinhän minä sen tavallaan itsekin, mutta olisin kaivannut jotain varmistusta muilta. Ja kai minä tunsin jotain sääliä tätä miestä kohtaan? Mies muuten myös sanoi, että tappaisi itsensä, jos jätän hänet. No, elossa tuo on edelleen, eli täyttä soopaahan tuokin oli :)
Näin jälkikäteen en tunne mitään häpeää tuosta. Olin nuori ja kokematon enkä tiennyt, millaisista varoitusmerkeistä olisi pitänyt jo pakata kamat. En olisi ansainnut tuollaista käytöstä, ei kukaan ansaitse.
|