Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 14:01:15

Te jotka olette nyt tai olette joskus olleet väkivaltaisessa suhteessa. Mitkä olivat ne ensimmäiset merkit kumppanin väkivaltaisesta käytöksestä? Missä vaiheessa havahduitte siihen, että tämä tosiaan on väkivaltaa? Koetko edelleen olevasi altis manipuloinnille vai uskotko että sinulla on nyt kaikki keinot suojata itseäsi väkivallalta? Koetko että olet toipunut kokemuksestasi?

Tässä toivon kokemuksia kaikenlaista väkivallasta, fyysisestä, henkisestä, seksuaalisesta, taloudellisesta jne.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   25.9.26 14:32:51

Aivan ensimmäinen punalippu miehen luonteesta oli ensitreffit. Mies puhui koko 2 tuntia vain itsestään. Olin itse huomioiva, tein kysymyksiä hänelle mutta ilman kysymyksiäkin mies puhui pelkästään itsestään kysymättä mitään minulta. Muistan niillä ekoilla treffeillä ajatelleeni miten kukaan voi puhua noin kauan vain itsestään?

Suhteen alettua, seksiin painostaminen taisi olla ensimmäinen väkivallan osoitus. Jos en halunnut, miehen naama muuttui suupielet alas olevaksi, alkoi paiskoa tavaroita. Esimerkiksi nousi ylös ja haki lasin vettä mutta sitä hakiessaan paiskaa kaapin ovet täysillä kiinni, paiskaa lasin tiskipöydälle, vastaa minulle tiuskien, heittäytyy puhumattomaksi.

Olin tuolloin nuori nainen ensimmäisessä seurustelusuhteessani, olin myös vasta itsenäistynyt ja muuttanut ihan toiseen suomen osaan kauan yhdestäkään läheisestä tai tuntemastani ihmisestä. En ollut kuullutkaan sanoja seurusteluväkivalta, henkinen väkivalta tai että parisuhteessa voi raiskata. Se oli sitä aikaa. Ja koska olin ns. yksin, olin oiva uhri miehelle.

Nyt minulla ei ole pelkoa joutua minkäänlaiseen väkivaltaiseen suhteeseen. Haistan pienenkin kontrolliyrityksen kaukaa. Rajani ovat teräksenlujat. Opettakaa varsinkin tyttölapsillenne miesten tekemästä seurusteluväkivallasta. Seksiin painostaminen on yleisin mitä tapahtuu ja mitä nuorempi tyttö, sen heikommat rajat ja edes ymmärrys että jotain väärää tapahtuu.

Lähettäjä: pilosopi 
Päivämäärä:   25.9.26 14:49:16

Luultavasti ihan ensimmäinen red flag kelle tahansa on se että ylipäätään puhuu väkivallasta ja sen käyttämisestä ihannoivaan sävyyn, ja vähän väliä antaa jotain esimerkkejä siitä keitä kohtaan olisi valmis käyttämään väkivaltaa. Yksi ihan klassinen on se että toistuvasti puhuu siitä kuinka olisi valmis "puolustamaan" väkivalloin itseään, tyttöystäväänsä, perhettään tms. jotain kuviteltua uhkaa vastaan. Näistä paistaa rivien välistä se että henkilö oikeastaan odottaa ja toivoo jotain sellaista tilannetta, jossa pääsisi sitten ikäänkuin luvan kanssa sitä väkivaltaa käyttämään.

Tätä ei kannata missään nimessä pitää mitenkään positiivisena asiana, saati minään miehisyyden ja turvallisuuden merkkinä. Jos henkilö ihannoi väkivaltaa ja on selkeästi valmis sitä käyttämään, niin on oikeastaan vain ajan kysymys että milloin sitä käytetään myös sinua vastaan.

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 14:54:39

Kiitos kokemuksesi jakamisesta -!

Siitä on vasta 32 vuotta kun raiskaus avioliitossa kiellettiin laissa, niin eipähän siitä kukaan aikoinaan juuri puhunutkaan. Se puhunattomuus ei ainakaan helpottanut uhrien taakkaa.

Hienoa kuulla, että koet olevasi nyt vahvoilla ja pystyt suojaamaan itseäsi.

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 15:01:12

Kiitos pilosopi! Tämä on yksi niistä varotusmerkeistä joita itse en ymmärtänyt, ennen kuin oli liian myöhäistä. Tulkitsin sen juuri noin kuin sanoit, että kuinka sankarillisesti toinen olisi puolustamassa heikompia, vaikka sitten väkivaltaa käyttäen. Todellisuudessa sitä väkivaltaa käytettiin vain täysin puolustuskyvyttömiä vastaan.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   25.9.26 15:02:22

Se että nainen nalkuttaa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.9.26 15:07:21

"Naista en lyö!" Samaa linjaa pilosopin kanssa, eräs varsinainen sankari jauhoi loputtomiin siitä, ketä hän löisi ja ketä ei. Aika äkkiä kävi ilmi, että löytyy hänellä syitä lyödä naisiakin.

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 15:08:03

- Olkoonkin että tuo on ehkä ei niin tosissaan heitetty, mutta tässäkin on mielenkiintoinen puoli. Oman käsityksen mukaan miehille, ehkä kasvatuksesta johtuen, on usein vielä naisiakin vaikeampaa sanoittaa henkistä väkivaltaa. Ja asiassa ei auta se että miesten kokemaa perheväkivaltaa vähätellään vielä enemmän kuin naisten kokemaa.

Lähettäjä: jesjes 
Päivämäärä:   25.9.26 15:15:17

Yksi tällainen sankari jo ekoilla treffoilla korostetusti otti puheeksi että minä EN AINAKAAN lyö naista! Jännästi kuitenkin tuli se lyöminen heti mieleen :D

Siinä tyypissä oli heti ekan tapaamisen perusteella paljon asioita pielessä. Olin onneksi ehtinyt lukea asiasta jo etukäteen ja tunnistin heti mm narsistin tavan yrittää kerätä mahdollisimman paljon herkkää henkilökohtaista tietoa (myöhemmin aseena käytettäväksi). Näistähän onneksi löytyy hyviä listoja nykyisin että miten tunnistaa toksisen suhteen ja mitkä on kaasuvalotuksen tunnusmerkit.

Myöhemmin kävi ilmi, että sillä miehellä oli päällä parikin eri lähestymiskieltoa eksiin. Aivan täysi psykopaatti. Varsinaista tuomiota ei tainnut olla lähisuhdeväkivallasta mutta en epäile hetkeäkään etteikö olisi siihen syyllistynyt.

Sitähän sanotaan, että aina kannattaa uskoa mitä mies sanoo, naisilla vaan on paha tapa ohittaa ne asiat. Tai sitten yrittää selitellä niitä juttuja parhain päin. Tämäkin kaveri suoraan myönsi heti, että ajattelee vähän väliä naisten lyömistä mutta toki sekin saattaa olla sellainen juttu, minkä kokematon sitten ohittaa.

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 15:49:02

Niin, tämä on todellakin hienoa että näistä asioista nykyjään puhutaan ja tässä esimerkiksi jesjes on pystynyt suojaamaan itseään muiden kokemusten avulla.

En oikein pidä siitä kun sanotaan että väkivaltaisen lapsuuden kokeneet "hakeutuu" väkivaltaisiin suhteisiin aikuisuudessa. Minun näkemyksen mukaan kyse on siitä että väkivallan ensimmäiset vihjeet jäävät täysin huomiotta, koska se koetaan ihan tyypillisenä/normaalina käytöksenä. Sellaisten ihmisten rajat on rikottu jo moneen kertaan ennen kouluikää, kuinka heillä olisi käsitystä siitä miten pidetään kiinni normaaleista terveistä rajoista jos yhteiskunnankaan tasolla perhe/parisuhdeväkivallasta ei puhuta.

Lähettäjä: jesjes 
Päivämäärä:   25.9.26 15:57:03

Se on just noin, jos ei tiedä millainen on turvallinen suhde tai miten terveen parisuhteen pitäisi kehittyä, ei voi mitenkään tunnistaa niitä vaaran merkkejä. Ei kukaan "vedä puoleensa" niitä psykopaatteja, niitä asioita ei vaan ymmärrä hälytysmerkeiksi.

Mullakin oli pitkään oppiläksynä miehet joilla on välttelevä kiintymyssuhdemalli. Jouduin tekemään ihan tosissaan töitä että opin tunnistamaan ne hälytysmerkit ja keskeyttämään suhteet heti kun tää piirre nousi esille. Nyt on sitten sellainen kumppani, joka osaa käyttäytyä turvallisesti ja osaa hoitaa parisuhdetta oikein.

Pitää muistaa myös se että elokuvat ja tv sarjat on näyttäneet meille vuosikymmeniä täysin kieroja, myrkyllisiä ja vaarallisia suhteita ja esitelleet niitä "romanttisina". Kyllähän sitä sitten väkisinkin menee lankaan kun mies esim rakkauspommittaa, kun erehtyy kuvittelemaan että voi että, tää on nyt tämmöistä kuin leffassa!

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 16:07:35

Olen niin samaa mieltä noista elokuvateollisuuden myrkyllisistä suhteista. Jotenkin ihmeellisesti se empatiakyvytön ja väkivallalla kaiken ratkaiseva öykkäri muuttuu ihanaksi prinssiksi. No joo, muuttuhan se siksi aikaa kun sitä suhdetta elokuvissa esitellään sen jonkun viikon. Pitäisi olla se pakollinen jatko-osa jossa se kumppani on parin vuoden päästä alistettuna ja vangittuna palvelemassa sitä arvaamatonta puolisoaan ja ihmettelemässä että minnekäs se rakkauspommitus oikein hävisi.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   25.9.26 16:09:28

En usko että kukaan tietoisesti hakeutuu väkivaltaiseen suhteeseen, mutta väkivaltaisen lapsuuden kokeneet usein ajautuu niihin.

En tiedä onko sitten alitajuista että etsitään tietynlaisia ihmisiä, tietynlaista karismaa, tietynlaista tutulta tuntuvaa miehenmallia?
Muunlaiset tuntuu ehkä liian lässyiltä ja epämiehekkäiltä?

Mustasukkaisuus ja kontrollointi on hyviä varoitusmerkkejä. Kiukuttelu muiden kanssa vietetystä ajasta, toiveet suhteen nopeasta etenemisestä, naimisiin menosta ja raskaudesta.

Tuntuu hyvältä olla jollekin ykkönen, mutta se voi myös tukahduttaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.9.26 16:20:16

Jos lapsi elää kodissa jossa on väkivaltaa (vanhemmat huutaa, kiroaa lapselle, jos lapsi havainnoi pienestä asti vanhempien välillä henkistä väkivaltaa, kiroamista, raivoa), niin kun se lapsi on seurusteluikäinen, ne kodin mallit ovat hänelle normaaleja seurustelusuhteen malleja, ei varoitusmerkkejä.

Jos kiva poikaystävä sitten riidellessä kiroaa sinut maan rajaan, sellaista se tuollaisen kotitaustan kokeneen mielestä nyt vain on. Se on hänelle normaalia. Sellaisia äiti ja isäkin oli. Siten äiti ja isäkin häntä nimitteli.

Jos taas lapsi kasvaa hyvässä perheessä, lasta ei nimitellä, ei kirota, kotona ei raivota, heitellä tavaroita, vanhemmat osaavat keskustella, lapsen kanssa keskustellaan eikä lapsi havainnoi henkistä eikä fyysistä väkivaltaa eikä koe sitä, hän huomaa heti jos ensimmäisissa parisuhteissa toinen osapuoli käyttäytyy myrkyllisesti.

Se syy, miksi jonkinlaista väkivaltaa lapsuudessaan kokenut "ajautuu" väkivaltaiseen suhteeseen on melkein aina vanhempien vika. Lapsi ei ymmärrä että suhteessa oleva väkivalta olisi epänormaalia. Hänelle kun se on täysin normaalia ja on aina ollutkin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.9.26 16:21:28

En tiennytkään että ylisviiva on ollut väkivaltaisessa suhteessa. Ilmankos sillä on niin paljon patoumia naisia kohtaan. T

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 16:29:56

N, ehkä on ainakin sellainen alitajuntainen ajatus voi olla, että kun on elänyt väkivallan keskellä, että väkivallalta voi suojautua vain vielä vahvemman tai väkivaltaisemman "sankarin" avulla. Itse on ollut liian heikko puolustamaan itseään. Kyllähän silloin tuollainen "suojelija" voisi vaikuttaa aika turvalliselta. Kiltti ja kohtelias kaveri ei vaikuta siltä että hän voisi olla apuna maailman uhkien keskellä. Tämä ei tietenkään ole järkevä ja realistinen ajatus, mutta ehkä jotain sellaista voisi tunnistaa omasta nuoruuden ajattelusta.

Lähettäjä: Vepsu 
Päivämäärä:   25.9.26 16:32:14

Jaha, femakkolepakoiden kokoontumisajot käynnissä.

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 16:39:39

Vepsu, tämä keskustelu ei ole tarkoitettu vain naisille jotka ovat kokeneet väkivaltaa. Ihan yhtälailla miehet kokevat väkivaltaa perheissään tai parisuhteissaan. Voit vapaasti jakaa myös omat kokemuksesi, ne ovat ihan yhtä tärkeitä kuin muidenkin kokemukset.

Kiitos .! Tuo oli hyvin sanotettu!

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   25.9.26 16:46:26

Minulla oli lapsuudessa monenmoista ongelmaa.

Sitten tapasin alaikäisenä tällaisen sankarin. Oli mielestäni aivan kertakaikkiaan mahtava tyyppi. Halusin rakentaa hyvän kodin: kiva talo, lapset hoidetaan hyvin, tehdään töitä kaiken eteen... Sankari vaikutti potentiaaliselta mieheltä. Hänellä oli iso ego. Kehui itseään lakkaamatta ja minähän uskoin. Hän aivopesu minut askel askeleelta. Kun tulimme öisin baarista, hän hakkasi vastaantulijat aivan tosta vaan. Minulle hän kertoi, että hänellä on oikeus siihen? Olin aivan lukossa. Hän myös usein kertoi että niille ketkä ovat hänelle mukavia, niin hänkin on mukava. Jos joku pottuilee, niin tasan hän antaa takaisin. Näin jälkikäteen ajatellen oli ristiriitaista, eihän hän näitä vastaantulijoita tuntenut. Ja aika raukkamaista yllättää toiset näin.

No minähän jäin tähän suhteeseen. Ei kukaan minua tukenut.

Voisin kirjoittaa näistä asioista romaanin. Nyt hän on nukkunut pois.

Lapsuuden asiat olen käsitellyt ja muistan ne hyvät asiat sieltä.

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 17:07:18

Olen pahoillani A että jouduit elämään noin! Sanoit että voisit kirjoittaa tapahtumista romaanin. Entäs jos tekisitkin niin? Se voisi auttaa muita hahmottamaan kuinka pikkuhiljaa manipuloinnin seurauksena ja siinä ihastuksen ja tulevaisuuden haaveiden huumassa menettää oman kykynsä nähdä tilannettaan. Ehkä se auttaisi myös sinua toipumaan.

Minulle on terapeuttista kuulla muiden kokemuksia. Se vie pois sitä syyllisyyttä ja häpeää mitää kokee siitä että "meni lankaan", siitä että "ajautui" tai "hakeutui" tai mitä ikinä, sellaiseen tilanteeseen. Vaikka onhan meitä tuhansia ja tuhansia pelkästään Suomessa.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   25.9.26 17:32:18

Ensimmäinen suhteeni:

-Ns. "love bombing" - tyyppi halusi koko ajan olla kieli minun kurkussani eikä antanut minulle yhtään omaa tilaa. Jossain kohtaa mukaan astuikin pieni mustasukkaisuus. Jos halusin vaikka tavata lapsuudenystävääni joka sattuu olemaan miespuolinen (ja joka oli muuten parisuhteessa), niin mies halusi väkisin ängetä mukaan. Vaikka tiesin ihan tasan tarkkaan, että miehelläni ja tällä kaverillani ei ollut oikein mitään yhteistä.

- Ei uskonut sanaani. Joskus jos esimerkiksi baari-illan päätteksi halusin mennä yksin kotiin yöksi, niin yritti ängetä väkisin mukaan. Piti suurin piirtein työntää kaveri ovesta ulos, kun meinasi tulla väkisin sisälle. Ei uskonut vaikka kuinka painotin, että nyt minulla on esim. pää kipeä ja haluan vain mennä yksin nukkumaan (minulla oli muutenkin pieni sänky, jossa kaksin nukkuminen oli epämukavaa). Tykkäsi jankata, jotta saisi tahtonsa läpi eikä kunnoittanut minun mielipiteitäni.

- Minusta negatiivissävytteisesti puhuminen esim. meidän yhteisille kavereille, jopa niin, että minä olin itsekin paikalla. Tai vitsit, jotka oli suunniteltu ihan selvästi satuttamaan minua tai asettamaan minut jotenkin huonoon valoon muiden edessä. Näihinhän miehen oli aina kätevä todeta, että "läppää se vain oli".

Nuo nyt tulee ekana mieleen, mutta kyllä tuo suhde meni hyvin nopeasti väkivaltaiseksi eli mitään kovin pitkää "normaalia" vaihetta ei koskaan ollut. Nopeasti mukaan tuli päälle sylkemistä, haukkumista, tavaroiden heittelyä, silmitöntä raivoamista ja myös käsiksi käymistä.

Joo, tuo oli tosiaan ensimmäinen oikea parisuhteeni, ja olisihan siitä pitänyt lähteä paljon aikaisemmin. Olisin toivonut, että ystäväni olisivat sanoneet että "hei, tajuatko että tämä mies on ihan p*ska tyyppi." Tiesinhän minä sen tavallaan itsekin, mutta olisin kaivannut jotain varmistusta muilta. Ja kai minä tunsin jotain sääliä tätä miestä kohtaan? Mies muuten myös sanoi, että tappaisi itsensä, jos jätän hänet. No, elossa tuo on edelleen, eli täyttä soopaahan tuokin oli :)

Näin jälkikäteen en tunne mitään häpeää tuosta. Olin nuori ja kokematon enkä tiennyt, millaisista varoitusmerkeistä olisi pitänyt jo pakata kamat. En olisi ansainnut tuollaista käytöstä, ei kukaan ansaitse.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   25.9.26 17:56:42

Olen tässä viimepäivinä katsonut pari dokumenttiä rakkaushuijauksista. On vähän niinkuin sama mekanismi vaikkei ole kysymys rahasta.

Jos aikuinen, älykäs ja koulutettu ihminen alkaa lähettämään rahaa netissä tutustumaansa ihmiselle. Uskoo kaikki selitykset ja uskoo yhteiseen tulevaisuuteen. Muut ihmiset ovat aivan äimänkäkenä: etkö oikeesti tajua.

Se mitä uhri toivoo tältä suhteelta voi olla niin kertakaikkiaan hänelle niin tärkeää, että sokaistuu kaikelta muulta. Silloin huijari on hyvä iskeä. Tähän voi kuka tahansa sortua vaikka on helppo sano että en minä ainakaan noin tekisi.

On kyse jostain petollisesta aivokemiasta.

Surullista oli katsoa kun uhreilla kaiken jälkeen oli häpeä ja kuitenkin kaipaus tähän huijariin. He tunsivat kuinka joku ikäänkuin tosi rakas ystävä olisi kuollut. Niin iso oli ollut se toive yhteisestä tulevaisuudesta.

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 17:57:50

Hyviä esimerkkejä --, kiitos!

Mukava kuulla, että tuo ei ole jättänyt pysyviä haavoja.
Joskus olin vähän vihainen tuosta kun tajusin että nämä menee melko samantyyppisellä kaavalla usein. Sekä väkivallan tekijä että -kokija, toimii usein hyvin samalla tavalla. Minua suututti että minä en tiennyt sitä kaavaa ennestään. Että olisi tiennyt jo etukäteen, mihin se johtaa.

Tuokin on yhdistävä tekijä että siinä hämmennyksessä kaipaisi ystävää joka sanoisi että tämä ei ole normaalia tai hyväksyttävää.

Lähettäjä: Red flag 
Päivämäärä:   25.9.26 18:04:16

A, minä luulen että silloin kun pelataan kiintymyssuhteiden haavoilla, peloilla ja vaillejäämisillä, älykkyydellä ei ole asiaa keskusteluun. Olen lukenut että älykkyys ei suojaa esimerkiksi kognitiiviselta disonanssilta. Ainut ero on se että älykäs ihminen keksii älykkäämmän kuuloisia selityksiä sille miksi havainnot ja kertomukset eivät täsmää. Mutta tosiaan yhtä helppo on valehdella itselleen oli tyhmä tai fiksu.