Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: Ei muuta hyvää 
Päivämäärä:   23.9.26 00:44:19

Saan todella usein kuulla olevani kiltti ja empaattinen, helposti lähestyttävä ihminen. Tiedän sen olevan hyvä asia, mutta jotenkin en itse valitettavasti osaa sitä enää arvostaa tai ottaa kovinkaan imartelevana kehuna. Toivon, että olisin mieluummin vaikka todella älykäs, kaunis tai taitava jossakin asiassa. Kiltteys on helppoa, kuka vain voi olla halutessaan kiltti. Nuo muut mainitsemani asiat harvinaisempia ja vaikeammin saavutettavissa. Mutta niissä olen valitettavasti aivan täysin keskinkertainen.

Lisäksi minusta tuntuu, että jos ja kun kiltteys ja empaattisuus on ainoa asia, mitä minulla on annettavaa, niin entäpä silloin, kun haluankin joskus vetää rajoja enkä jaksakaan olla niin kauhean kiltti. Menetän silloin siis kaiken?

Usein myös mietin, että olenko sitten oikeasti niin kilttikään. Välitän kyllä ihmisistä, mutta välitän myös itsestäni ja haluaisin kyllä itsellenikin loistoa ja menestystä. En vain miellyttää ja helpottaa muiden elämää.

Ymmärtääkö joku, mitä ajan takaa? Vai olenko vain epäkiitollinen?

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.9.26 00:48:25

Aika pitkä teksti.

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.9.26 00:56:01

Olet rajaton miellyttäjä.

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: tulkki 
Päivämäärä:   23.9.26 01:02:30

Kun sanotaan kiltti, niin oikeasti tarkoitetaan että kiva kynnysmatto, voi käyttää hyväksi vapaasti.

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.9.26 01:04:18

Ne on kivoja leluja.

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.9.26 02:06:03

Hyvää pohdintaa, ja hienosti olet huomannut miellyttäväsi osin vastoin omaa tahtoasi. Se on loistava alku!
Luepa Johanna Pohjolan kirja Vapaaksi miellyttämisestä. Siinä käsitellään kaikkea, mitä mietit nyt.
Hyvä sinä! Tämä on ensimmäinen askel kohti tervettä ja hyvää tulevaisuutta jossa olet aito, hyvin voiva ja kunnioitettu osa yhteisöäsi.

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.9.26 06:54:41

Kas palveluammatin tekijä vaihtanut nimen pisteeseen.

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: eeue 
Päivämäärä:   23.9.26 07:41:24

"olisin mieluummin vaikka todella älykäs, kaunis tai taitava jossakin asiassa. Mutta niissä olen valitettavasti aivan täysin keskinkertainen."

Nuo on kuitenkin asioita, joille voit itse tehdä jotain. Joten ei muuta kuin tekemään. Vähän päivässä on jo paljon vuodessa. Jos aloitat nyt, niin vuoden päästä olet kauniimpi, älykkäämpi tai taitava jossain asiassa. Sen sijaan että vielä vuodenkin päästä nyyhkytät miten keskinkertainen olet.

"entäpä silloin, kun haluankin joskus vetää rajoja enkä jaksakaan olla niin kauhean kiltti. Menetän silloin siis kaiken?"

Hyvin mahdollista. Kiltti on monien mielestä vain nätti tapa ilmaista, että joku on nössö, lapanen, ei pidä puoliaan ja helposti hyväksikäytettävissä. Eli kun alat vetää rajoja ja pitää niistä kiinni, tulet mahdollisesti kokemaan paljonkin vihaa ja halveksuntaa. Siksi sinun kannattaakin alkaa kehittää sitä älykkyyttä, eli osaat edelleen pitää ne rajasi ja todeta, että "Voi että. Nytkö sua alkoi @!#$, kun et voi enää hyväksikäyttää mua? Voi voi, tosi tosi harmi :') ".

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: jaahas 
Päivämäärä:   23.9.26 08:01:38

Nyt vaikuttaa siltä että voisi olla terveellistä mennä Youtubeen ja hakea sieltä sellainen kuin Florence Given. Katso muutama jakso ja mieti erityisesti sitä, että jos se Florence herättää mitään negatiivisia tunteita, niin mistä ne tunteet nousee ja mikä sulla oikeasti tökkii mielessä, jos et ajattele, että voisit toteuttaa itseäsi ihan samalla voimakkuudella.

Löysin tämän sattumalta ja on itsellekin ollut virkistävää huomata, mitä ajatuksia heräsi kun viiskymppisenä naisena katsoo tällaista nuorta, itseään toteuttavaa, itseään ilmaisevaa, oikeasti intohimoista elämää elävää ihmistä.

Mikä estää minua tekemästä samoin?

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: Y 
Päivämäärä:   23.9.26 10:51:27

Kiltteys on helppoa, kuka vain voi olla halutessaan kiltti."
,..............,
Itse asiassa ei ole eikä osaisi. Suurin osa nykyään on todella itsekkäitä ja aidosti vilpittömästi ystävällinen on suuri harvinaisuus. Joten tee päinvastoin ja kehitä sitä ystävällisyyttä, älä kiltteyttä. Ystävällinen voi asettaa rajat ja olla myös vaiti jos joku yrittää käyttää hyväksi. Siis vähentää sanoja sille hyväksikäyttäjälle, mutta säilyttää silti ystävällisyyden. Sen huomaa kyllä kun joku ei enää halua puhua kanssasi vaan lähtee pois neutraalisti. Se riittää rajoiksi.
Kun auttaa vilpittömästi toisia, alkaa jossain vaiheessa huomata tuloksen, vaikkei olisikaan uskossa ja vaikka saisi välillä rumaa käytöstä vastaan

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.9.26 11:33:14

Empaattisuus tuntuu olevan katoava luonnonvara, kun katselee maailman menoa. Terveet rajat kannattaa toki osata asettaa, mutta opettele ihmeessä myös arvostamaan empaattisuuttasi. Kovenevasta maailmasta huolimatta yhteiseloon täällä tarvitaan kipeästi myös empaattisuutta.

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   23.9.26 11:38:49

"Lähettäjä: -
Päivämäärä: 23.9.26 00:48:25

Aika pitkä teksti."

>tuottiko ongelmia kahlia aloitus läpi? ;)

"Kun sanotaan kiltti, niin oikeasti tarkoitetaan että kiva kynnysmatto, voi käyttää hyväksi vapaasti."

Tämä.

  Re: Kun olet vain ja ainoastaan "kiltti"

Lähettäjä: ll 
Päivämäärä:   24.9.26 20:53:45

Lähettäjä: *
Päivämäärä: 23.9.26 11:38:49

"Kun sanotaan kiltti, niin oikeasti tarkoitetaan että kiva kynnysmatto, voi käyttää hyväksi vapaasti."

Tämä.

Juuri näin.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.