Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: ninni 
Päivämäärä:   21.9.26 20:27:19

Onko jotain vinkkejä miten onnistuisi parhaiten?
Mikä olisi parasta ruokaa? Tonnikala, kissanruoka, joku muu? Jostain luin että kissat on tosi epäluuloisia. Että pitäisi ensin totuttaa ja syöttää niitä pihalle ennen kuin laittaa edes evästä loukkuun? Pitääkö loukun verkkopohja peittää jotenkin tai itse loukku maisemoida?

Aidatulla pihallamme on alkanut pyörimään nyt monta kertaa viikossa kaksi kissaa, kulkevat välillä yhdessä ja välillä erikseen. Alkuun näkyi kameroissa vain öisin mutta nyt ihan päiväsaikaankin jo pyörivät. Tulevat ajoportin/aidan ali eikä karkotusyritykset (säikyttely ja omat koirat) ole tuottaneet tulosta. Kylän faceryhmässä kyselin jo omistajien perään, tuloksetta. Meillä on kanoja ja pieniä tipuja jotka myös vielä ulkoilevat tähän aikaan vuodesta ja niitä haluan ehdottomasti suojella. Piha-alue 1ha enkä millään pysty joka nurkkaa vahtaamaan, parvessakin jo tarpeeksi tarkkailtavaa.

Sain lainaan supikoirille ym tarkoitetun elävänä pyytävän loukun ja meinasin heti ensi yöksi sen virittää niin olisin kiitollinen kaikista neuvoista.

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 20:31:51

Anna kulkea ja kyllä ne siitä ajan myötä häipyvät.

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: Tiku82 
Päivämäärä:   21.9.26 20:46:35

Kissa on tosiaan hyvin epäluuloinen.

Talvisin loukutettaessa tonnikala öljyssä tai anjovis on paras koska ei jäädy samalla tavalla kuin esim latz. Meillä loukutetaan paljon latzilla ja whiskasilla. Tärkeää on että laitat ruuan niin pieneen kippoon ettei se jää astinlaudan alle, tai vaan leikkaat annospussista toisen sivun auki.

Loukun pohjalle ei kannata laittaa mitään, tähän aikaan vuodesta ei kissan tassut jäädy verkkoon ja kaikki ylimääräinen saa kissan epäilemään.

Loukku sijoitetaan mieluiten rakennuksen seinustalle kissan mahdolliselle kulkureitille. Ei minnekkään puskan alle keskelle pihaa. Talon seinustalle loukkua voi vähän peittää, laittaa lautaa pystyyn seinän nojalle tms, mieluiten käyttää materiaaleja mitä siinä lähellä muutenkin on. Ei peittoja, lakanoita ym loukun päälle. Loukku niin, että kissa "kulkee läpi", eli ei nurkkaan että pääty menee umpeen.

Jos saat kissan loukkuun niin varmista heti että kaikki luukut on kunnolla kiinni, laita vaikka nippuside varmistamaan. Ei ole kerta tai kaksi kun luukku onkin mennyt huonosti kiinni ja kissa karkaa loukusta. Ja toista kertaa kissa ei samanlaiseen loukkuun mene.

Jos kissaa ruokitaan jonnekkin muualle niin se tuskin menee loukkuun.

Jos jaksat pitkää prosessia niin voit hetken ruokkia kissoja johonkin, ja sitten vaan eräänä päivänä laitatkin loukun siihen. Rukinta sellaiseen paikkaan minne saa loukun hyvin. Mutta ei me populaatiopaikoissa niitä olla erikseen ruokittu, jos omistajat on ruokkineet niin siihen ovat tottuneet, mutta yleensähän se on jotain luokkaa perunamuusi ja leivänpalat, joskus kissanraksuja. Hyvin menee tällaisetkin kissat latzin perässä loukkuun. Kunhan siis muu ruokinta lopetetaan loukutuksen ajaksi.

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: ninni 
Päivämäärä:   21.9.26 20:48:32

Kiitos vastauksesta mutta se on liian riskialtis vaihtoehto

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: ninni 
Päivämäärä:   21.9.26 20:50:26

Kiitos Tiku82 hyvistä ja tarkoista neuvoista!
Edellinen vastaukseni oli pisteelle.

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   22.9.26 11:18:03

Joo kyllähän ne aikaa myötä häipyy kun kuolee. Kylmien ilmojen tultua mun mielestä kissa hakee apua ihmiseltä. Ruoki pari päivää tonnikalalla ja sitten loukku. Monesti loukusta löytyy todella sairaita kissoja. Täynnä matoja vähintään.

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.9.26 13:05:53

Kesällä sain loukutettua monta kk pihassa kulkeneen ei-kenenkään-kissan tonnikalalla ja supiloukulla

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: ok 
Päivämäärä:   22.9.26 13:14:20

mitä te sitten teette kissoille?

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.9.26 13:52:00

vein löytölään

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   22.9.26 21:39:58

Meillä ei mennyt metalliseen loukkun mutta kissatalon vaneriloukkuun meni nopeasti.

  Re: Kissan loukuttaminen

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.9.26 21:48:06

Laitettiin loukun pohjalle matto (metalliverkkoinen loukku, ajattelin että se verkko tuntuu epämukavalta tassujen alla) ja loukkuun tonnikalaa. Häiriköivä kissa meni loukkuun heti ensimmäisenä yönä, vaikka ei ollut mitään nälkäkuolemaa tekemässä, ei ollut mitenkään hoikka.

Kisu meni löytölään, jos olisi tullut uudelleen olisi seuraavalla kerralla saanut asiallisen lopetuksen. Mutta ei ole onneksi näkynyt. Aika isot tuhot sai aikaan.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.