Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: äidin miesystävää 
Päivämäärä:   21.9.26 20:18:37

Löysin pari vuotta sitten uuden rakkauden. Lapseni ovat aikuisia joilla on omat perheet ja elämät muualla. Mies kertoi aika alussa jo että hänen taustassaan on asia X minkä hintaa maksaa henkisesti loppuelämänsä. Eli mies on humalassa satuttanut toista ihmistä hyvin pahasti ja ollut istumassa sen vuoksi + hänen perheensä meni rikki. Ei ole tippaakaan ottanut tuon jälkeen eikä ole selvinpäin ollut ikinä väkivaltainen, herkästi hermostuva tms. Hän on ainakin nykyään lehmänhermoinen rauhallinen ihminen. Ehkä tein siinä virheen kun pitkitin asiasta kertomista lapsilleni (miehen tausta) ja he saivat tietää muualta asiasta. Tilannehan on nyt se että eivät suostu meille kylään jos mies on paikalla eikä hän ole tervetullut heille. Puhuminen asiasta ei auta ja olisin välillä jättänyt menemättä perhejuhliin yms yksin mutta mies on aina saanut minut lähtemään ja tsempannut aina. Hän jotenkin ymmärtää ja hyväksyy tilanteen mutta minä en halua / pysty. Ymmärrän että ovat huolissaan mutta eivät halua ymmärtää että huolenaihetta ei ole ja jos tulisi niin tajuaisin hakea apua. Ovat tehneet huoli-ilmoituksen kerran minusta mikä ei johtanut mihinkään.

Mitään toivoa / keinoa asiaan vai hyväksyttävä vain tilanne?

Kun lapseni ovat tulossa meille niin mies lähtee kiltisti pois mutta ensin leipoo,kokkaa, siivoaa, laittaa heille pedit valmiiksi jne. Tietää/muistaa jokaisen ruokarajoitteet ja mieltymykset. Tuntuu kohtuuttomalta että toista hyljeksitään vanhasta virheestä jonka seuraukset on kärsitty ja otettu opiksi.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 20:19:47

Ai tykkäät jännämiehistä?

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   21.9.26 20:24:39

Jos asia on ihan noin kuin aloituksessa niin olen kyllä aloittajan "puolella" enkä näe mitään jännämiestä. Lapset ovat aikuisia jo niin eipä heitä tarvitse passailla tai varsinkaan heidän mukaansa omaa elämää järjestellä.. Itse jatkaisin suhdetta ja niin kauan kuin se oikeasti tuntuu hyvältä ja on sitä mitä haluan niin kävisin niissä juhlissa/tapaamisissa mihin kutsutaan ja kertoisin aina niitä positiivisia juttuja mitä omassa arjessa on ja toivottavasti joskus asian sitten hyväksyisivät. Yökylässähän ei aikuisten lasten tarvitse käydäkään.. eli oman miehen kodista muualle heittämiseen vetäisin omalta puoleltani rajan. Lapset tulkoon, mutta se tarkoittaa sitten myös mieheen tutustumista (ja ottakoon vaikka niin että "turvaavat" sitten elämää edes päivän läsnäolollaan jos se helpottaa :D ). Mutta noin yleisesti aika. Aika auttaa jos on auttaakseen. Tai tulevat todistetuksi olevansa oikeassa jos huonosti käy, mutta aika.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   21.9.26 20:28:53

Miten kauan miehen tuomiosta ja tapahtumista on aikaa? Voi vaikuttaa merkittävästi asiaan.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Puh 
Päivämäärä:   21.9.26 20:33:41

Ymmärrän kyllä aloittajan lapsia. Saavat olla jatkuvasti peloissaan äitinsä puolesta. Ei siihen tarvita kuin yksi kerta. Eikä paluuta enää ole, jos henki lähtee.
Mietippä aloittaja, miten itse suhtautumista, jos tyttäresi olisi yhdessä väkivaltarikollisen kanssa.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   21.9.26 20:34:49

Itse en olisi kyllä mitään miehen taustoista edes kertonut kun omapa olisi asiani, mutta ehkä ollaan jossain pikkukylällä missä kaikki juoruilee kaiken.. ? Ei, sinulla ei ollut mitään velvollisuutta heti alussa kertoa lapsille tuota ja hienoa että mies kertoi.
Tein vain omia päätelmiäni, mutta tuli mieleen että tekikö pahaa miehelle vai naiselle.. ? ilmeisesti kuitenkin päihteissä kun on ne tapauksen jälkeen jättänyt ?

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä.. 
Päivämäärä:   21.9.26 20:39:14

Ihan fiksu reaktio lapsilta.

En minäkään olisi tuollaisen kanssa tekemisissä.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: äidin miesystävää 
Päivämäärä:   21.9.26 20:39:35

Reilu 20v. Ei edes ylinopeussakkoa tuon jälkeen. Hyvin rauhallista elämää viettävä luonto ja käsityöihminen jolta luonnistuu leipomiset,ruuanlaitot yms. Siksi rakastuinkin häneen kun hän on turvallinen ja varma. Paljon on menneisyydestä puhuttu ja oli työttömyys,velat, alkoholi ja rikkinäinen avioliitto. On tuomionsa kärsinyt ja elämänsä uudelleen rakentanut pohjalta. Omiin lapsiinsa on takaisin saanut jonkunlaiset välit ihan viime vuosina.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 20:40:24

Kerran väkivaltakallu – aina väkivaltakallu.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 20:43:44

Oikeassa lapsesi ovat.

Maailma on täynnä alkoholia käyttäviä miehiä ja naisia.
Alkoholia käytetään tosi paljon. Ihan sammumispisteeseen.
Ja alkoholia käyttävät normaalit ihmiset eivät tapa toisia tai hakkaa toisia muusiksi käyttäen alkoholia syynä.

Jos alkoholi madaltaa ihmisen estoa niin, että satuttaa, se tarkoittaa että pohjalla on tekijä joka on altis satuttamaan. Se vain vaatii triggerin. Alkoholin lisäksi se voi olla tavanomainen raivostuminenkin. Silti raivostuvat normaalit ihmiset eivät satuta toisia, heillä ei ole alttiutta satuttaa. Sinun miehellä se alttius on.

Lapsille iso stressi tuo, että oma äiti on satuttamaan alttiin ihmisen seurassa päivät ja yöt. Olen ylpeä että osaavat suojella itseään ja vetää rajat eivätkä ole vaarallisen ihmisen kanssa tekemisissä.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 20:59:46

Älä lue näitä negatiivisia kommentteja tosissasi!

Tapahtuneesta on aikaa 20 vuotta! 20 vuotta! Miten erilaisessa elämäntilanteessa ihminen onkaan ollut silloin ja vielä alkoholin vaikutuksen alaisena. Ja tämän jälkeen jättänyt kaiken viinan.

Ei yksi vanha teko pyyhi yli kaikkea hyvää, mitä hän on viime vuosina saanut aikaan.

Nauti elämästä ja puhu vielä lapsillesikin tästä asiasta. On aika unohtaa menneet.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   21.9.26 21:08:19

"Jos alkoholi madaltaa ihmisen estoa niin, että satuttaa, se tarkoittaa että pohjalla on tekijä joka on altis satuttamaan. Se vain vaatii triggerin. Alkoholin lisäksi se voi olla tavanomainen raivostuminenkin. Silti raivostuvat normaalit ihmiset eivät satuta toisia, heillä ei ole alttiutta satuttaa. Sinun miehellä se alttius on."

Hölöpölö ! Voi olla joidenkin kohdalla noin, toisten kohdalla ei todellakaan ole noin. Nimimerkillä itse alkopäissäni voin tehdä niin tyhmiä juttuja ja tulla myös aggressiiviseksi sillä tavalla etten ikinä selvinpäin. Asia hoitunut olemalla juomatta (yli 20v).

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Helmi 
Päivämäärä:   21.9.26 21:08:32

Jos mies on "kaidalla tiellä" pysynyt 20vuotta niin näkisin asian niin että nyt kun on kokemusta mitä siitä seurasi niin on todennut ettei kannattanut ja kynnys teon uusintaan on suurempi mitä monella muulla.

Ymmärrän hyvin monen vieroksunnan kyseisen taustan omaavaa ihmistä kohtaan mutta hänkin on ansainnut mahdollisuuden uuteen elämään ja rakkauteen.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Hiiriä ja ihmisiä 
Päivämäärä:   21.9.26 21:23:06

Voi olla, että ne jutut ovat värittyneet mutta voi olla että kaikkea mies ei ole kertonut ja yksityiskohtia nyt noin pitkän ajan jälkeen on kyllä turha kertoillakaan. Mies ei halua varmaan repiä mitään auki, tapahtunut on tapahtunut ja haluaa jatkaa uutta elämäänsä kun sellaisen aloitti.

Kyllä se toki jostain kertoo jos lapsiinsa välien palautuminen on kestänyt yli 10v. Jonkinlainen perhehellvetti siellä vaikuttaa olleen ja se kuka on sen kännipahoinpitelyn uhri ollut, on myös monelle kaunaa kantavalle tai juorukellolle kenties aika painava seikka.

Etpä voi kuin luottaa ja elää tyypin kanssa. Ei sitä niinkään voi elää että koko ajan odottaa jotain katastrofia.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Huu 
Päivämäärä:   21.9.26 21:43:05

Anna aikaa lapsillesi. Voi olla, että he joskus pitkän ajan kuluttua hyväksyvät asian paremmin.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Taika 
Päivämäärä:   21.9.26 22:17:24

Sinä elät omaa elämääsi, lapsesi omaansa.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjämuu 
Päivämäärä:   21.9.26 22:33:04

Voi olla että lapsesi eivät hyväksy miestä koskaan. Se asian kanssa pitää vain elää. Mutta älkää vain menkö naimisiin.

Mun ystävä tapasi leskimiehen 57 vuotiaana, olivat yhdessä 18 vuotta kunnes mies kuoli. Ystäväni maailman kiltein nainen ja hoiti tämän miehen sairauksia ja muuta. Koko aikana miehen lapset eivät hyväksyneet tätä naista. Vaikka hänessä ei ollut minkäänlaista vikaa, päinvastoin.
Kun mies kuoli, nämä aikuiset lapset tulivat seuraavana aamuna pariskunnan asuntoon ja heittivät naisen ulos "ja katsokin ettet varasta täältä mitään!!"
Ystäväni, yli 70-vuotias täti sai lähes sydänkohtauksen, onneksi tytär asui lähellä. Eikä hän ikinä toipunut, kuoli itsekin vuoden päästä.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: zombi 
Päivämäärä:   21.9.26 22:43:50

Eli on siis kännipäissään hakannut ex-vaimonsa sairaalakuntoon ja pysyviä vammoja tjsp. Sori, mutta itse en kyllä kykenisi luottamaan siihen että on parantanut tapansa ja nykyään ihan kiltti. Pidän tuollaisia tyyppejä että heillä on sisällä valmius tuollaiseen toimintaan, se on syntymästä tullut eikä koskaan lähde pois, ja ainoa mikä puuttuu on se oikea tilanne ja oikeat olosuhteet joissa se toteutuu. Eikä se, että sitä ei ole nyt tapahtunut pitkään aikaan, ole tae mistään.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Äidin miesystävää 
Päivämäärä:   21.9.26 22:52:41

Vammat ovat tulleet kaatumisesta ja pään lyömisestä. Mies on kerinnyt siinä poistua paikalta tietämättä tilanteen vakavuutta. Kaatumisen on toki mies aiheuttanut.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: zombi 
Päivämäärä:   21.9.26 22:57:33

Eli heitteillejättökin vielä... Aina vaan paranee :/

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 23:08:08

Vaimonhakkaaja. Olisin minäkin huolissani jos äitini lähtisi tuollaisen mukaan.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 23:08:59

^ ja Suomessa ei linnaan kamalan helposti joudu, varsinkaan ensikertalaisena, joten lähtiköhän vaimolta henki siinä rytäkässä?

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: zombi 
Päivämäärä:   21.9.26 23:11:45

Jep, jos ensikertalaisena lähtee istumaan niin kyseessä täytyy olla todella törkeä pahoinpitely, jossa uhri on käynyt hyvin lähellä kuolemaa ja/tai vammautunut erittäin pahasti, jopa invalidisoitunut loppuiäkseen.

Tai sitten ei ole ollut ensikertalainen. Ei hirveän hyvä vaihtoehto sekään.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 23:23:10

Sekin että naiset heijastaa omaa hyvyyttään muihin ja uskovat näiden rikollisten jutut.

Olen entisissä töissä ollut tekemisissä päihdesairaiden kanssa ja he oli tosi mukavia ihmisiä. Siis silloin kun halusivat. Monella oli taustalla vankilatuomioita, oli muutama jolla tappoja, oli yhteenottoja. Mutta herttaisia ja kivoja ihmisiä halutessaan. Kukaan ei ottanut vastuuta asioistaan, se oli aina joku muu (se viina, työttömyys, rahattomuus, toinen provosoi jne) syy miksi he sen pahan asian tekivät, syy ei ollut heissä. Eivätkä varmasti kerro kaikkea taustoistaan kun morsianehdokkaita tapailivat.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Äidin miesystävää 
Päivämäärä:   21.9.26 23:40:53

Olen lukenut virallisia asiakirjoja joissa vahvistetaan miehen kertomuksen mukaiseksi. Minulla ei ole syytä epäillä että hän ei olisi kertonut rehellisesti asioita eikä hän ole syyttänyt ketään muuta asioista. Hän on käynyt mm terapiassa vapautumisensa jälkeen käsittelemässä asioita.

Tapahtuneelle ei voi mitään vaikka kuinka haluaisi mutta syyt siihen tapahtuneeseen on "korjattu" / käsitelty.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Ainokainen 
Päivämäärä:   21.9.26 23:46:30

Vaimo on selvästi saanut vakavan aivovamman. Ja ei, sillä että isku tuli lyömisestä seuranneen kaatumisen myötä, ei poista vastuuta yhtään. Eikä kukaan voi edes varmaksi sanoa, tuliko vamma lyönnin/potkun tai kaatumisen seurauksena.

Kuitenkin se, että tämä ihminen on laittanut lopullisesti korkin kiinni, kertoo riittävästi siitä, että ainakin hän kaikin tavoin haluaa välttää tilanteen uusiutumisen

Ymmärrän että haluat antaa mahdollisuuden. Ymmärrän myös, miksi lapsiasi pelottaa. Kyllä se siitä, ajan kanssa. Se voi viedä vuosia, mutta onhan teillä aikaa.

Se mitä älä tee, on että vaihdat lapsesi tähän mieheen. Siinä se viimeinenkin mahdollisuus tutustua sitten menee. Lapset tulevat syyttämään miestä asiasta ja siinä ei mikään kiukuttelu auta tai teidän suhteen hyväksynnän vaatiminen. Tälläiset asiat eivät onnistu väkisin.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 23:59:23

Viisaat lapset ja hölmö äiti. Tervepäisiä miehiä on vapaana läjäpäin, ei ole mitään syytä ottaa väkivaltaista linnakundia ristikseen.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: sick 
Päivämäärä:   22.9.26 00:34:09

Kyllä hevostallin kanalauma kaakattaa sairaanloisesti.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   22.9.26 01:21:38

Tunnen kundin, joka nuorena klassisessa snagaritappelussa löi toista henkilöä niin, että tämä kaatui, löi päänsä ja kuoli vammoihinsa. Kaveri istui tuomion taposta. Onneksi hänellä oli ja on vaimo, joka oli miehensä rinnalla, eikä kaveri menettänyt perhettään. Ja tuomion jälkeen tuttu yrittäjä antoi työpaikan, jolloin sai taas elämänsä järjestykseen. Kaveri on ihan loistava tyyppi, joka todellakin otti opikseen elämänsä suurimmasta virheestä ja on elänyt yli 20 vuotta täysin nuhteettomana perheenisänä.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: vilkku 
Päivämäärä:   22.9.26 01:27:04

Tai sitten lapset ei hyväksy tilannetta koskaan. Silloin vaan näet lapsiasi kun mies ei ole paikalla ja teette omia juttujanne ilman sun lapsia. Kaikkea ei voi elämässä saada.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: F 
Päivämäärä:   22.9.26 01:34:47

"Paljon on menneisyydestä puhuttu ja oli työttömyys,velat, alkoholi ja rikkinäinen avioliitto. On tuomionsa kärsinyt ja elämänsä uudelleen rakentanut pohjalta. Omiin lapsiinsa on takaisin saanut jonkunlaiset välit ihan viime vuosina."

Tämä kuulosti jo heti siltä että on listinyt entisen vaimonsa. Tai melkein listinyt, mikä saattaa olla ihan tuurista kiinni. Nämähän on kyllä ensi alkuun todella mukavia.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

LähettäjäÄllö 
Päivämäärä:   22.9.26 04:48:43

Ehdoton ei linnakundeille ja muillekin rötöstelijöille. En halua läheisempään elämääni ketään, joka on linnassa istunut. Yksi vanha koulukaveri on joskus istunut ja moikkaan, jos kadulla tulee vastaan, läheisemmin en halua olla tekemisissä. Saati että hänet ottaisin meille kylään tai seurustelisin tällaisen kanssa. Pelaa typeriä pelejä, voita typeriä palkintoja.

Ymmärrän erittäin hyvin tämän kuvitteellisen kertomuksen kuvitteellisia lapsia.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: nojaa 
Päivämäärä:   22.9.26 07:32:14

Entinen tuttava teki henkirikoksen. Kakun jälkeen oli kuivilla ja eli normaalia perhe-elämää 30 v. (aluksi 10 v. linnassa). Nyt istuu taas tapon yrityksestä. Toinen tuttava on tällainen "ihana mies, jolle viina ei sovi", aina tähänkin naiset haksastaa, huonoin seurauksin.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: mama 
Päivämäärä:   22.9.26 08:17:25

Aloittajalle vanhemmalta naiselta, käsi sydämellä.
Jos kumppanisi on aiheuttanut ex-kumppaninsa kuoleman/ valkean vammautumisen aikoinaan, en pienenä naisena pystyisi syvällä sisimmässäni ikinä luottamaan mieheen. Koko ajan olisin tuntosarvet pystyssä, olen alkoholistin lapsi itsekin ja skannaan muiden fiilistä alitajuisesti. Pidän huolta, että kaikilla on kivaa, ettei kukaan hermostu.
Eli en seurustelisi miehen kanssa, jos on valtavan hyvä intiimikohtaamisissa, niin pitäisi suhteen friends eith benefits tasolla.
Ja ymmärrän täysin lasten huolen. Olisin aivan rikki, jos jompikumpi omista lapsistani valitsisi tuollaisen kumppanin.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Evil 
Päivämäärä:   22.9.26 08:54:10

Minä olen aloittajan ”puolella” asiassa. 20 vuotta vanha asia ja tipaton mies siitä asti. Rikoksesta on varmasti tehty tutkinta ja annettu tuomio, jonka mies on sovittanut.

Noita tönijöitä on oikeassa elämässä selvinkin päin; tönöisy, toinen kaatuu, lyö päänsä ja jää elinikäiset vammat ja tönäisijä kävelee vaikkapa suuttumuksen vuoksi pois paikalta selkänsä kääntäen. Autolla tönäisijöitä, jotka pakenevat paikalta.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Evil 
Päivämäärä:   22.9.26 08:57:51

..karkasi.

Kukaan ei saa virhettä peruutettua, mutta kiistä voi oppia. Kiivaat ihmiset oppivat kävelemään pois tilanteesta jossa toteavat menettävänsä mielenhallintaansa liikaa, välttääkseen sanomasta tai tekemästä asioita joita voivat katua, kännissä sekoilevat lopettavat juomisen. (Siis ne, jotka oikeasti haluavat korjata virheensä ja kantaa vastuun omista teoistaan!)

Jos aloittajan mies edelleen käyttäisi alkoholia reippaasti niin kantani olisi toinen.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

LähettäjäEnnea 
Päivämäärä:   22.9.26 09:30:57

Riippuu niin sinusta kuin tapahtuneesta. Itse olen vahva realisti joka ei sokeudu ikinä eikä koskaan. Pääsisin siis tarvittaessa eroon kenestä vaan ja pystyisin pitämään puoleni ja järjen päässä. Voisin siis kuvitella seurustelevani. Naimisiin ei enkä rajentaisi yhteistä elämää toisen varaan

Toki teko ja tapa vaikuttaa. Ryyppyremmin välienselvittely jossa ei tiedä kuka aloitti ja kuka lopetti on anteeksiannettavampi (mielestäni) kuin vainoharhaisessa mustasukkaisuudessa kuristettu oma vaimo, suunniteltu murha tai lasten tappo/murha.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Tiistai 
Päivämäärä:   22.9.26 09:47:25

Aika auttaa. Jos 5 vuoden päästä tilanne sama, sitten mies ei enää katoa kun kutsut jonkun kylään. Eli siinä kohtaa voit alkaa vaativammaksi.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: L 
Päivämäärä:   22.9.26 10:47:11

Kerran mies on rangaistuksen kärsinyt eikä käytä alkoholia niin ajattelisin niin että mennyt on mennyttä. En ymmärrä ihmisiä jotka tuomitsee toisen vaikkei edes tunne ihmistä. Jos aloittajalla on hyvä olla miehen kans niin tietenki jatkaa suhdetta. Tekee vaan selväksi että jos korkki aukeaa niin tulee ero välittömästi. Itse en usko että mies on millään tavalla vaarallinen. Alottajan lapsia en ymmärrä ollenkaan.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Pipsa 
Päivämäärä:   22.9.26 10:50:11

Mun miehen lapsuudenystävä teki nuorena murhan. Oli mustasukkainen...

Tuosta on nyt melki 35 vuotta aikaa. Lusi murhansa, vapauduttuaan meni töihin ja perusti perheen. Eikä ole mitään rötöstelyä sen jälkeen. On hiljainen ja tasainen keski-ikäinen mies.

Mutta...itse en pystyisi olemaan entisen narkkarin tai pahoista mielenterveysongelmista kärsivän kanssa. Ei koskaan voi luottaa täysin.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   22.9.26 11:03:42

"on sisällä valmius tuollaiseen toimintaan, se on syntymästä tullut eikä koskaan lähde pois, ja ainoa mikä puuttuu on se oikea tilanne ja oikeat olosuhteet joissa se toteutuu"

No niin eli et voi tietää vaikka sinulla tai kenellä tahansa on tällainen syntymävika ja jokin kaunis päivä sitten napsahtaa. Varminta siis kaikille elellä vain yksinään.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   22.9.26 11:16:24

Kyllä mä haluaisin uskoa, että ihmiset oppii virheistään. Voisin nähdä, että esim. joku 18v jannu on sen verta lapsellinen, että lyö tai tönaisee puolisoaan, tarkoittamatta mitään isompaa (joka ei todellakaan ole siltikään oikein!) ja sitten käykin pahasti. Jos on yhtään järjissään oleva ihminen, niin ihan varmasti tuo taakka painaa loppuelämän, eikä enää koskaan moista halua tehdä.

Riippuisi itsellä myös paljon siitä, mikä se tilanne on oikeasti ollut, että tuohon tilanteeseen on päädytty. On minusta ihan eri asia, jos mies 30 vuotiaana on yksipuolisesti kännipäissään hakannut naisen, kun ei oo tehnyt tarpeeksi hyvää ruokaa vai onko kenties kyseessä ollut juuri 18v teini, joka on joutunut kinaan tyttöystävän kanssa ja ohimennen tönäissyt ja hento ihminen on kaatunut ja lyönyt päänsä. Tähän toki tuskin aloittajakaan täyttä varmuutta saa koskaan. Teinipoikien aivot ei ole vielä tuossa iässä mitenkään valmiit ja empatiakyky voi olla vielä lähellä nollaa, ikävä kyllä.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.9.26 11:22:35

Aloittajan on vain hyväksyttävä se, että siinä missä sinä saat tehdä omat valintasi, myös lapsesi saavat tehdä omat valintansa. Lapsesi eivät tunne miestäsi samalla tavoin kuin sinä, mutta ketään ei voi myöskään pakottaa tutustumaan toiseen. Lapsillasi on myös omat perheensä suojeltavinaan. Harva olisi järin suurella innolla tuomassa lasten elämään tuollaisella taustalla olevaa ihmistä.

Eipä tuossa voi oikein muuta kuin odottaa jospa lapsesi jossain vaiheessa olisivat valmiita tutustumaan.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   22.9.26 11:37:42

"itse en pystyisi olemaan entisen narkkarin tai pahoista mielenterveysongelmista kärsivän kanssa. Ei koskaan voi luottaa täysin."

En minäkään. Mutta aikuisen, alkottoman kunnollisen miehen kanssa kyllä vaikka siellä menneisyydessä olisi joku kamala tapahtuma tai sarja tapahtumia.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   22.9.26 17:14:26

Suomessa ei ihan pikkukummassa saa ehdotonta vankeutta, ei edes porvoolaisten tarinoissa. On tämä kuvitteellinen miekkonen jotain muutakin tehnyt kuin kännipäissään tönäissyt toista.

3/5. Voisit aloittaja vähän nyt tulla huudattamaan porukkaa joillain jännillä juonenkäänteillä.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Ainokainen 
Päivämäärä:   22.9.26 18:12:52

Ihan turhaan täällä mietitään, oliko vahinko vai ei. Suomessa ei välttämättä saa edes linnaa, vaikka vahingossa tappaisit jonkun. Siinä kun on iso ero, aiheutatko vahingossa jonkun vammautumisen, vai et. Ja aina kun lyö, pitää ymmärtää riskit. Joten kyllä tää ehdoton tuomio sen jo kertoo, mistä on kyse. Siksihän hän sen juomisen onkin lopettanut. Ei siksi että vahingossa kännissä tönäisi, vaan että tahallisesti toimi siten että toinen vammautui vakavasti. Tämä tulee ihan selväksi. Tämä ei siis ollut mikään "voi ei mikä vahinko" - tarina, vaan "pahan mokan jälkeen uusi elämä" - tarina.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Hmmm 
Päivämäärä:   22.9.26 18:19:58

Jep, Suomessa on vaikeaa saada vuosia ehdotonta väkivaltarikoksesta. Täytyy olla tehnyt jotain vakaasti ja harkiten, tönäisy on on aina max kuolemantuottamus.

Kun ensi kerran täällä mietitään kuinka on näin paljon parisuhdeväkivaltaa, linkkaan tämän keskustelun. Loputon määrä löytyy anteeksi antajia ja ihailijoita näille tappajille. Oksennan vähän suuhuni joka kerta kun luen ”kun on kerran tuomionsa kärsinyt”.
:-D

Nämä naurettavat torumiset ei ole mitään tuomioita verrattuna siihen mitä uhrin omaiset joutuvat kärsimään ja verrattuna siihen että uhri menetti koko elämänsä. Tekijälle pari vuotta, uhrille kuolemantuomio ja omaisille elinkautinen.
Ja että väkivaltarikollinen on jonkun vääristyneessä mielessä erityisen TURVALLINEN :-D vuoden vitsi.

Olet valmis viemään oman itsekkään halusi takia väkivaltarikollisen valheellisin keinoin omien lastesi ja lastenlastesi elämään. He saattavat olla totuuden paljastuttua hieman pettyneitä valintoihisi.

Kuten joku ylempänä kirjoitti, heillä on oikeus myös valita keitä katselee kotonaan ja heillä on oikeus suojella perheitään. Kun päästää rikollisen luikertelemaan taloonsa, siitä voi olla vaikea päästä eroon.

Ja kaikki on aina hyvin ja hienosti, kunnes ei enää olekaan.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   22.9.26 18:50:51

Tälläinen tilanne on hankala, mutta ei siinä muuta voi kuin hyväksyä tilanteen. Toisia ihmisiä kuin ei voi pakottaa tykkäämään ihmisistä keistä itse pitää.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: F 
Päivämäärä:   22.9.26 19:27:59

"Jos aloittajalla on hyvä olla miehen kans niin tietenki jatkaa suhdetta. Tekee vaan selväksi että jos korkki aukeaa niin tulee ero välittömästi. Itse en usko että mies on millään tavalla vaarallinen. Alottajan lapsia en ymmärrä ollenkaan."

Nämä on yleensä niitä, jotka saa turpaansa tai pahempaa.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: muikku 
Päivämäärä:   23.9.26 13:21:31

Olet miehen kanssa jos haluat, mutta lapsiasi et voi pakottaa miestä tapaamaan ja hyväksymään. Niin se vaan on. Hyväksy tilanne.

Mäkään en halua nähdä anoppiani ikinä. Ei mikään ex rikollinen mutta ilkeä ja kiero paskaämmä. Toimitaan niin että emme koskaan kohtaa missään. Näin on menty jo 10 vuotta. Mies voi halutessaan tavata äitiään vapaasti. Ei kyllä hänelläkään siihen ole paljon haluja.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   24.9.26 09:15:32

Kuka tahansa on väkivaltainen sopivissa olosuhteissa, joten itselleni iso kysymys olisi aloittajan tapauksessa kuka uhri oli.

Ilmeisesti kyse on ollut puolisosta, kun välit omiin lapsiin on mennyt. Siinä tapauksessa ymmärrän hyvin aloittajan lapsia, enkä ymmärrä yhtään miksi aloittaja suostuu itselleen selittelemään asiaa parhain päin. Perimmäinen ongelma ei ole koskaan tekosyynä käytettävä työttömyys, velat, alkoholi ja rikkinäinen avioliitto, kun perheväkivallasta puhutaan.

Joku naapurin pedofiilin tappaminen vahingossa löytäessään sen oman lapsen kimpusta taas olisi aivan helposti anteeksiannettavissa.

Olennainen yksityiskohta on siinä puolustiko perhettään vai purkiko omaa pahoinvointiaan perheeseensä.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.26 09:40:48

"Kuka tahansa on väkivaltainen sopivissa olosuhteissa, joten itselleni iso kysymys olisi aloittajan tapauksessa kuka uhri oli."

Varmaan joo, mutta äärimmäisen harva meistä kohtaa sellaisia olosuhteita, joissa olisi siinä määrin väkivaltainen, että saa teostaan tuomionkin. Lisäksi tunnetaan sellaisia nimikkeitä kuin vaikkapa hätävarjelu. Jotenkin vaikea uskoa, että kovinkaan moni linnaan päätynyt olisi osunut täysin vahingossa sellaiseen äärimmäiseen tilanteeseen, jossa melkein kuka tahansa käyttäytyisi väkivaltaisesti.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   24.9.26 09:58:01

Suomessa ei kukaan joudu vuosiksi istumaan vahingon tai hätävarjelun takia. Sellaista on turha selittää.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: mä 
Päivämäärä:   24.9.26 09:59:23

Mun veli sai aivoverenvuodon ja aivovamman kännisen lyönnistä. Lisäksi nilkkansa meni murskaksi, joka jouduttiin leikkaamaan kahteen kertaan eikä ikinä tule entiselleen. Nenä murtui ja pelättiin ihan kuolemaakin hetken.

En ikinä IKINä ottaisi tuollaista miestä, kun olen vierestä katsonut miten uhri perheineen kärsii loppuikänsä niin monin eri tavoin.

Enkä myöskään hyväksyisi jos joku lähimmäiseni ottaisi vastaavan. @!#$ tulessa sais palaa semmoset ukot.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   24.9.26 11:24:38

N:Kuka on edes kirjoittanut vuosista? Aloittaja ei kyllä tuomion pituutta ole kertonut missään viestissään. Tuomio voi lyhentyä jos esittää lieventäviä asianhaaroja tai hakee sen aikana hyvänkäytöksen perusteella aikaisempaa vapautumista. Kumpaakaan ei ole pakko tehdä.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: linnaa 
Päivämäärä:   24.9.26 14:30:07

Fakta on kuitenkin se, että Suomessa pitää tehdä jo todella kova ja äärimmäinen sekä nimenomaan tarkoituksellinen teko, että siitä edes pääsee istumaan. Tosiaankaan millään kuolemantuottamuksella, hätävarjelun liioittelulla, itsensä puolustamisella jne. se ei onnistu.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   24.9.26 19:28:42

En koskaan vaihtaisi lapsia mieheen, vaikka kuinka omia elämiä eläviä aikuisia oltaisiin.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   24.9.26 19:59:29

Jokainen tekee omat valintansa. Sinä omasi ja lapset omansa. Et voi muuttaa heidän päätöstään ja he eivät todennäköisesti ikinä hyväksy sinun päätöstäsi.

Toisia et voi muuttaa. Et miehesi taustaa, etkä sitä miten lapsesi siihen reagoivat. Voit muuttaa vain sitä miten itse reagoit asiaan. Suosittelisin lopettamaan kaiken yrittämisen tilanteen muuttamiselle ja ehkä vastustus voi vuosien päästä vähentyä. Tai sitten ei.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: ratsastaja 
Päivämäärä:   24.9.26 20:42:30

Sinä aloittajahan et hyväksy sitä, miten lapsesi suhtautuvat, vaan yritätä pakottaa heitä omalle kannallesi.
Voi olla että tilanne muuttuu, tai sitten ei. Anna jokaisen pitää näkemyksensä. Ei ole vaikeaa järjestellä asioita niin että lapset eivät törmää mieheen eikä hän heihin.

  Re: Kun lapset ei pysty hyväksymään

Lähettäjä: niih 
Päivämäärä:   24.9.26 21:26:07

Niin, lapsilla on luultavasti ihan aito huoli äidistään. Eikä syyttä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.