Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   21.9.26 19:51:31

Tai siltä joskus tuntuu. Oon kohta 40 v ja sinkkuna ollu 10 vuotta. En mä enää edes usko siihen että löydän miehen, en vaan jaksa edes sitä tututustumis vaihetta. Ja mun on hyvä olla yksin.

Ainoa mitä kaipaan, on ystävyys! Mulla on muutamia, mutta heillä perhettä ja omaa elämää. Joten vietän pääsääntöisesti aina aikaani yksin. Voisin kai alottaa harrastaa jotain, mutta ongelma on myös se et en jaksa !! En oikeesti jaksa töiden jälkeen tehdä mitään muuta kun käyn koiran kans lenkillä ja teen kotona omia juttujani.

Vuokrahevostakin olen haaveillut, mutta suurin osa haluaa sen vuokraajan arkeen. Ymmärrän hyvin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 19:54:27

Kyllä – otan osaa.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   21.9.26 20:01:31

Jos sinä siis haluaisit jaksaa ja olet ennen jaksanut arkena, niin voisitkohan olla sairastunut? Masennusta, vitamiininpuutosta, raudat jne? Vai etkö edes hakua täyttää arki-iltojasi koiran lisäksi?

Minusta on harmillista, etteivät sinkut paremmin kohtaa toisiaan (ystävinä) koska varmasti moni on samassa tilanteessa kuin sinäkin.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   21.9.26 20:01:57

Et ole.. Kuulostaa hyvältä elämältä.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   21.9.26 20:02:09

Missä päin olet? Jospa netin kautta löytyisi ystäviä?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 20:35:44

Kaipaatko sitten elämääsi kiukuttelevaa passuuttajaa? Riittääkö jaksaminen ja aika kahden ihmisen jälkien korjaamiseen?

Veikkaanpa, että moni parisuhteessa oleva nainen vaihtaisi osia riemusta kiljuen.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   21.9.26 20:41:13

Sehän siinä onkin, kun en halua kenenkään äidiksi :D aika moni tapaamani mies kieltämättä on odottanut että kaikki tulee nenän eteen kuin manulle illallinen. Ja jos asiasta sanoo niin ehkä parantaa hetken... Tai pahoittaa mielen.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 20:42:01

Eihän sinusta ole edes lasten äidiksi.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   21.9.26 20:46:06

No, onneks en ole koskaan halunnu olla äiti :D joten se siitä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.9.26 20:46:39

Eli arvosi on nolla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 20:49:20

Viivan mielipiteistä ei tarvitse välittää. Hänen käsityskykynsä ja kokemuksensa elämästä on hyvin rajoittunut.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   21.9.26 20:54:40

Viiva on peruskouluikäinen trolli, jätetään se kokonaan huomiotta

Lähettäjä: × 
Päivämäärä:   21.9.26 22:10:34

Kannattaa yrittää hankkia ystäviä muista sinkuista. Löytyykö esim. työpaikalta? Se on ongelma, jos ei ole ystäviä. Ei miehen puute.

Lähettäjä: Erakkoko? 
Päivämäärä:   21.9.26 22:21:40

Eipä ole ikinä käynyt mielessä että olisin epäonnistunut elämässäni koska olen yksin. Sinkkuna olen ollut 20 vuotta. Ystäviäkään ei ole mutta en ole niitä oikein koskaan kaivannut. Töissä näen muita ihmisiä ja työkavereissa on muutama jonka kanssa ollaan jutellaan muitakin asioita kuin vain työasioita. Sit on harrastuskavereita.

Mä vaan tykkään tosin paljon mun elämästä tällaisena. Ihanaa kun kotona saa olla rauhassa ja tekemiset ja menemiset voi päättää oman fiiliksen ja omien aikataulujen mukaan.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   21.9.26 22:26:58

Mulla vähän samoja fiiliksiä. Sinkku nyt viidettä vuotta. Olisi ihanaa ihastua!! Tehdä vaelluksia ja kotimaanmatkoja miehen kanssa, käydä kylpylöissä jne. Eniten pelottaa yksin jääminen, siis niin että kun auto jättää tielle tai pitäis päästä kipeenä lääkäriin niiin olisi se joku ketä pyytää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 22:39:00

Olet kyllä epäonnistunut, noin nelikymppisellä ei pitäisi olla parikymppisen itsetuntoa. Tämä sinun ketjun otsikko kertoo hyvin heikkoitsetuntoisesta ihmisestä. Sille kannattaa tehdä jotain. Vain sinä voit sen muuttaa. Sen voin sanoa että yhteisasuminen miehen kanssa ei parantaisi itsetuntoasi, naisilla käy parisuhteessa toisin päin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.9.26 14:08:58

Epäonnistunut on se, joka on huonossa suhteessa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.9.26 14:18:59

Onko sulla ollut jotenkin hallitsevat vanhemmat kun ei itsetunto ole kehittynyt enempää? Et ole epäonnistunut, huonoon suhteeseen jääminen on. Kuten joku aiemmin sanoikin.

Itsellä ainakin kaikkeen puuttuva äiti on tuhonnut pala palalta omaa itsetuntoa, kun puuttuu ja sanelee ties mihin mitä elämässäni haluan tehdä. Ihan kuin eläisin häkissä minkä avainta äiti pitelee ja hymyilee omahyväisesti vieressä. Jatkuvasti saa laittaa vastaan ja tämä on itselleni tosi raskasta, mutta hänelle ilmeisesti kivaa viihdykettä. Ja joo, etäisyyttä on otettu, mutta pitää ottaa vielä rutkasti lisää. Tuntuu etten enää osaa elää ja tehdä itsenäisiä päätöksiä, en tiedä olenko koskaan osannutkaan kun kaikkeen ollaan puututtu. Ja niistä itsenäisistä päätöksistä saa sitten haukut päälle, kuinka olenkaan tyhmä!

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.9.26 14:19:26

Siis minkä ihmeen vuoksi olisit epäonnistunut? Minäkin olen koko elämäni ollut sinkku, eikä koskaan ole käynyt mielessä että se olisi jonkinlainen epäonnistuminen. Inhoan muuten tuota sinkku-sanaakin, olen vain minä ja elän elämääni:D Sinkusta tulee mieleen kaikki valittelu parisuhteen puutteesta, deittiappien selailu ja treffeillä käyminen. En tee noista mitään, en ole ikinä tehnyt. Olisipa joku sana jolla kuvata ihmistä joka elää yksin eikä etsi parisuhdetta.

Yksinäisyys on toki harmillista ja yleinen ongelma. Mutta sulla on koira, mikset alkaisi sen kanssa harrastamaan jotain? Syöthän muuten d-vitamiinia? Jaksamattomuus voi myös johtua huonoista rauta-arvoista.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   22.9.26 14:33:55

Jokainen on oman onnensa seppä. Jos jokin osa-alue ei omassa elämässäsi toimi, niin lähde työstämään sitä. Jos taas olet tyytyväinen, niin miksi muuttaisit mitään?

Aloittaisin ensin vaikka ihan verikoearvojen mittaamisella (onko jotain häikkää, kun et jaksa?) ja jos ystäviä kaipaat, niin edistä asiaa. Kukaan ei kotoa tule hakemaan.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   22.9.26 14:42:17

Kuulostat minulta noin viisi vuotta sitten. Tai no minulla oli takana avioero ja lapsi oli. Mutta olin ollut työttömänä pitkään mutta opiskelin uuteen ammattiin.
Se kuinka paljon ihmisiä on ympärillä ei määritä sitä onko hyvä vai huono elämä.
Itse lopulta vuosien jälkeen ymmärsin että voin rakentaa haluamani elämän työssäkäyvänä vaikka sitten yksin. Sain rauhan ja minusta tuli onnellinen. Aloin suunnitella elämääni uudestaan. Kului vain muutama kuukausi kun tapasin nykyisen kumppanini.
Tärkeintä on mitä on sisältä. Rakkaus tulee kun ei väkisin ponnista.
Voimia!