Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   18.9.26 23:42:53

"Hän puhuu hybridityömaailmasta missä on koti ”minun töitäni” varten ja toimisto ”meidän töitämme” ja yhteisiä asioita varten."

-Olen ihan samaa mieltä tuosta jaosta. Valitettavasti niitä kasvokkain tapaamisesta hyötyviä yhteisiä asioita vaan ei enää töihin kuuluu monellakaan joka viikko, ei edes joka kuukausi.

Lähityöpakkoa ei käytännössä missään perustella sillä, että on näitä uusia työntekijöitä, joita pitäisi tulla perhdyttämään. Siellä toimistolla on ne lähityötä suosivat jo ennestään paikalla ja kun töitä ryhdytään tekemään, niin etänä olevatkin tutustuu työn lomassa hyvin nopeasti. Ei ne samassa tilassa työskentelevätkään tutustu, jos eivät mitään yhdessä tee.

Lähityöpakko ilmoitetaan mahtikäskynä yleismaailmallisilla diipadaapa "perusteilla", jotka ei liity työn todellisuuteen käytännössä mitenkään ja sen jälkeen väkeä vähennetään muilla keinoin, jos riittävän moni ei ehdi löytää uutta työtä riittävän nopeasti. Nyt esim. tuossa OP:n tapauksessakin ne kaukana asuvat työntekijät, jotka pakotettuna muuttaa lähemmäs, voi aivan hyvin saada kenkää heti muutaman kuukauden kuluttua mittavista henkilökohtaisista järjestelyistään huolimatta.

Ihmisten heikko sitoutuminen työpaikkaan on myös jo paljon vanhempaa perua kuin etätyö: se on lähtöisin siitä tosiasiasta, että jatkuvat yt-neuvottelut ei luottamusta herätä.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: Vellikulho 
Päivämäärä:   19.9.26 04:12:09

Onneksi mulla on vasta 1 toimistopakkopäivä viikossa. Avokonttori ei hyödytä mua yhtään tai tuo mitään positiivista lisää mun työpäiviin. Teen suunnittelutyötä missä kaikki asiat on paras olla kirjallisena ja tarviin omaa rauhaa. Toimistopäivät menee vaan pjauhantaan ja siihen et "joo hei laita tosta vielä sähköposti mulle.."

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: juujuu 
Päivämäärä:   19.9.26 07:09:19

Jännä homma miten se töihin perehdyttäminen on onnistunut, vaikka tiimiläiset on fyysisesti useammalla eri mantereella.

Mun on pakko todeta että näistä lähityöpakotuksista tulee mieleen lähinnä alemman tason pomot, jotka kokee etteivät saa tarpeeksi huomiota työntekijöiltä. Harmi vaan, että näitä pomoja ei kuunnella myöskään niissä lähikokouksissa. Siis jos sulla on sellainen olo, että työntekijät ei osallistu eikä tee mitä pitäisi silloin kun ne on etänä, niin ei ne myöskään tee niitä asioita lähitöissä.

Peruspalaveri työpaikalla ei ole yhtään tehokkaampi toimistolla kuin etänä. Joskus lukenut jotain kommentteja missä ihmiset valittaa että kun ne sitten etänä voi tehdä jotain muuta siinä samalla!!! Hei haloo, ihmiset tekee muita asioita samalla myös silloin kun ne on siellä toimiston neukkarissa :D Sä et vaan itse tajua sitä.

Toimistotöissä ollessa yksi tärkeitä työelämätaitoja on se, että opettelee pitämään naaman peruslukemilla samalla kun ajattelee jotain ihan muuta ja harjoittelee pari kolme vakiovastausta mitä voi sit sanoa, jos joku kysyy jotain. Tää on sellainen asia, minkä osaa kaikki jotka joutui aikoinaan osallistumaan massaluennoille. Parissa viikossa oppi tekniikan, että miten siellä luentosalissa ollaan niin että näytetään luennoitsijalle päin että ollaan aktiivisia ja kiinnostuneita vaikka oikeasti tehdään jotain ihan muuta.

Ja sit jos luennoitsija sattuu kysymään jotain niin sitten vaan pokkana sanoo jotain että "entä vastakkainen tutkimusnäyttö, tästä oli ilmeisesti saatu toisenlaisia tuloksia, muistanko oikein?" tai "mikä olisi seuraava askel tässä tutkimuksessa jotta asia saadaan skaalautumaan laajempaan käyttöön" tms. Toimii melkein mihin aiheeseen vaan!

Lähikokouksissa tehdään ihan samaa, siellä mietitään kauppalistoja, lasten kuskausta harrastuksiin, seuraavan neuletyön lankaostoksia ja hevosen treeniä. Ei se paikan päällä oleminen tuo tähän asiaan muutosta.

Motivoitunut, hommistaan kiinnostunut työntekijä tekee ne hommansa erinomaisesti etänä. Jos etä ei toimi, vika on yleensä jossain ihan muualla kuin työntekijässä.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   19.9.26 10:24:41

Jos vertaa esim. OP:n ilmoitusta 50% lähityöpakosta täysin lähityötehtävissä työskentelevien työelämään, niin tuo on sama kuin Vantaalaisille sairaanhoitajille ilmoitettaisiin, että jatkossa sitten 50% työajasta teettekin Seinäjoella tai Kittilässä. Saatte tehdä enemmänkin, mutta vähintään tuo on tehtävä jossain ihan muualla kuin alunperin sovittiin. Ja hoidat matkat omalla ajalla ja omalla kustannuksella.

Lähityövaatimusta ei voi käytännössä verrata edes siihen, jos toimipiste lakkautetaan ja töitä tarjotaan muilta toimipisteiltä, koska kokonaisen toimipisteen lakkauttamiseen on yleensä ihan todelliset painavat syyt. Etätyöläisten kohdalla mikään tehtävissä ei muutu, eikä mikään työntekijän työskentelypaikan valinnassa lisää työnantajan kustannuksia. Lähityövaatimus olisi perusteltua, jos datan käsittely vaihtuisi asikastapamisiin, mutta tällaisista tehtävämuutoksista ei koskaan ole kyse, kun koko yrityksen henkilöstöä simputetaan.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.9.26 10:27:34

saahan sitä vaatia toimistolle. saattaa osaajat loppua.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   19.9.26 10:55:27

Se, että ennen on tehty asiat tavalla x ei ole koskaan peruste sille, että ne pitäisi aina tehdä tavalla x. Sillä tavalla mikään ei kehity.

Sitten täällä on ihmisiä huutelemassa, että he kyllä menevät aina töihin. Tajautteko, että ne teidän hommat voi olla aivan erilaisia, kuin sillä, joka kokee etätyöt toimivammaksi omassa työssään? Tai sitten samaa työtä tekevillä voi olla aivan erilaiset olosuhteet ja luonne. Toisella voi olla kotona rauhallinen työhuone ja toisella ei, silloin jälkimmäisen tottakai on kannattanut käydä aina toimistolla, ja toivottavasti on asiansa niin järjestänytkin, koska töiden teko kotoa ei vain rauhassa onnistu. Mutta jos ensimmäinen kokee sen työtehon paremmaksi rauhallisessa työtilassa, kuin avokonttorissa, ei siinä pitäisi kellekään normaalijärkiselle olla mitään ihmeellistä. Tottakai livepalaverit hoidetaan toimistolla, mutta jos työnkuva on lähinnä puheluita ulkomaille muutenkin, ei se toimistolla olo tuo lisäarvoa kenellekään.

Väitän, että jokainen, joka ei muka toisten tahtoa tehdä etätöitä ymmärrä, on jotenkin katkera tai tyytymätön omaan tilanteeseen, ja tahtoisi itsekin työn, joka sujuu parhaiten etänä ;)

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: Malla 
Päivämäärä:   19.9.26 10:57:57

Meillä tuskin lähityöpakkoa tulee koska kaikki pomot haluavat olla lähes aina etänä vaikka osa asuu muutaman kilometrin säteellä toimistosta :) Itse joutuisin jäämään pois töistä ( hakisin varmaan saikkua unettomuuteeen ja masennukseen) jos tulisi lähityöpakko, ensinnäkin asun toimistosta noin 400km päässä enkä aio muuttaaa ja toiseksi en kestä sitä avokonttorin hälinää, tulen siitä huonovointiseksi eikä työtkään suju.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   19.9.26 11:09:14

"Meillä tuskin lähityöpakkoa tulee koska kaikki pomot haluavat olla lähes aina etänä"

-Ei estä asettamasta lähityöpakkoja, kun osakkaat niitä vaatii. Meilläkin lähityöpakkoon potkujen pelossa suostuneet naureskelee viikottain teamsissä montako sanaa pomoilta on toimistolla kuulleet. On tärkeää tulla monta päivää viikossa toimistolle nauttimaan "sosiaalisuudesta" ja "hiljaisen tiedon vaihdosta", johon yrityksen johto esimerkillisesti osallistuu käymällä toimistolla kerran viikossa omassa työhuoneessaan huikaten ohikävellessään yhden kerran vaimealla äänellä huomenta ja luikkien pois niin huomaamatta, ettei kukaan tiedä milloin se häipyi.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   19.9.26 11:16:15

"... heikko sitoutuminen työpaikkaan on myös jo paljon vanhempaa perua kuin etätyö..."

Tästäkin on olemassa tutkimustietoa.

Työterveyslaitoksen tutkimuksessa selvisi, että runsas etätyö ei ainoastaan heikentänyt yhteisöllisyyttä, vaan saattoi myös vähentää työntekijän tarvetta kuulua työyhteisöön. Runsas etätyö voi siis itsessään vähentää halua lähteä toimistolle koska tarve kuulua työyhteisöön vähenee mikä puolestaan heikentää sitoutumista yritykseen.

Tuossa OP:n tapauksessa virhe oli siinä, että aikoinaan kerrottiin tai annettiin ymmärtää, että pelkkää etätyötä voi tehdä maailman tappiin asti ei se, että nyt sanotaan, että myös lähityötä pitää tehdä. Jos silloin olisi sanottu, että lähityöpäiviä voi jatkossa tulla silloin ei kenelläkään olisi mitään perustetta valittaa siitä, että joutuu toimistolle.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: juujuu 
Päivämäärä:   19.9.26 11:21:45

"pelkkää etätyötä voi tehdä maailman tappiin"

Kyllä. Juuri näin. Ihan pelkkää etätyötä.

Jännä juttu miten suurin osa tiedemaailmasta pyörii etätöiden varassa ja aika iso tutkijoista on sellaisia, jotka suhtautuu omaan alaansa ja niihin työn alla oleviin asioihin erittäin intohimoisesti. Esihenkilöiden olennaisin tehtävä on yleensä se, että muistutellaan ihmisiä pitämään lomapäivät ja huolehtimaan vapaa-ajasta koska muuten tutkijat sitoutuu siihen projektiin niin että hädin tuskin malttavat nukkua.

Siis ihan käsittämätöntä ettei ihminen muka sitoutuisi työpaikkaansa siksi että tekee etätöitä.

Tai siihen työyhteisöön. Mun työyhteisöt on aina olleet kansainvälisiä monitieteellisiä tiimejä ja takuuvarmasti sitoudun riittävällä tavalla niihin tiimeihin. Riippumatta siitä että joku tiimiläinen on Intiassa ja toinen Japanissa ja kolmas Brasiliassa.

Työpaikan täytyy olla tosi pska jos etätyöntekijä ei hommaansa sitoudu.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   19.9.26 11:42:06

"... suurin osa tiedemaailmasta pyörii etätöiden varassa..."

Esim. OP:n linjauksen mukaan keskusyhteisön työntekijöiden tulee jatkossa työskennellä vähintään puolet työajastaan toimistolla.

Keskusyhteisö vastaa koko finanssiryhmän ohjauksesta, valvonnasta ja strategisesta suunnittelusta.

Etätyölinjausten muutokset eivät koske esimerkiksi konsernin jäsenosuuspankkeja.

En luonnollisesti osaa tarkkaan kertoa minkälaista työtä keskusyhteisön eri työntekijät tekevät mutta ei strateginen suunnittelu kuulosta sellaiselta yksinpuurtamiselta mitä esim. työ tieteen parissa joskus on.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: juujuu 
Päivämäärä:   19.9.26 11:50:53

Aika paljon on tehty strategista suunnittelua työryhmissä. Siis sitähän se on kun tutkimusprojekti suunnitellaan, mietitään 3-5 vuodeksi eteenpäin mitä tehdään ja miten ja kuinka ja miten budjetoidaan ja kuka tekee mitäkin. Ihan on näppärästi hoidettu tämmöiset tökkivän skype yhteyden varassa jo 2000 luvun alussa.

Jos valvonta koskee mitä tahansa tietojärjestelmässä liikkuvaa tietoa niin sen voi tehdä netin yli. Itse olen mm käsitellyt melkoisen määrän datasettejä mitkä tulee toiselta puolelta maailmaa. Jos kyseessä on mikä tahansa taulukko tai numerosetti niin sitä voi katsoa ruudulta ihan siellä kotitoimistollakin. Se on sitten eri asia jos valvonta tarkoittaa sitä että pitää mennä kyttäämään jotain ihmistä hänen olkansa yli että mitäs siinä oikein tehdään.

Tutkimuksen ohjaus tapahtuu etänä. Opinnäytetöiden ohjaus, tutkimusavustajien koulutus jne. Jotkut labrajutut on sellaisia että ne pitää opettaa paikan päällä mutta esimerkiksi tilastoanalyysien opettaminen onnistuu etänä oikein mainiosti.

Tieteen tekeminen ei ole yksinäistä puurtamista vaan nimenomaan tiimityötä. Kaikki tärkeimmät hommat, kuten artikkelien kirjoitus ja tutkimusraporttien ja hankehakemusten tekeminen, tehdään aina porukalla. Etäyhteydet eivät ole ikinä olleet ongelma, ei edes silloin, kun tiimiläiset on ihan eri aikavyöhykkeillä.

Mutta en nyt sitten tosiaan tiedä tätä Osuuspankin keissiä, että mitä ne siellä sählää. Enkä muutenkaan tiedä onko yritysmaailman puolella jotain sellaisia probleemia mitkä syystä tai toisesta on pakko hoitaa paikan päällä. Ihmetyttää vaan se asenne, että etätyö itsessään olisi muka joku ongelma tai mahdottomuus.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: Aino 
Päivämäärä:   19.9.26 11:54:47

Mulla ainakin loppuisi työnteko, jos etätyöhön tulisi pakollista läsnäoloa. Hakeuduin nykyiseen työhöni toiselle puolelle maata, koska oli 100% etätyömahdollisuus. Olisi täysin kannattamatonta ja mahdotonta käydä työpaikalla läsnä edes viikoittain.

Eikä oman muuttutappioalueelta 30-vuotta sitten ostetun asunnon myynti ole todennäköistä... eli jumissa ollaan ja kohta ehkä työttömänä.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: Metris 
Päivämäärä:   19.9.26 12:04:57

"Työpaikan täytyy olla tosi pska jos etätyöntekijä ei hommaansa sitoudu."

Juuri näin. Nykyään kun on 6 kk koeajat ja määräaikaisuuksia on käytetty jo pitempään, ettei virhe-rekryn vuoksi joudu käymään muutosneuvotteluja, niin katseet suuntautuvat sinne pomoportaaseen, miten ne hommat siellä on hoidettu. Mikä on työpaikan maine kylillä (ts onko tulijoita ja jos on, niin millaisia ja miksi), onko oikeat henkilöt rekryämässä, miten seurataan koeajalla.

Omat havaintoni on yhdistelmistä "toimistolla 6 h + illalla etänä 6 h" ja "etänä 12-16 h", että esihenkilöitten ja omistavien pomojen olisi tartuttava näihin työnarkomaanehin. Omalla alallani on ollut ylitöiden hamstrausta, retostelua valtavilla työtuntimäärillä ja vähäisillä unilla, ovathan jo muinaiset opiskeluaikojemme proffat nuorempina yöpyneet työaikoillaan nukkuen siivut työpöytänsä alla...

Parikymmentä vuotta sitten työtahti oli vielä suht inhimillinen, tai sanotaanko että tilaajilta tulleet aikataulut olivat inhimillisempiä (ja realistisempia). Nykytahti on raakaa tekemistä peräsuoli pitkällä, aikatauluista on niistetty kaikki ajattelu-, kehitys- ja vaihtoehtojen tutkimisaika, mennään vanhoilla, joskus aika huonoillakin ratkaisuilla.

Järjettömät aikataulut venyttävät päivää sinne iltaan, ja etänä se on "mahdollista" tehdä: työpäivä klo 07-22. Täähän työnantajat myös käyttävät hyväkseen. Eipä sitä kauan jaksa, ja työuupumusta ja muuta romahdusta alallani on järkyttävän paljon, vaikka samaan aikaan samassa firmassa saattaa olla ne YT:t, porukkaa lomautettuna ja irtisanottuna, osa itsensä irtisanonut tyhjän päälle, kun uupumukseen ei ole työpaikalla ja työn järjestelyissä reagoitu. Työterveys on jossain määrin silkka vitsi.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: Blondi 
Päivämäärä:   19.9.26 12:14:53

Meillä myös lisätään lähipäivien määrää. Tällä hetkellä käydään toimistolla kerran viikossa. Jo nyt on hankala löytää tiimille työtiloja tuolle yhdelle päivälle. Ollaan sitten "tiimityötilassa" avokonttorin keskellä johon kuuluu kaikki puhe ympäriltä, ja puhetta on paljon ja sitä säestää jatkuva kahvikoneiden rouskutus. Palaveritkin istutaan omilla paikoillaan luurit korvilla koska osa tiimistä on ulkomailla.

Jatkossa tulee yksi tai kaksi lähipäivää viikkoon lisää. Koska tiimitiloja ei ole, käytännössä jokainen menee isossa toimitalossa sinne minne mahtuu eikä muita tiimiläisiä kasvokkain näe koko päivän aikana kuin ehkä lounaalla. En ihan mene mulla jakeluun miten tämä lisää tiimiytymistä ja yhdessä tekemistä ja mitä kaikkea lähityön sanotaankaan lisäävän. Ehkä en blondina vain ymmärrä.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: juujuu 
Päivämäärä:   19.9.26 12:58:52

Metris: me ollaan selvästi oltu samassa työpaikkakulttuurissa! Joskus 15 vuotta sitten olin vielä tuollaisessa kiinni, sen jälkeen löytyi onneksi työpaikka missä on ymmärretty alusta asti, että johtamisessa on kyse nimenomaan siitä että varmistetaan työntekijöiden hyvinvointi ja riittävä vapaa-aika. Itse siis olen lomalla juuri nyt ja sen takia kirjoittelen tänne, ihan vaan ettei tulisi liian suurta kiusausta avata työläppäriä ja tsekata mitä tiimi on tehnyt... Tällä lailla etäilijät mun kokemuksen mukaan käyttäytyy, lomien ja vapaa-ajan pitäminen pitää ihan erikseen opetella.

Että ei muka sitouduta :D :D :D

"käytännössä jokainen menee isossa toimitalossa sinne minne mahtuu eikä muita tiimiläisiä kasvokkain näe koko päivän aikana kuin ehkä lounaalla. En ihan mene mulla jakeluun miten tämä lisää tiimiytymistä ja yhdessä tekemistä"

Tämä.

Nää keskustelut palauttaa muistoja koronavuodesta. Oma elämähän ei muuttunut koronan takia mitenkään ja olen siitä ikuisesti kiitollinen, kaikki rullasi ihan niinkuin ennenkin, korkeintaan tiimin kanssa juteltiin enemmän ei-työasioista kun vertailtiin eri maissa olevia ohjeita ja tartuntatilannetta. Mutta muistan että silloin yks mun kaveri avautui ihan itku silmässä siitä miten on hirveää kun ei pääse työpaikalle, että jää kaikki kahvipöytäkeskustelut sun muut pois.

Mulle tuli ekana reaktiona vähän semmoinen iljettävä fiilis, että MITÄ IHMETTÄ siellä työpaikan kahvihuoneessa on tehty??? Mitä siellä tapahtuu sellaista, mikä edellyttäisi fyysistä läsnäoloa? Jotain hierontaa? Paritanssia? Hiusten letitystä? Siis kun ihan samalla lailla ne kahvittelut onnistuu videoyhteydellä. Ei siinä pitäis tapahtua mitään sellaista, minkä takia olisi pakko olla samassa huoneessa. En osaa omissa hommissa kuvitella yhtään tilannetta minkä takia fyysinen koskettaminen olisi työpaikalla asiallista tai tarpeellista. Joten jos ei tarvitse fyysisesti koskea niin se on sitten ihan sama onko se kollega samassa huoneessa neljän metrin päässä vai ruudun takana toisella puolella maailmaa.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   19.9.26 19:09:49

"En luonnollisesti osaa tarkkaan kertoa minkälaista työtä keskusyhteisön eri työntekijät tekevät mutta ei strateginen suunnittelu kuulosta sellaiselta yksinpuurtamiselta mitä esim. työ tieteen parissa joskus on."

-Tämä olisi validi näkökulma, jos keskustelu koskisi OP:n julkaisemaa työpaikkailmoitusta, jossa kerrotaan työn olevan 50% lähityötä vaativaa. Nyt tilanne on kuitenkin se, että OP:n johto on ihan itse todennut työn hoituvan 100% etänäkin ja rekrynnyt porukkaa tehtäviin, jotka ei vaadi läsnäoloa. OP:n johto tietää ihan varmasti millaiseen tehtävään henkilöstöä milloinkin rekrytoi. Ja kyse ei ole ilmoituksesta, että strategiamuutoksen takia henkilöstön tehtäväsisältö muuttuu olennaisesti, mikä vaikuttaa läsnäolon tarpeeseen. Vaan tismalleen samat tehtävä, jotka johto varsin hyvin tietää hoituvan etänä, vaaditaan vaan tulemaan tekemään toimipisteelle.

Etätyötä käytetään syöttinä asiantuntijoita haalittaessa ja lähityötä merkkinä etsiä töitä muualta. Toivon että jokainen jatkossa vaatii kirjauksen etätyövapaudesta suoraan työsopimukseen ja toivon, että OP:n etätyöntekijöillä on kanttia todeta vaan kylmästi että ei käy, tämä ei ole se mistä on sovittu.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   20.9.26 00:48:45

Olin hetken aikaa töissä, jossa 2pv sai olla etänä ja 3pv piti olla toimistolla. Siitä työnteosta ei meinannut tulla siellä toimistolla yhtään mitään. Kamala meteli ja hälinä ympärillä ja keskeytyksiä tuli todella paljon enemmän kuin etäpäivinä.
Kotona ollessa taas sai paljonkin aikaan. Oli hiljaista eikä häiriötekijöitä. Pystyi keskittymään paljon paremmin.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.9.26 16:42:34

"Siitä työnteosta ei meinannut tulla siellä toimistolla yhtään mitään. Kamala meteli ja hälinä ympärillä ja keskeytyksiä tuli todella paljon enemmän"

Sehän se. Töiden etenemisen kannalta jollain tavalla sietää sen, että yhtenä päivänä viikossa ei pysty tekemään töitä ja neljänä etäpäivänä kuroo työt kiinni. Sitä ei kuitenkaan työkuorma kestä, että noita sekametelisoppapäiviä avokonttorissa lisätään yhdestä useampaan päivään ja töiden tekemiseen jää enää muutama etäpäivä viikossa.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: Pelle Peloton 
Päivämäärä:   21.9.26 09:53:50

juujuulle pieni vasta-argumentti myös tiedemaailmaa seuraavana:

Koronan aikana meille syntyi massiivinen haaste turvallisista toimintatavoista laboratoriossa, kun labrakoulutukset jäivät etäopasteisiksi. Pahimmillaan meillä on tutkija, joka painelee labraan teknisen henkilökunnan keskelle ja ei ymmärrä alkeellisiakaan koejärjestelyitä saati työskentelymetodeja.

Tutkimusmaailmassa on läppäritutkijoita - joille etätyö tiettyyn pisteeseen asti toimii jos tutkimuskumppanit ovat vakioita - mutta paljon myös niitä, jotka juoksevat labran ja koneen väliä jolloin läsnäolo on välttämätöntä.

EU ja BF hankkeissa on äärimmäisen tärkeää järjestää aloituskokoukset konsortion kanssa kasvokkain - yhteistyö on sen jälkeen ihan eri tolalla. Mitä isompi konsortio, sitä tärkeämpää on ainakin kerran kokoontua. Kokemukseni mukaan tutkijat myös haluavat osallistua seminaareihin ja konffiin innokkaammin kuin organisaatio tahtoisi osallistumisia puoltaa, verkostoituminen eri asiantuntijoiden kanssa on keskeinen osa tutkimustyötä. Ei ne innovaatiot synny yksin kotona niin rikkaina kuin porukalla yhdessä tehden ja "tyhmiäkin" ajatuksia ääneen sanoen.

Tiede on asiantuntijatyötä, ja asiantuntijatyötä pitää aina johtaa sen mukaisesti mikä on järkevintä sen tuottavuudelle. Tämän vuoksi meillä on suositus lähipäivistä, mutta työnkuvan mukaan esihenkilö katsoo mikä on kullekin järkevää. Mutta täysin kotona nököttäminen ei ole enää meillä vaihtoehto, tiimiä tulee tavata kasvotusten ja lähikokoukset on onnistuttava jollei tosiaan työskennellä toisessa maassa. Mutta silloinkin; lähikontakteja muihin kolleegoihin on oltava.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: juujuu 
Päivämäärä:   21.9.26 10:59:12

Pelle Peloton : mä olen ihan samaa mieltä. Tästä syystä meilläkin on ollut ne vuosittaiset yhteiskokoukset ja ne konferenssit ja käytännön labratyö hoituu käytännössä vaikka tilastoanalyysi tehdään etänä.

Siitä huolimatta arkena 100% työajasta ollaan etänä, eri puolilla maapalloa. Kaikki toimii silti. Noi lähitapaamiset on poikkeus eikä sääntö.

Kyllä minustakin on ihan hauska joskus käydä konferenssissa. Mutta konferenssi onkin vähän eri asia kuin se että joutuisi käyttämään joka päivä elämästään aikaa siihen että ajaa tunnin verran suuntaansa autolla ja sitten haahuaa siellä toimistolla hälinässä ja vilinässä ja työpäivästä menee eniten aikaa siihen kun yrittää kartasta katsoa että mihin helkkarin neukkariin se kokous on tällä kertaa päätetty buukata.

Ihmiset on toki erilaisia, minä verkostoidun nimenomaan netin välityksellä. Livenä en jaksa jutella ihmisten kanssa määräänsä enempää, esim konferensseissa lähden illalliselta suoraan hotellille, en ikinä osallistu mihinkään "illanviettoon". Mieluummin pyydän vaan ihmisiltä käyntikortit ja laitan sitten meiliä seuraavalla viikolla. Linkedin on ollut verkostoitumisen kannalta paljon tärkeämpi kanava kuin mikään konferensseissa jutustelu.

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   21.9.26 23:11:58

"on äärimmäisen tärkeää järjestää aloituskokoukset konsortion kanssa kasvokkain - yhteistyö on sen jälkeen ihan eri tolalla."

-Tämä koskee monenlaisia aloja ja hankkeita. On ehdottoman hyödyllistä tavata ihmiset joskus kasvokkain, eteenkin yhteisen hankkeen alussa uudella kokoonpanolla toimittaessa. Mutta monellako näitä aloituskokouksia on 2-3päivänä joka viikko? Meillä noita on ehkä kerran vuodessa ja työnantajat itse vaatii järjestämään ne etänä, koska samaan paikkaan siirtymiseen eri yhteistyötahojen kanssa menisi liikaa työaikaa ja korvattavia matkakustannuksia. Niitä aidosti hyödyllisiä kohtaamisia siis ei saa järjestää, kun kustannukset siitä tulee yritykselle, mutta työntekijän kustannuksella työntekijää koitetaan juoksuttaa toimistolle istumaan vetäytymiskopissa...

  Re: Etätyöntekijät vastustaa osa 2

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.9.26 23:28:54

"työnantajat itse vaatii järjestämään ne etänä, koska samaan paikkaan siirtymiseen eri yhteistyötahojen kanssa menisi liikaa työaikaa ja korvattavia matkakustannuksia. Niitä aidosti hyödyllisiä kohtaamisia siis ei saa järjestää, kun kustannukset siitä tulee yritykselle"

Hyvin totta tämä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.