Lähettäjä: Jalkapöytä 
Päivämäärä:   18.9.26 13:27:12

Alaraajassa olevat nivelrikkovauriot alkavat olla siinä pisteessä, että luudutusleikkausta pitää harkita. Muuta hoitoa ei ole.

Leikkaus itsessään ja jalan toiminnan palautuminen ovat oma lukunsa, mutta minua hirvittää, miten selviän täysipäisenä toipilasajasta. Kipsiä ja keppejä on käytettävä yleisesti 6-8 viikkoa. Kivut ovat alkuun kovat ja turvotus hyvin voimakasta. Tämä aika on pysyttävä makuulla, jalka koholla. Jalalle ei ilmeisesti saa varata painoa ainakaan kuukauteen.

Minulla on kaksi koiraa, joiden kanssa lenkkeilen tunnista kahteen joka päivä, hevonen, jonka luona käyn päivittäin ja teen tallityöt ja lähes päivittäin ratsastan tai liikutan muuten. Äitini asuu parin kilsan päässä, ja autan häntä viikottain kauppa-asioissa ja tietenkin vierailen hänen luonaan usein. Työni on osittain fyysistä, osittain päätetyötä.

Onko joku joutunut näin (omia jalkoja) haastavasta ja aktiivisesta elämäntilanteesta syystä tai toisesta pitkään vuodelepoon ja toipilaaksi? Miten selvisit? Miten pää kesti kotona pysymisen? Miten elimistö, aineenvaihdunta ja lihaskunto?

Kuulen kokemuksia ja rohkaisua tosi mielelläni.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   18.9.26 13:38:14

Oma talli pihassa ja selkäleikkaukseen akuuttina, 10vk saikku. Alkuun tietysti tallihommien ulkoistus muille, mutta ekan viikon jälkeen köpöttelin kiltimpiä jo ulos ja sisään. Se mitä lääkärit sanoo on yksi juttu ja oikea elämä on toinen juttu.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   18.9.26 14:01:33

Sama mietintä, kun vaivaisenluut vaatisi leikkausta. Yritän lykätä pari vuotta että koirat ois vanhempia ja onko sitten hevosia enää kotona...

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   18.9.26 14:03:43

Pää kestää kyllä, jos vaan saa organisoitua elukoiden ja ihmisten hoidon niin, ettei niistä tarvitse stressata.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   18.9.26 14:08:33

Yllättäen se pää minustakin kestää (ehkä kipuihin ja toipumiseen ja kaikkeen siihen menee ajatusta ja energiaa sen verran ?), mutta ne käytännön asiat ja jo niiden järjestämisen ja varmistamisen stressi on isompi juttu.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   18.9.26 14:11:10

Käytännön lisäksi moni saa miettiä myös rahaa ! Sitä voi palaa jo niihin käytännön asioihin (eivät kaikki ilmaiseksi tee kuukausia jotain tiettyä hommaa toisen puolesta ja ihan ymmärrettävää) ja kannattaa selvittää missä vaiheessa tippuu kelan rahoille täydestä palkasta ja onko mahdollisuuksia sellaisessa kohdassa alkaa etäillä vaikka jalka ei vielä sitä työn fyysistä osaa kestäisi. Liian aikaisin ei kannata riskeerata leikkauksen tulosta, ei vaikka kuinka itsestä tuntuisi että "no voihan tätä jo"..

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.9.26 14:18:14

On kokemusta, kaksikin kertaa. Itselleni ei tuottanut ongelmia, varmaan osittain siksi, että pidän lukemisesta, ja toisella kerralla pakkoloma kului opiskellessa. Pari kuukautta on oikeasti tosi lyhyt aika.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   18.9.26 14:27:07

Olen ollut paristi fyysisestä työstä levossa pari kk. Tylsintä oli, että joku kaupassa käyminenkin oli vaikeaa keppien kanssa. Aika kuluu kuitenkin, viihdyn kotona ja keksin tekemistä ihan hyvin.

Omat syyt näille sairauslomille olivat tapaturmat, joiden vuoksi jalalle oli täyslepo.

Lähettäjä: Jalkapöytä 
Päivämäärä:   18.9.26 14:30:10

Kiitos kommenteista!

Se on totta, että aika on loppupeleissä lyhyt. Olen ollut muutama vuosi sitten viisi viikkoa poissa töistä parantelemassa käden murtumaa, ja se aika meni kyllä nopeasti. Mutta silloin ekasta kivuliaasta viikosta selvittyäni pystyin kyllä liikkumaan ihan hyvin, kävin lenkillä koirien kanssa ja autoakin pystyin aika nopeasti ajamaan. Hevosta ei silloin vielä ollut.

Jollain asteella ajatus pakkolomasta on ihan kivakin, koska rakastan lukea ja katsoa elokuvia, ja nykyisessä elämäntilanteessa en vaan jaksa enkä ehdi tehdä näitä niin paljon kuin haluaisin, mutta liikkumattomuus ahdistaa todella paljon ihan jo ajatuksena. Olen tottunut liikkumaan ja hyötyliikkumaan niin paljon. Askelia tulee 15 000-20 000 päivittäin. Olin vastikään koulutuksessa, jossa tuli istuttua kahtena päivänä normaalin työpäivän verran ja syötyä tiheästi. Vaikka kävin illalla uimassa hotellin altaassa ja aamulla pienellä lenkillä, voin kahden päivän jälkeen jotenkin todella huonosti, kun olen tottunut liikkumaan työpäivän aikanakin reilusti, ja aamuisin teen koirien kanssa noin 45 minuutin reippaan lenkin.

Lähettäjä: Hep! 
Päivämäärä:   18.9.26 15:20:22

Multa leikattiin nilkka loukkaantumisen takia.

Ja todellakin elin aktiivista, urheilullista elämää. Joka päivä lenkillä, säännöllisesti kuntosalia, uimista, polkujuoksua, avantoa, pyöräilyä...

Ja kyllä mulla otti koville se kotona makaaminen! Kaksi ekaa viikkoa meni köpötellessä ja kivuissakin. Kattelin telkkaria sohvalla. Mutta kun en ole mikään Netflix-sarjatuijottaja, niin kyllä alkoi tulemaan masennusoireita. Onneksi oli lämmin kevät, niin makasin ulkona auringossa ja luin kirjoja. Tuolloin kyllä oli pakko pysähtyä ja nautinkin siitä.
Mutta mun toipuminen pitkittyi, joten lihoin tietenkin kun en liikkunut ja söin tylsyyteen.

Lähettäjä: R 
Päivämäärä:   18.9.26 18:01:20

Älä jumahda sängynpohjalle, vaan tee kaikki määrätyt fysioterapiaharjoitteet. Ne ovat aluksi vain pieniä (mutta usein) jalan nosteluita veritulpan ehkäisemiseksi ja pikku hiljaa enemmän. Kysy myös ohjeet minkä verran saa/kannattaa kävellä. Minä köpöttelin nilkkaleikkauksen (murtuma) jälkeen joka päivä vähintään korttelin ympäri. Nollavarauksella/hipaisukosketuksella (4 viikkoa) könkkääminen kepeillä oli hidasta ja raskasta, mutta mielestäni se nopeutti ja helpotti kävelyn sujumista sitten kuin sai varata ensin osittain ja sitten kokonaan, kun edes jonkinlainen kävelyn liikerata pysyi hermostossa muistissa.

Kuntoutuminen on "helppoa" kun on tottunut treenaamaan päivittäin: treenit vaan vaihtuu ft-treeneihin. Jos tuntuu ettet saa tarpeeksi fyssarikäyntejä sairaalasta (julkiselta puolelta), niihin kannattaa investoida itse.

Jalka kyllä pienenee ruikulaksi, mutta palautuu pian kunhan pääset normielämään takaisin. Ylävartaloa voit treenata koko ajan, ja sehän treenautuu kepeillä kävellessäkin. Minä lihoin muutaman kilon, joita en tässä vaihdevuosien kynnyksellä meinaa millään saada tiputetuksi pois. Tosin täysipainoiseen treeniin paluu venyi minulla, kun leikkaushaava ei parantunut.

Tein asioita, joihin en normaalisti jaksa keskittyä, kuten neulominen. Minua auttoi ajatus, että jokainen päivä on yksi päivä lähemmäs normaalia elämää.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   19.9.26 03:08:46

Mahtaa olla tulossa isokin leikkaus raajaan jos ihan vuodelepoon ja kipsi sitten tyyliin kainalosta varpaisiin saakka..?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.9.26 03:15:52

Olet suorittaja, pakkolepo auttaa psyykettäsi. Aluksi tulee romahdus kuten addikteille, sitten seuraa hyväksyminen, sitten pohdinta ja sitten parantuminen.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.9.26 10:04:49

Olen joutunut kolme kertaa pidemmälle saikulle fyysisten vammojen vuoksi ja se on opettanut lepäämään.

Ekalla kerralla olin kuukauden saikulla. Pystyin kävelemään, mutta käsi oli poissa pelistä niin en voinut ajaa autoa, lenkittää koiraa ja tallilla en pystynyt käymään ollenkaan. Kävin ryhmäliikunnassa kyllä ja kotona yritin jumppailla.

Tokalla kerralla en pystynyt kävelemään. Ratsastaa pystyin. Vaiva kesti hitsin kauan. Koiran lenkitys oli täyttä tuskaa, siihen sain apuja.

Kolmannella kerralla en saanut nostaa mitään, olin aluksi vuodelevossa ja en pystynyt pitkään aikaan kunnolla liikkumaan. Tuli taas taukoa tallihommiin. Koiraa pidin pihalla, mutta en voinut lenkittää koska olin tosi kipeä alkuun. Ratsastaa en leikkauksen vuoksi vieläkään voi niin hyvin mitä ennen, koska hevosen selästä alas tuleminen on vaikeaa.

Lähettäjä: Jalkapöytä 
Päivämäärä:   20.9.26 13:41:58

Kiitos kovasti kommenteista! Kiva kun tuli asiallisia kokemuksia ja ajatuksia.

Pelottaa todella paljon, että mitä teen, jos leikkaus epäonnistuisi, jalkaan jäisi kovempia tai erilaisia kipuja kuin mitä nyt on. Viisainta lienee odottaa niin kauan, ettei enää mitenkään pärjää tämän operoimattoman jalan kanssa ja suunta voi olla vain ylöspäin.