Lähettäjä: tullen 
Päivämäärä:   15.9.26 21:52:12

Kyllä se taitaa niin olla tämän kohdalla kun käytöstä on tullut katseltua vuosia. Silloin kun kaikki on mukavasti ja hyvin, sujuu. Sitten kun ei, niin kyllä on hankalaa ihan kaikki. Ihan normaalit arjen vastoinkäymiset aiheuttavat ihme sirkuksen jossa sitten kadotaan tuntikausiksi muiden ulottumattomiin. Itse voi kyllä rähjätä pinna kireällä muille täysin mitättömistä asioista ja muiden pitäisi ottaa vaan vastaan, mutta heti jos joku muu tekee samoin niin hyvä ettei silmille tule.

Mitään vaikeita kysymyksiä ei pystytä ikinä käsittelemään, tulevaisuuttaan ei osaa ajatella saamatta suunnilleen hermoromahdusta ja sitten kun väistämättömiä asioita vaan alkaa tulla päin, niin sitten pyöritään aivan hermona kun ei mihinkään ole osannut henkisesti varautua. Mieluummin odottaa siinäkin vielä, että joku muu hoitaa sotkun.

Että mitähän sitten jos itse tässä oikeasti vaikka sairastuttaisiin. Mies varmaan odottaisi että kaikki sitten pyörii hänen sairautensa ympärillä, minut varmaan jättäisi oman onneni nojaan.

Nyt on pistänyt kyllä ajattelemaan, että milloin tämä ymmärtää että elämässä on asioita joita on vaan ruvettava setvimään ja niiden kanssa on elettävä, eikä sitä päätä nyt vaan voi pistää pusikkoon ja luistaa vastuusta ja velvollisuuksista. Itselleni parisuhteessa oleminen kun kuitenkin tarkoittaa sitä, että omista jutuista voi olla pakko nipistää jos joku tarvitsee oikeasti apua.

Suoraan sanottuna jos joutuisin sairaalaan, kotona tarvitsisin apua saati että vakavasti sairastuisin vaikka syöpään niin olisiko tuosta kumppanista yhtään mihinkään siinä kohtaa.

Lähettäjä: h 
Päivämäärä:   15.9.26 22:03:46

No miksi sä elät sen kanssa? Lähde menemään. Ei se siitä kasva.

Lähettäjä: Å 
Päivämäärä:   15.9.26 22:13:48

Sinulla on vain yksi elämä. Toimi sen mukaan.

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   15.9.26 22:18:55

Tuossa voi yrittää jotain korttia et mentäiskö pariterapiaan, jos ei suostu niin parempi lähteä. Itse läksin suhteesta, jossa mies sulkeutui kaikista ongelmista ja ei suostunut puhumaan negatiivisista asioista. Ja harmittelen vain etten lähtenyt aiemmin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.9.26 22:34:41

Hyvin analysoitu ja kerrottu.

Miehistä tosiaan valtaosa jättää naisen jos nainen sairastuu vakavasti. Muistaako joku prosenttiosuuden? Tai no tarkistin, näköjään 88% liitoista päättyy kun nainen sairastuu vakavasti. Mies siis lähtee.

Tämä sinun miehesi on selvästi niitä lähtijämiehiä. Eihän sinusta olisi enää hyötyä jos sairastuisit etkä voisi enää tukea miestä henkisesti, hoidella miehen asioita ja pitää kotia pystyssä.

Lähettäjä: tullen 
Päivämäärä:   15.9.26 22:36:30

Niinpä. Ikää alkaa olla sen verran, että voisi ajatella jo olevansa melko onnekas kun terveenä on saanut olla. Alkaa käymään hermoille lapsellinen käytös ja omakin käytös alkaa olla v´ttumaisempaa kun vähän väliä törmää johonkin " ongelmaan " joka olisi ongelma korkeintaan viisivuotiaalle.
Eikä tässä nyt muuta olekaan kuin tuo pään puistelu miehen ajatuksenjuoksun takia. En siis voi varmasti tietää, miten toimii jos tuleekin ihan oikea kriisitilanne. Voi yllättää toki positiivisestikin, mutta en kyllä yllättyisi jos ei kestäisikään yhtään kun kotona onkin isoja asioita.

Lähettäjä: tullen 
Päivämäärä:   15.9.26 22:41:04

Muistan lukeneeni noista jutuista. Jonkun mies oli häipynyt kun vaimo oli sairastunut rintasyöpään, menettänyt toisen tai molemmat rintansa mutta selvinnyt. Mies ei kyennyt olemaan " vajavaisen naisen " kanssa.

88% on aika raju prosentti joten sillä varmaan pitää mennä. Ja toivoa että ensin tulee sellainen kriisi joka lopullisesti näyttää miehen karvat, eikä elämän ja kuoleman todella kovaa kysymystä. Väkisin vaikuttaa kyllä siihen, miten toisen näkee kun tiedostaa että hitto, tuo taitaa muuten jänistää.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.9.26 22:46:20

https://www.freetoattach.com/

Onko tämä miehesi?

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   15.9.26 22:50:08

"Nyt on pistänyt kyllä ajattelemaan, että milloin tämä ymmärtää että elämässä on asioita joita on vaan ruvettava setvimään ja niiden kanssa on elettävä, eikä sitä päätä nyt vaan voi pistää pusikkoon ja luistaa vastuusta ja velvollisuuksista."

-Ei koskaan. Ainakaan niin kauan, kun löytyy joku setvimään puolesta. Siksi on tärkeää ihan suhteen alusta asti edellyttää, että kumppani setvii oman osansa. Ihan jokainen jättää ikävät asiat muitten huoleksi, jos siihen annetaan tilaisuus.

Lähettäjä: tullen 
Päivämäärä:   15.9.26 23:00:37

Kysehän ei ole nyt siitä etteikö hoitaisi raha-asiansa ja sellaiset normaalit arkiasiat. Meillä ei ole ollut mitään oikeasti isoa kriisiä, mutta jo sellaista mikä on pistänyt ajattelemaan että silloin kun pitää toimia niin näinköhän kykenee. En ihmettelisi yhtään, että vetäytyisi vain omiin oloihinsa ja esimerkiksi dokaisi jotta varmasti kukaan ei tulisi vaatimaan mitään ja saisi olla rauhassa.
Ehkä tuollainen on miehille melko tyypillistä vaikka ne pistäisi kuinka seinää vasten.
Ehkäpä on vaan asennoiduttava että mieheltä on turha odottaa mitään - ja jos osoittautuu epäilyjen veroiseksi, ei homma toimi sitten minunkaan puoleltani.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.26 23:12:57

88% oikeastiko????

Lähettäjä: älkjsg 
Päivämäärä:   16.9.26 02:42:46

Sä olet itse tukenut ja paaponut sitä ja kytännyt että mistä se taas räjähtää. Mahdollistanut sen 5-vuotiaan käytöksen. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä laittaa rajat. Aloita nyt.

Lähettäjä: Misa 
Päivämäärä:   16.9.26 09:34:03

Miksi odotat sitä, miten selviytyisi jostain isommasta kriisistä, jos tilanne on toistuen pienemmissä tilanteissa tämä?

"Silloin kun kaikki on mukavasti ja hyvin, sujuu. Sitten kun ei, niin kyllä on hankalaa ihan kaikki. Ihan normaalit arjen vastoinkäymiset aiheuttavat ihme sirkuksen jossa sitten kadotaan tuntikausiksi muiden ulottumattomiin. Itse voi kyllä rähjätä pinna kireällä muille täysin mitättömistä asioista ja muiden pitäisi ottaa vaan vastaan, mutta heti jos joku muu tekee samoin niin hyvä ettei silmille tule.

Mitään vaikeita kysymyksiä ei pystytä ikinä käsittelemään, tulevaisuuttaan ei osaa ajatella saamatta suunnilleen hermoromahdusta ja sitten kun väistämättömiä asioita vaan alkaa tulla päin, niin sitten pyöritään aivan hermona kun ei mihinkään ole osannut henkisesti varautua. Mieluummin odottaa siinäkin vielä, että joku muu hoitaa sotkun."

Eikö juuri normaaliarjen sujuminen vaikuta kaikista eniten omaan hyvinvointiisi? Itse olen lähtenyt kahdesta suhteesta, jossa mies on osoittautunut olevansa kykenemätön keskustelemaan syvällisemmin tai haastavammista aiheista. Ja näistä kumpikaan ei kuitenkaan mitenkään edes räjähdellyt noissa tilanteissa. Mutta eihän se elämä suju, jos ei pystytä keskustelemaan! Katoaminen konfliktitilanteissa on henkistä väkivaltaa toista kohtaan, vaikka varmasti myös eräänlainen suojakeino katoajalla itsellään. Se, ettei itse tunnista mitään ongelmaa olevan on jo niin iso asia, että se rikkoo suhteen lopulta. Jollei sitten toinen halua roikkua mukana ja katkeroittaa itsensä siinä sivussa. Ihminen, joka ei tunnista tai halua tunnistaa ongelmaa, ei myöskään ota vastaan mitään ammattiapua. Sinä olet kumppanina yrittänyt jo vuosia, mitä arvelet tapahtuneen vaikka 5v päästä? Oletteko samassa jamassa ja vielä vähän tiukemmin? Mitä näet itsellesi tapahtuneen jos pysyt suhteessa vielä 5v?

Lähettäjä: On 
Päivämäärä:   16.9.26 09:34:43

Miehesi on mukavuusalueella köllöttelijä

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.9.26 11:01:08

"Nyt on pistänyt kyllä ajattelemaan, että milloin tämä ymmärtää että elämässä on asioita joita on vaan ruvettava setvimään ja niiden kanssa on elettävä, eikä sitä päätä nyt vaan voi pistää pusikkoon ja luistaa vastuusta ja velvollisuuksista. "

Älä ajattele tommosia. Tuhlaat omaa aikaasi ja aivokapasiteettia. Anna sen elää miten elää, itse olet valinnut katsella toisen käytöstä. Ei ole sun tehtävä takoa järkeä kenenkään päähän.

Lähettäjä: jaa 
Päivämäärä:   16.9.26 12:46:18

mitkä ovat ne valtavat elämää mullistavat asiat, joita mietit ?

Lapsia teillä ei ilmeisesti ole, ainakaan yhteisiä?

Vanhempien sairastuminen, heistä huolehtiminen, hautaaminen?

Läheisten elämäntilanteen aiheuttamat ongelmat?

Työttömyys, velat, asuminen?

oma terveys ja kunto, miehen vointi.

Siinähän ne ylipäätään ovat, elämän perusasiat, jotka joko sujuvat tai sitten ei. Tulipalot, maanjäristykset, meteoriitin tippuminen auton/ talon katolle tuhoavat maallista omaisuutta, jotka pystytään korvaamaan.

terveyttä ei korvaa mikään ja ihminen ei nuoremmaksi muutu. jos välität miehestä, anna aikaa kehittyä, mutta jos alkaa ärsyttämään, muuta pois.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.9.26 12:47:35

"Sä olet itse tukenut ja paaponut sitä ja kytännyt että mistä se taas räjähtää. Mahdollistanut sen 5-vuotiaan käytöksen. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä laittaa rajat. Aloita nyt."

Tämä. Olet mahdollistaja. Suhteeseen lähtiessä on tärkeää asettaa heti rajat. Rajat vastuunoton, kotitöiden, lastenhoidon, raha-asioiden jne suhteen. Jos mahdollistaa alkuvuosina toisen luistamisen ja paikkaa ja kantaa kaiken kahden puolesta, niin sitä saa toistaa loppuelämänsä.

Lähettäjä: Manne 
Päivämäärä:   16.9.26 13:04:35


Miehen seura on tehnyt tehtävänsä, peiliin katsomisen paikka.
Jätä se ,kaikille helpompaa ja etsi uusi renttu.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   16.9.26 13:47:00

Mulla oli tällainen alkoholisoitunut ja vammautunut mies, jonka varaan ei olisi voinut marsuakaan jättää. Sitten kun hän kuoli, niin mun ensimmäinen ajatus oli, että mulla ei ole enää ketään, jolle soittaa jos tulee hätä tai jolle soitetaan, jos mä joudun sairaalaan. Name It.

Mutta sitten tajusin, että EI MULLA OLE OLLUT SELLAISTA TÄHÄNKÄÄN SAAKKA. Ihan sama, missä olisin tajuttomana maannut, tämä mies olisi vain kännissä ölissyt ja jatkanut uniaan. Itse olin itselleni tehnyt siitä (katteettoman) turvan. Mielikuvitusaviomiehen. Hätätapauksessa ei olisi mitään tukea tai apua häneltä tullut.

Lähettäjä: bb 
Päivämäärä:   16.9.26 16:56:33

Aika sama kuin Mä.
Mieheni sairastui vakavasti ja lopulta saattohoidin häntä kotona, oli ihan vuodepotilas kuukausia. Hänen vahva tahto oli olla loppuun saakka kotona. Kun hän kuoli, oli sellainen olo että jäi todella yksin, vaikka oikeasti hoidin kaiken yksin lähes kahden vuoden ajan. Muistissa oli se jämäkkä mies, joka hän oli ennen sairastumistaan.
Mutta jos tilanne olisi ollut toisin päin, olen aika varma, että minä olisin maannut loppuaikani jossain vuodeosastolla kodin sijaan.

Lähettäjä: Taika 
Päivämäärä:   16.9.26 19:23:59

Minulla on miehenä sitten harvinainen poikkeus; syöpä on sairastettu ja hän seisoi rinnallani tukevasti kuin peruskallio. Sairastumiseni oli kova paikka hänelle eikä hän ole halunnut siitä ihan mahdottomasti puhua, mutta ymmärrän sen. Onneksi on joukko ihania ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa on saanut puhua ja puhua. Jokaisella sairaalakäynnillä mieheni oli mukana, kävi apteekissa, hoiti kodin ja kaikki eläimet omien töidensä lisäksi. Onneksi hänellä on hyvä työterveyshoitaja, jolle sai avautua. Luulen, että mieheni pelästyi syöpääni ihan hel***sti.

Lähettäjä: Ellu 
Päivämäärä:   16.9.26 21:00:07

Suurin osa miehistä on kyllä ihan turhakkeita ja jopa haitallisia. Itse luovuin siitä pari vuotta sitten eikä uutta tule ikinä ja ikääkin kohta 60.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   16.9.26 21:53:27

Tämän luettuani arvostan puolisoani entistä enemmän.

Lähettäjä: Samma 
Päivämäärä:   16.9.26 22:19:14

Ei varmaan minunkaan mies kykenisi. Meillä on minun mielestäni melkoisia kommunikaatio-ongelmia ja mistään ei saisi sanoa mitään. Huudetaan mitättömistä huomautuksista takaisin ja häivytään ja mykkäkoulukulttuuri täällä on ihan miehen tuomaa. Esim olen eilen nähnyt viimeksi sen, tänään ei ole näyttäytynyt ollenkaan vaikka samassa talossa on. En tiedä edes onko se tuolla hengissä. Pistin aamulla tiukkasanaista viestiä taas tästä hommasta ja ampuu tietenkin vaan takaisin syytellen minua.

Onnellinen keski-ikä ja vielä onnellisempi vanhuus edessä..? Juueipä siltä tunnu.

Lähettäjä: Ananas 
Päivämäärä:   16.9.26 22:24:22

Aloittaja on itse valinnut kumppaninsa satojen joukosta ja omalla valinnallaan edelleen pysyy tämän rinnalla. Se ettei tee mitään, on myöskin valinta. :/ Oon itse kroonisesti sairas enkä koskaan ottaisi kumppaniksi tuollaista vetelää vellihousua.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.9.26 23:16:42

Se 88% ei kyllä pitänyt paikkaansa, siinä tutkimuksessa oli nippu virheitä. Kivessyövät johti norjalaistutkimuksessa 20% eroriskiin, vaginan alueen syövät isompaan, 40%

Lähettäjä: Mies ei omalla 
Päivämäärä:   16.9.26 23:35:18

Se 88% ei kyllä pitänyt paikkaansa, siinä tutkimuksessa oli nippu virheitä. Naiset kun sairastuvat MS-tautiin miehiä useammin, niin jo siitäkin tuli virhettä. Jakaumaa kun oli unohtunut tasoittaa. Lisäksi tutkimus koski amerikkalaisia miehiä, ei suomalaisia. Kivessyövät johti norjalaistutkimuksessa 20% eroriskiin, vaginan alueen syövät isompaan, 40% Että onhan noissa eroa kuitenkin. Jokainen ihminen on kuitenkin yksilö ja sitä voi valita ottaako sen 180+ cm alfauroksen vai miehen joka pysyy rinnalla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.9.26 23:35:45

Onkohan sulla mun ex. Oli myös oikein helppoa olla kun oli mukavaa ja puheenaiheet pyöri päivän säässä ja kivoissa asioissa. Itse tuin ja ymmärsin häntä läheisen syövän sairastamisen ja kuoleman kanssa, itselläni kun oli aika jolloin oli monta ikävää asiaa meneillään niin kertoi ärsyyntyvänsä minun valituksestani. No, toki puheeni pyörivät siinä kohtaa paljon näissä asioissa mutta en ymmärtänyt kuin vasta tuon kuultuani ettei se ollut hänelle mieleen. En sitten hänelle enää puhunutkaan, kun oli vaikeaa niin en voinut olla hänen seurassaankaan koska jos olisin vaikka itkenyt spontaanisti päivinä koirani lopetuksen jälkeen en olisi halunnut olla hänen lähellään silloin. Hän mitätöi kaikki huoleni ja lopulta jopa pohtiessani ääneen autosta kuuluvaa outoa ääntä ärähti että pitääkö stressata kaikesta turhasta. Ja en todellakaan ole mikään negaatioissa velloja ja valittaja mutta joskus elämässä on aikoja jolloin ei vaan pysty olemaan koko ajan pirtsakka ja iloinen. Tulevaisuudesta puhuminen ahdisti, samoin jos haaveilin jostain ääneen.
Eromme jälkeen parin vuoden sisään äitini sairastui vakavasti ja usean kuukauden jälkeen kuoli, isäni kuoli ja oma terveyskin kyykkäsi yhdessä kohtaa pahasti. Viimeisimpänä paras ystäväni sairastui leukemiaan jonka hoidot ovat edelleen kesken ja selviäminen epävarmaa.
Monasti olen ajatellut että hänen kanssan se kaikki olisi ollut vielä raskaampaa. Onneksi ympärillä on ihmisiä joihin tukeutua ja joille voi avautua miettimättä minkä reaktion saa aikaan.

Jotkut vaan ovat tunne-elämältään kai sellaisia, aika epäkypsiä.

Lähettäjä: Sanna 
Päivämäärä:   17.9.26 09:33:41

Jouduin äkillisesti sairaalaan ja mies ei tullut minua edes katsomaan. Makasin siellä osastolla monta päivää ja katsoin vierestä kun muilla (miehillä!) ramppasi koko ajan vieraita. Kun pääsin kotiin toipumaan leikkauksesta mieheni jätti minut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.9.26 10:33:21

Eniten mua ihmetyttää näissä että miten tälläistä katsellaan vuosikausia?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.9.26 10:43:24

Aloittaja, mies ei tule muuttumaan. Exäni oli tuollainen. Niin kauan kuin kaikki oli kivaa ja helppoa, asiat sujui. Jos oli jokin vähänkään vaikeampi asia, mikä miehen olisi pitänyt hoitaa ja käsitellä, tunki päänsä pensaaseen ja odotti ja odotti, että tilanne/asia menee ohi/ratkeaa itsestään/joku muu hoitaa. Mistään vaikeista asioista ei voinut myöskään puhua, koska mies hermostui ja heittäytyi passiivis-aggressiiviseksi marttyyriksi ja katosi kokonaan sinne pensaaseen, ei vastannut viesteihin/puheluihin. Luoja, että ärsytti! Et ihan oikeasti aikuinen ihminen ei pysty ottamaan vastuuta elämästään. Sanomattakin selvää, että tästä sankarista ei ollut myöskään minua tukemaan, kun vanhempani sairastui. Lopulta minulle riitti ja lähdin. Miehen mielestä tämä tuli täysin yllätyksenä :D