Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Partio ennen ja nyt

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.26 15:20:24

Lapsi aloitti partion ja ajattelin että on nyt riittävän vanha sellaiseen toimintaan. (kouluikäinen) Olin paikalla ensimmäisellä kerralla ja meno oli kuin jossain leikkikoulussa, lapset juoksivat ympäriinsä, hirveä meteli, huudettiin yhteen ääneen, ohjaaja joutui useammalla huomauttamaan käytöksestä. Lapsi käyttäyyti mielestäni silloin hyvin. Nyt kuitenkin tuli palautetta, että ei noudattanut ohjeita ja joutui jäähylle. Miestin että onko näiden muiden villi käytös lietsonut lasta ja lähtenyt mukaan kun näkee että muutkin huutaa ja juoksee.

Miesti, että oliko ennen partio tällaista että lapset huusivat yhtenä mekkalana ja oli iha härdelliä. Minulla on mielikuva, että partio olisi rauhallista toimintaa kuten luonnossa liikkumista ja käden taitojen opettelua.

  Re: Partio ennen ja nyt

Lähettäjä: Partiotyttö 
Päivämäärä:   15.9.26 15:31:12

Mitä kädentaitojen opettelua? Kyllä käsityökerhot ovat aina olleet erikseen. Tietysti, jotain linnunpönttöjä valmistettiin ja valmistetaan edelleen partiossa, mutta en minä sitä vielä kädentaidoiksi kutsuisi.

Olin itse aikanaan partiossa ja omat lapset ovat. Eroja kyllä on, sillä maailma muuttuu. Itse olin tyttöpartiossa ja omat lapset ovat sekapartiossa. Minun aikaan seurakunta tunki jonkin verran mukaan toimintaa, nykyisin ei onneksi enää juurikaan. Opeteltavat taidotkin poikkeavat, vaikka periaatteet ovatkin samat. Nykyisin on paljon kierrätystä, kestävää luonnonvarojen käyttöä ja tietysti nykytekniikan kuten karttasovellusten käyttöä.
Villejä lapsia on ollut aina, mutta uudet toimintatavat ovat tulleet myös partioon. Ei siellä enää pelkopersiissä istuta ryhdikkäänä rivissä. Ei niin tehty enää minunkaan aikana, mutta silloin vielä kerrottiin tarinaa kuinka ennen marssittiin jonossa ja oltiin muutenkin auktoriteetin pelkoisia. Onneksi nykyään harrastamisen ymmärretään olevan myös hauskaa.

  Re: Partio ennen ja nyt

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   15.9.26 15:35:52

Meillä on partiossa tosi pieni ryhmä (oliko se nyt se vartio...) ja kyllä siellä on ihan hyvä meininki. Opetellaan käyttämään puukkoa, tekemään tulta vastuullisesti, paistamaan lettuja, tekemään solmuja, on painettu paitoja ja tehty esineitä hyväntekeväisyysmyyjäisiin, opeteltu erätaitoja jne.

  Re: Partio ennen ja nyt

Lähettäjä: T.A. 
Päivämäärä:   15.9.26 15:59:17

Joo, tommoista härdelliä se on välillä. Eivät lapset jaksa keskittyä kuin lyhyen aikaa. Sitten pidetään tauko. Mulla on sudenpentuikäisiä ja seikkailijoita johdetavina. Meillä häiritsevästi käyttäytyvä lapsi pääsee kavelylenkille mun kanssa, jossa keskustellaan asiasta. Eilisessä kokoontumisessa vain yksi sudenpentu pääsi kävelylle. Muita lapsia ohjaa sillä aikaa toinen aikuinen.

  Re: Partio ennen ja nyt

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   15.9.26 16:08:04

Jokaisessa harrastuksissa on nykyään samanlaista.
Lapsille ei opeteta kotona edes alkeellisia käytöstapoja, ja keskittymikykyä on ameeban verran.

Emme me 70-luvulla partiossa olleet mitään pelänneet. Jos piti istua, niin istuimme. Ei siinä mitään pelättävää ollut.

Nykylapset sitten taas joutuvat pelkäämään vähintään kuuluvauriota, ja sitä etteivät ehdi väistää toisten lyöntejä ja potkuja.

  Re: Partio ennen ja nyt

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   15.9.26 22:23:49

Meillä poika kävi niin kauan kuin vetäjänä oli yhden lapsen napakka äiti jolla oli natsikuri. Pärjäsi yksin koko lauman kanssa. Sitten vaihtui vetäjä hissukkaan partiopoikaan jolla partiotaidot hallussa mutta ei mitään käsitystä kurinpidosta.

Koulussa jo joutuu sietämään ryhmään integroituja apinoita niin ei jaksa niitä enää harrastuksissa. Tykkää että on tiukka kuri ja rauha tehdä.

  Re: Partio ennen ja nyt

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.9.26 00:40:08

"Mitä kädentaitojen opettelua?"

No sitä ne linnunpöntötkin on. Mutta veistäminen on aika olennainen juttu, myös on tehty esim. ruokavälinepussukoita leireille ja tietty ommellaan merkkejä. Kädentaidot kuuluu siis ihan partiotoimintaan

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.