Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: Muiden kokemuksia 
Päivämäärä:   14.9.26 18:52:35

Olemme harkinneet kissoja jo aika monta vuotta ja odottaneet tavallaan ”oikeaa aikaa”. Nyt olen katsellut noin puoli vuotta aktiivisemmin ilmoituksia kissoista. Välillä olen sitä mieltä, että haluan tarjota kodin löytöeläintalon kissoille ja välillä taas kallistun sille kannalle, että haluan rotukissat

Olen puntaroinut pitkään ja edestakaisin eri rotujen välillä ja päätynyt siperiankissaan. Se tuntuisi oikealta rodulta meille. Luonne ja ulkonäkö miellyttävät sekä lisäksi kiehtoo se, että tämä rotu allergisoi vähemmän mitä muut kissat. Vaikka perheessämme ei eläinallergioita olekkaan niin minulla on paljon allergioita kasveille, hajusteille ymv eli varmaan jotain herkkyyttä allergioihin. Meillä on kyllä ollut aina lemmikkejä enkä ole niillekkään allergisoitunut.

Sitten taas jatkuvasti saa lukea kuinka kodittomia kissoja on paljon kissataloissa ja on kaikenlaista keräystä. Tuttuni tekee vapaaehtoistyötä eläinsuojeluyhdistyksellä ja melkein poikkeuksetta kuulemma tulee useita kymmeniä hakemuskia kissa kohti jos kotia vailla on nuoria ja suht terveitä kissoja. Hakemuksia ei juurikaan tule iäkkäämmistä kissoista joilla on useita paljon hoitoa vaativia sairauksia. Eli aikamoinen tuuri ja lottovoitto saisi olla, että saisi eläinsuojelu yhdistyksen kautta nuoret ja terveet kissat. Varsnkin kun meidän perheessä ei ole kummallakaan aikuisella yhtään tuoretta ” kissan omistamis kokemusta”.

Minulla on tällä hetkellä aika ristiriitainen olo asian suhteen. Haluaisin seurallisen kissan jolla olisi oletettavasti paljon terveitä vuosia. Toisaalta kodittomia kissoja on paljon. Mutta kun ne joille ei tule kymmenittäin hakemuksia ovat juuri näitä jotka vain sähisevät ihmisille, pysyvät piilossa, on hammas ongelmia ja mahdollinen hampaiden poisto lähitulevaisuudessa, on munuaisvaivaa, sitä ja tätä ongelmaa. Eihän tietenkään voi mennä takuuseen, että se nuori ja alkujaan terve kissakaan olisi vuosikausia terve jos esim ilmenee jokin piilevä perinnöllinen sairaus, oli sitten kissatalosta tai rotukissa. Ja voisihan se sähisevä ihmisiä pelkäävä kissakin kesyyntyä ja oppia pitämään ihmisten läheisyydestä, kun tottuu elämään samojen ihmisten kanssa. Tutullani on kissa joka tuli ajatuksella, että tottuu ajan kanssa ihmisiin. Kissa on nyt ollut heillä muistaakseni 5 vuotta ja edelleenkin kissa on aina vaatehuoneessa jos ihmiset liikkuvat/ ovat kotona hereillä. Sähisee ja raapii jos yrittää päästä lähelle tai edes menee hakemaan vaatehuoneesta jotain mikä on sillä hyllyllä säilytyksessä missä kissa silloin on. Ei kuulosta kovin ihanteelliselta lemmikiltä vaikka varmasti onkin rakas omistajilleen. Minua ei vain houkuta tämä ajatus jos hankin lemmikki kissan.

Miten te muut olette ratkaiseet tai millä perusteella olette päättäneet oletteko alkaneet havittelemaan rotukissaa kasvattajalta vai koittaneet tuuria saadaksenne kissan löytöeläintalosta? Näyttelyt eivät minua niin kiinosta eli ihan kotikissaa on ensisijaisesti haussa. Vaikka jos kasvattaja haluaisi minun vievän kissoja näyttelyihin ei se olisi este tai vastenmielistä.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 18:58:21

Jos ottaisin kissan, taipuisin kotikissaa etsivänä löytölän puoleen. Toisin kuin löytö-/rescuekoiria, löytökissoja on Suomessa niin paljon omasta takaa, että siitä joukosta pystyy kyllä löytämään mieleisensä niin iän kuin muidenkin ominaisuuksien osalta. (Ottaisin myös kotimaisen löytökoiran enemmän kuin mielelläni, jos niissä olisi enemmän järkevää tarjontaa.)

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 19:02:47

Se, että kivoille kissoille tulee paljon hakemuksia ei musta ole vielä kovinkaan hyvä peruste taipua rotukissan puoleen. Yhtälailla rotukissojen kasvattajillekin tulee hakemuksia. Voi olla, että rotukissojen hinta vähän hillitsee, MUTTA sitten voi miettiä kuinka paljon löytölät saavat kyseenalaisia hakemuksia sellaisilta ihmisiltä, jotka etsivät lähinnä halpaa kissaa. Jos sulle kissan arvo on korkea, olet vastuullinen kissanomistaja ja onnistut tuomaan tämän esiin hakemuksessasi, niin uskoisin sun olevan vahvoilla myös löytökissaa etsiessä.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 19:03:30

Ei kaikkien löytölöiden nuorille kissoille tule kymmeniä hakemuksia. Pieni löytölä joka ei pidä kissoja esillä somessa, niin ei niitä käsistä revitä. Muutama vuosi sitten hain löytölästä kissan eikä sitä kysellyt kukaan muu.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 19:04:22

Olen itse kallistunut rotukissoihin, syyt oikeastaan tuossa jo luettelit. Mielestäni kuitenkin löytölästä otettu maatiainen on vähintään yhtä arvokas ja tärkeä lemmikki. Lemmikki otetaan itselle ja itsekkäistä syistä, siksi on vähintäänkin kohtuullista, että se miellyttää juuri sitä omistajaansa. Siihen uppoaa joka tapauksessa kissan elinaikana useampia tuhansia rahaa ja se on jatkuvasti läsnä arjessa, joten kyllä sen täytyy täyttää se oma "ekologinen lokero", jota varten se on olemassa. Jollekin riittää, että se kissa on. Toinen taas haluaa, että eläin on sosiaalinen. Rotukissan kohdalla sen luonneominaisuuksia on hieman helpompi ennustaa, kuin löytöeläimen kohdalla. Toki jokainen eläin on yksilö. Kuitenkin se elämän ensihetkistä asti käsitelty rotukissa on kaikkien käsiteltävissä, vaikka ei siitä erityisesti nauttisikaan.

Kannattaa käydä näyttelyissä ja tutustua kissoihin ja kasvattajiin, vaikka ei aikoisi tulevaisuudessa näyttelyitä harrastaakaan. Tsemppiä perheenjäsenen etsintään!

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 19:08:17

Rotukissan ja löytölästä otetun kissan hintaerosta aika iso osa muodostuu siitä, että löytöeläintoimintaa tuetaan lahjoitusvaroin. Kasvatan pienimuotoisesti (pentue parin vuoden välein) ja vaikka pennun hinta voi tuntua ostajasta kovalta, niin minä joudun miettimään, että paljonko olen valmis maksamaan siitä, että joku toinen saa ihanan lemmikin. Ei meille kyllä ole joka vuosi syntynyt pentuja myytäväksi asti, viimeksikin tasan yksi pentu, joka jäi kotiin.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 19:11:59

"Siihen uppoaa joka tapauksessa kissan elinaikana useampia tuhansia rahaa ja se on jatkuvasti läsnä arjessa, joten kyllä sen täytyy täyttää se oma "ekologinen lokero", jota varten se on olemassa."

Tämä vähän kalskahtaa korvaan. Onko elävä eläin todellakin olemassa täyttääkseen jonkin kolon tai kriteeristön? Tämä kuulostaa mielestäni juuri siltä ajatusmaailmalta, missä moni lemmikin hankkija menee pieleen: mietitään mitä toivotaan eläimeltä kuin tämä olisi joku tilaustyönä teetettävä esine, vaikka elävän olennon kohdalla olennaisempi lähtökohta olisi kuitenkin ehkä se, että mitä minulla on tarjota eläimelle.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   14.9.26 19:13:17

Aikuinen kodinvaihtaja.

Näitä löytyy niin rotukissoista kuin maatiaisistakin. Löytyy ihan vaikka parivuotiaita, jos pelottaa ottaa vanhaa kissaa.

Näissä on hyvä puoli se että luonne on selvillä, esim. kuinka vilkas kissa on. Välillä kotia etsii myös pariskuntia, mikä olisi ihanne ratkaisu. Kissat saa seuraa toisistaan <3

Meillä on kodinvaihtajana tullut Siperian kissa ja sen sekarotuinen kaveri.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: Muiden kokemuksia 
Päivämäärä:   14.9.26 19:16:41

Halusin jättää hinta keskustelun kokonaan pois tästä. Se on aika toisarvoinen asia, koska kyseessä on pitkäaikainen lemmikki. 1800€/ kissa on aika maksimi hinta mitä olen ajatellut, mutta siitäkin olen valmis vähän joustamaan tarvittaessa. Mitä olen seurannut niin tuolla hinnalla pitäisi kyllä kissa löytyä haluamastanikin rodusta.

Haluaisin keskustelua nimenomaan siitä, että mitkä muut asiat ovat vaikuttaneet siihen oletko hankkinut löytökossan vai rotukissan.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   14.9.26 19:30:38

Minulle otsikon molemmat vaihtoehdot ovat täysin no, no.

Mä ottaisin maatiaiskissapentueesta kaksi poikasta.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: Tiku82 
Päivämäärä:   14.9.26 20:03:37

Mun rotukissat on tullut esyn kautta, mutta suurin osa kissoistani on populaatiotaustaisia.

Olen itse vapaaehtoinen esyllä ja mulle on päätynyt lähinnä toivottomia tapauksia. Hampaiden kanssa on ollut ongelmia jo nuorella kissalla. Ja koko kissalauma sairasti mykoplaaman, herppeksen ja kalikin samaan aikaan.

Noita tarttuvia virustauteja ei ole niin paljoa virllisten kasvattajien kissoilla, kun taas populaatiokissoilla voi olla vaikka mitä. Ja esim kaliki voi jäädä piileväksi ja puhjeta joskus tulevaisuudessa uusiksi.

Oman harrastuksen takia liputan populaatiokissan puolesta. Mutta aina se ei ole hyvä vaihtoehto, ensimmäiseksi kissaksi puolivilli projekti on turhan haastava.

Rotukissani on olleet erityistapauksia, arviolta yli 10v persialainen joka löytyi huonossa kunnossa. Ja kodinvaihtaja scottish fold joka sairasti osteokondrodysplasiaa.
Kotihoidossa on ollut kodinvaihtajia mm manx ja useampi ragdoll.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.9.26 20:35:33

Loppujen lopuksi tärkeintä on, että mikä tahansa kissa mihin päädyt on mahdollisimman suurella todennäköisyydellä sellainen, jonka voit pitää loppuun asti.

Ei pidä ottaa eläintä, jonka odotusarvoiset ominaisuudet ovat itselle sopimattomia.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 21:27:07

Molemmat huonoja vaihtoehtoja. Katso joku joka kasvattaa maatiaisia tai edes jotain sekarotuisia.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   14.9.26 22:50:16

"Tämä vähän kalskahtaa korvaan. Onko elävä eläin todellakin olemassa täyttääkseen jonkin kolon tai kriteeristön? Tämä kuulostaa mielestäni juuri siltä ajatusmaailmalta, missä moni lemmikin hankkija menee pieleen: mietitään mitä toivotaan eläimeltä kuin tämä olisi joku tilaustyönä teetettävä esine, vaikka elävän olennon kohdalla olennaisempi lähtökohta olisi kuitenkin ehkä se, että mitä minulla on tarjota eläimelle."

Niinno, lähtökohtaisesti se lemmikki hankitaan _aina_ siksi, että se täyttää ihmisen jonkun tarpeen. Se voikin olla sitten mitä tahansa reippaasta harrastushimosta siihen, että saa tuntea olevansa pelastus jollekin surkealle otukselle.

Rohkean maatiaispennun ottaisin, löytölästä jos niitä on. Harvasta sähisijästä ja kyyhöttäjästä tulee seurallinen lemmikki, ja mitä elämää se niillekään on, jos puolet ajasta pelottaa.. Rotukissat nyt menee vähän yli hilseen, ja tuskin kasvattajat niitä antaisikaan juuri siksi.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: jwyw 
Päivämäärä:   14.9.26 23:35:55

Ottaisin ehdottomasti löytöeläintalosta. En kestä ajatusta että joku hylkää kissansa eikä se kissa sitten enää kenellekään kelpaa. Ottaisin kaikki sieltä löytöeläintalosta itselleni.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: Hmmm 
Päivämäärä:   14.9.26 23:59:10

"Harvasta sähisijästä ja kyyhöttäjästä tulee seurallinen lemmikki" - mun kokemuksella päinvastoin, harvasta ei tule, kun edetään kissan ehdoilla pienin askelin. Pari tuollaista kyyhöttäjää kehrää juuri kainalossa ja vatsan päällä.
Pienet löytölät jo mainittiinkin hyvänä paikkana kysellä.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   15.9.26 00:50:03

Meille hankittiin vuosi sitten kissa ja ennen hankintaa katselin jonkun aikaa ilmoituksia ja seurasin myös monia löytöeläininstoja .
Täällä eteläisessä Suomessa ne löytökissat oli todella usein hammasremppaisia ja uuden kodin piti varautua heti hammashoitoihin . Toki lemmikit voivat sairastua ja ne pitää hoitaa mutta en minä ainakaan halunnut kissaa joka on jo valmiiksi hammashoidossa. Lisäksi moni oli hyvin arka.
Itse löysin torista lopulta ihanan sekarotuisen pennun joka on hyväluonteinen ja sylikissa. On ollut myös terve. Kasvattaja oli kantasuomalainen pariskunta. Edellinen kissa oli tutun kasvattama kotikissa mutta myös se oli aivan ihana luonteeltaan.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   15.9.26 17:48:59

Aikuinen kodinvaihtaja. Pentu on pentu murto-osan elämästään, aikuisesta näkee mikä se on kissojaan.

Yllätyksiä voi tull silti. Mun kissa vaihtoi koti nelivuotiaana kun ei enää tullut toimeen toisten kissojen kanssa (ehkä liian monta asunnonvaihtoa lyhyen ajan sisään). Edellinen omistaja korosti monesti että tämän kanssa pitää olla kärsivällinen, mutta jätti kertomatta että prkle puree.

Joku toinen olisi saattanut laittaa kollin kiertoon. Kodinvaihtaminen on kissalle karmea stressitilanne, mutta lempeämpää se kuitenkin on kodista toiseen kuin löytölän ja sijaiskodin/-kotien kautta pyöritteleminen.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   15.9.26 18:55:53

""Harvasta sähisijästä ja kyyhöttäjästä tulee seurallinen lemmikki" - mun kokemuksella päinvastoin, harvasta ei tule, kun edetään kissan ehdoilla pienin askelin. Pari tuollaista kyyhöttäjää kehrää juuri kainalossa ja vatsan päällä."

Niin, jos omistaja osaa edetä kissan ehdoilla pienin askelin. Jos ei osaa, homma menee äkkiä pieleen.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.9.26 01:04:30

Rotukissat on rakkaudella tehty, emon raskautta on seurattu ja sukusiitosaste tiedossa. Meillä Suomessa kansalliskissa on Eurooppalainen lyhytkarvainen - keskimääräisesti terve ja selväpäinen, rauhallinen peruskissa .

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.9.26 10:53:09

On ollut kodinvaihtajaa, maatiaiskissaa ja rotukissaa. Rotukissa se jatkossakin on. Tietää mitä saa. Muilla olluhäiriökäyttäytymistä ja terveysvaivoja. Toki terveysvaivoja voi tulla muutenkin joo. Mutta ei itsellä riitä jaksaminen kaiken maailman käytöksen kitkemiseen, kun ei takuuta, että se todellakaan edes lähtee.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.9.26 11:27:46

"On ollut kodinvaihtajaa, maatiaiskissaa ja rotukissaa. Rotukissa se jatkossakin on. Tietää mitä saa. Muilla olluhäiriökäyttäytymistä ja terveysvaivoja. Toki terveysvaivoja voi tulla muutenkin joo. Mutta ei itsellä riitä jaksaminen kaiken maailman käytöksen kitkemiseen, kun ei takuuta, että se todellakaan edes lähtee."

Tämä on juuri sitä rehellisyyttä, mitä lemmikin omistaminen vaatii. Ei kauniita ajatuksia ja "olisi ihanaa tarjota koti tarvitsevalle", vaan realismia omista resursseista ja elämäntilanteesta.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   16.9.26 12:20:25

Mulla on tallin vintillä syntyneitä.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.9.26 12:46:01

"On ollut kodinvaihtajaa, maatiaiskissaa ja rotukissaa. Rotukissa se jatkossakin on. Tietää mitä saa. Muilla olluhäiriökäyttäytymistä ja terveysvaivoja. Toki terveysvaivoja voi tulla muutenkin joo. Mutta ei itsellä riitä jaksaminen kaiken maailman käytöksen kitkemiseen, kun ei takuuta, että se todellakaan edes lähtee."

"Tämä on juuri sitä rehellisyyttä, mitä lemmikin omistaminen vaatii. Ei kauniita ajatuksia ja "olisi ihanaa tarjota koti tarvitsevalle", vaan realismia omista resursseista ja elämäntilanteesta."

Ihan samalla tavalla realismia on jonkun toisen ihmisen todeta, että hänellä riittää jaksaminen ja puitteet löytökissan/rescuekoiran/minkä ikinä ottamiseen.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.9.26 13:30:40

"Ihan samalla tavalla realismia on jonkun toisen ihmisen todeta, että hänellä riittää jaksaminen ja puitteet löytökissan/rescuekoiran/minkä ikinä ottamiseen."

Tietysti.

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   16.9.26 14:17:08

Entä jos ottaisit toiseksi kissaksi rotukissan ja toiseksi kissan löytölästä? Jos käy hyvin, ihmisten kanssa elänyt rotukissa näyttää löytökissalle mallia elämisestä, ja vaikka ei, niin ainakin toinen kissoista todennäköisesti on se toivottu seurallinen ja toinenkin on saanut mahdollisuuden :)

  Re: Rotukissa vai löytöeläintalosta otettu?

Lähettäjä: K-P 
Päivämäärä:   16.9.26 16:25:48

Meillä olis pyhä birma pentu, ikää nyt 5 viikkoa. Muut pentueesta varattu, mutta yksi poika vielä vapaana lemmikiksi. Tulee lähiaikoina rotuyhdistyksen pentulistalle.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.