Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   14.9.26 15:58:48

Haaveilen omasta rivaripätkästä. Aiemmin asuin eksän kanssa 89- rakennetussa rivarissa ja se oli oikein ihana. Varsinkin pidin kaksikerroksisesta pohjaratkaisusta. Nyt olen haaveillut omasta rivarista, vähän olen omakotitalojakin katsonut, mutta rivarit vetävät enemmän puoleensa. Nyt asun vuokralla nykyisen miesystäväni kanssa omakotitalossa maalla ja haluaisin enemmän taajamaan. Mieskin olisi valmis muuttamaan, mutta vuokralle ei oikein ole halutulla alueella tarjontaa. Olen sitten miettinyt, että ostaisin oman, kun aspillekkin on rahaa kertynyt.

Ongelmana on se, että niissä kaupungeissa jotka olisivat sopivan työmatkan päässä, ei ole tarjolla kuin joko 70- tai 80-luvun rivareita. Yksittäisiä juuri rakennettuja on, mutta niissä on aivan kamalat pohjat ja ei yleensä omaa pihaa. Yksi 90-luvun lopun rivari oli, mutta sähkölämmitys, hintapyynti ja korjaustarve ei oikein saanut innostumaan, vaikka katsomassa käytiin.

Olen koittanut aiheesta lukea ja vaikuttaa, että kuntotarkastukseen panostamalla myös vanhemmista rivareista voisi löytää hyvän. Epäilyttää kuitenkin, että saako siitä edes osaa rahoistaan takaisin jos käyttöikä lähestyy loppuaan.

Ajatuksia? Kokemuksia?

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 16:13:59

Rakennuksen käyttöikä on muutamassa vuosikymmenessä "lopussa", jos sitä ei korjata. Siksi niitä korjataan. Runko yleensä kestää. Sekin pitää ymmärtää että jos nyt ostat uuden, ihan samalla tavalla siinä on kaikki korjaukset edessä, jotka alkavat 25-30 vuoden sisällä. Tavallaan maksat asunnon aina kahteen kertaan asumisen aikana (siis jos siinä asuisit kaksikymppisestä vanhaksi). Jos taloyhtiö on huono eikä remontoi yhtään, asuntojen arvo tosiaan laskee ja laskee ja sitten ei lainaa niin paljon enää saa vaan rakennus on purkukunnossa.

Sellainen vanhempi rivitalo jossa on remontit jo osittain pyörineet ja remonttisuunnitelma olemassa, on yleensä melko järkiostos.

Melkein kaikki vanhat rivarit on sähkölämmitteisiä. Edullisemmissa lämmitysmuodoissa maksat sitten enemmän sitä lainaa, ja jos ero on kymppitonneja, niin kannattaa varmaan tarkemmin miettiä, onko se sähkö sittenkin halvempaa kuin isompi laina. Puolensa ja puolensa. Sähkön hintaa on vaikea ennustaa.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   14.9.26 18:16:17

Tuon ajan bulkkituotannolla tehtyjä rakennuksia ei alkujaankaan tehty kestämään aikaa. Niiden maksimi käyttöikä on suunniteltu olemaan n. 50 vuotta. Niissä on usein hankalasti korjattavia riskirakenteita, surkea ilmanvaihto ja vielä surkeampi lämmöneristys, matala huonekorkeus ja olematon äänierieristys.

En hukkaisi rahojani moiseen, varsinkin kun on taloyhtiöstä kyse.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   14.9.26 18:35:01

Tavis taitaa asua bunkkeri kerrostalossa itse ;)

Asun 70 luvun alkupuolella rakennetussa rivarissa, jossa on putket ja ikkunat uusittu + katto. Kaukolämpö eli asuminen edullista.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   14.9.26 18:44:15

Meidän kaupungissa on näitä vanhoja rivareita jotka järkiään homeessa. Tasakattosia ovat. Ostan paljon face kirppikseltä tavaraa ja tietyistä osotteista en enää mitään osta. Yhdessä paikassa sanoin talon rouvalle että alueella haisee home niin se sano että joo tuolla parkkipaikan toisella puolen on jotain ollu. Sanoin että home haisee koko alueella, siinä heidänkin ovella. Ei halunnu tarkemmin tietää enää homeesta.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Raimo 
Päivämäärä:   14.9.26 18:50:38

70- luvun rivarit on lähes 100% valesokkelirakenteella rakennettu, ehdoton no go.
Mätää puurunkoa maan sisässä riittää, olematon lämpöeristys koska on halvan öljylämmityksen aikaan tehty eikä minkäänlaista ilmanvaihtoa yleensä.

Ei missään nimessä pidä ostaa.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   14.9.26 21:38:55

Piha talkoot voidaan muuttaa kengittämistalkoisiin. Valesokkelin kengittäminen on helppoa, eikä itse tehtynä kummoisia maksa. Tietty jos firman pyytää niin 10 kertaisen hinnan maksaa.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.9.26 21:55:02

” 70- luvun rivarit on lähes 100% valesokkelirakenteella rakennettu, ehdoton no go.”

Valesokkelista pitää ymmärtää se, että se on riskirakenne, mutta ei aina mätä. Jos talo on 40-50-vuotta pysynyt kuivana, niin se pysyy kyllä jatkossakin.

Itse ostin muutama vuosi sitten vm -82 rivarinpätkän. Kaukolämpö ja ei sisäilmaongelmia.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: € 
Päivämäärä:   14.9.26 22:13:51

Vai halpa öljy 70- luvulla. Resonoilo öljykriisi mitenkään?

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   14.9.26 23:03:53

70- ja 80- luvun rivarit on kyllä ainakin täällä päin kauko- tai maalämmössä. Entisiä öljylämmitteisiä yleensä. Sähköä sitten enemmän 90- luvulta eteenpäin. Alueella on korkeat sähkösiirtomaksut.

Periaatteessa sähkölämmitteinen voisi mennä jos on varaava takka, mutta mitä uudempi niin sitä isompi mahdollisuus huonoon pohjaratkaisuun. Ovat uudempina toki kalliimpia kuin putkirempatutkaan vanhat.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   14.9.26 23:12:24

Tuon ikäisten rivitalojen tekninen käyttöikä on ohi. Pitää olla todella kattavat tutkimustulokset koko taloyhtiön kunnosta ja nimenomaan riskirakenteista, että tietää mihin ryhtyy. Kaikki riskit ei toteudu, mutta isossa osassa niitä ongelmia vaan on.

"
Asun 70 luvun alkupuolella rakennetussa rivarissa, jossa on putket ja ikkunat uusittu + katto. "

-Eli kaikki kaikki ongelmallisimmat riskirakenteet edelleen tunnistamatta. Onko vielä muutettu harjakatoksi ja ikkunat jotain valkeaa skaalan puualumiini-kammotusta, ettei vaan arkkitehtuurista jää mitään jäljelle?

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Raimo 
Päivämäärä:   14.9.26 23:29:12

"Valesokkelista pitää ymmärtää se, että se on riskirakenne, ja se on aina mätä"

Korjasin typon tuosta ylempää, ei tarvi kiittää.

70-luvulla oli kova rakennusbuumi ja näitä tehtiin _paljon_ , nyt nämä helmet periytyvät seuraavalle sukupolvelle ja kaikki yrittää päästä näistä eroon.

Sysi huono rakenne, valurautaviemärit ja ihan kaikki käyttöikänsä päässä, huippu perustelu kyllä jos se on 50v toiminut niin... Se on lahonnut sen 50v.

Mutta näitä on paljon myynnissä ja vain ne jotka tämmösen omistaa yrittää hampaat irvessä keksiä jotain positiivista sanottavaa valesokkelin ihanuudesta.

Olen kengittänyt kymmeniä mörskiä ja varmaa on että paskasta ei tule konvehtia vaikka kuinka kiillottaa, kaivuria tontille vaan.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   15.9.26 09:04:53

Kyllähän valesokkelit ja muut vaivat saa korjattua niin, että kestää taas seuraavat 50v, mutta rivitalossa on todella harvoin riittävän montaa riittävän valveutunutta osakasta, että riittävän mittakaavan toimenpiteet toteutettaisiin riittävällä laadulla. Se nimittäin maksaa, eikä ihmiset ymmärrä, että olemassa olevasta talosta on tarpeen maksaa merkittäviä rakennuskustannuksia toiseen kertaan, jos käyttöikää halutaan jatkaa.

Vaikka paskasta ei saa konvehtia, niin ei se purkaminen ja uuden paskan rakentaminen tilalle tuo sen kummempaa konvehtia tontille. Uusi rivari ei ole teknisesti sen parempi kuin kerralla kunnolla peruskorjattu 70-luvun rivitalo. Molemmissa tapauksissa vaan asukkaitten pitäisi muuttaa pois rakennustöiden ajaksi ja korjausrakentamisessa tämä on aina ongelmana.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.9.26 09:51:04

Täälläpäin hintaero näissä verrattuna uusiin vastaaviin on moninkertainen ja silloin ostos voi olla ihan järkevä. Se vaan tosiaan ei voi uuden hintaa maksaa vaikka kuinka olisi remontoitu. Ihan uuden ostamisessa on myös riskinsä, koska nykyisin rakennetaan alihankintaliukuhihnalta varsin paljon p*skaa.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: pöh 
Päivämäärä:   15.9.26 09:52:59

Ei se nyt ihan noin ole, miten Raimo synkistää 70-luvun talot.

Jokaisen aikakauden taloissa on hyvää ja huonoa. 70-luvulla rakennettiin tiilestä, joka on melkein ikuinen. Huoneet ovat isoja, yleensä löytyy takka ja autotalli.
Jos yhtiö on hyvä ja pysynyt ajan hermoilla, siellä on korjattu valesokkelit, tasakatot, lämmitysjärjestelmä, ovet, ikkunat ja putket.
Mä ostin tälläisen ja asuin siellä 15 vuotta.

Kasaritaloja rakennettiin nousukaudella älyttömän nopeesti ja tulos oli huono.

Jos pitäisi valita näistä kahdesta, ostaisin mieluimmin 70-luvun rivarin, jossa on rempat tehty

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: tassu 
Päivämäärä:   15.9.26 10:59:33

Meillä 70-luvun rivari. Katto on muutettu harjakatoksi jo ysärillä, ilmanvaihtoa on tehostettu, salaojat uusittu, putkiremontti tehty, ovet ja ikkunat vaihdettu, lämmitys vaihdettu maalämpöön... Valesokkelia ei edes ole ollut, ei sitä kaikkeen 70-luvullakaan tehty.

Moniin uudempiin taloihin verrattuna pohja on fiksumpi, huoneet isommat ja pihaa voi sanoa oikeasti pihaksi eikä vain 3 x 5 m nurmikoksi. Ja vaikkei tämä virallisesti olekaan mikään esteetön talo, rollaattorilla tai vaikka pyörätuolillakin pääsee kivasti kulkemaan. Vessaan tai kylppäriin nyt ei apuvälineillä pääse, mutta aika hyvin täällä vanhemmitenkin pärjää jos vain haluaa.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Key West 
Päivämäärä:   15.9.26 11:25:52

Olen isännöitsijä, ja täytyy sanoa että en ostaisi itse. Varsinkaan, jos on joskus tarkoitus saada omansa pois. Nämä rakennukset ovat väistämättä elinkaarensa loppupuolella. Toki, jos olisin 70-vuotias ja etsisin kotia loppuvuosikseni, voisi tällainen olla vaihtoehto.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   15.9.26 11:32:14

Itse asunut nyt liki 25 vuotta 70 luvun alun rivarissa ja kaikki remontit kattoa myöden tehty lähivuosina. En nyt itse ainakaan koe, että tämä talo ei tässä olisi vielä 50 vuoden päästäkin.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   15.9.26 11:42:42

Hassua että Suomessa 50 vuotta vanha talo on käyttöiän päässä ja Euroopassa asutaan 250 vuotta vanhoissa taloissa ja vanhemmissakin.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Raimo 
Päivämäärä:   15.9.26 13:37:35

Se valesokkelin hienous menee useimmilta ohi että viheltää.
" Rempat tehty " juu-u.

Silti, lattiapinta on edelleen maantasossa, nostaa ei voi kun muuten pää osuu kattoon, maakosteus rasitus ei katoa mihinkää vaikka kuinka kengität ulkoseinien rungot, väliseinien alajuoksut on valettu betonin sisään ja ne on täysin lahonneet mullaksi. Mitään _järkevää_ korjaustapaa tähän _EI_ ole.

Näitten eteenpäin myynti pitäisi kieltää.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   15.9.26 16:46:29

Netistä kun koittanut lukea niin sanotaan, että joka neljäs valesokkeli on ongelma. Sillä sitä kuntotarkastastusta ajattelin, mutta toki valesokkelittomiakin on, varsinkin 80-luvun taloissa.

Alueelta, josta etsin on nyt myynnissä vain yksi 90-luvun ja yksi rakennuksessa oleva rivari. Kaikki muut on vanhempia. Olen näitä seurannut nyt reilun puolisen vuotta ja tilanne aikalailla sama aina.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   15.9.26 23:38:49

Raimo kengittää siis taloja ;)

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.9.26 09:21:03

"Hassua että Suomessa 50 vuotta vanha talo on käyttöiän päässä ja Euroopassa asutaan 250 vuotta vanhoissa taloissa ja vanhemmissakin."

-Asutaan suomessakin 250v vanhoissa taloissa, niitä vaan ei riitä kaikille. Eikä riitä muuallakaan euroopassa.
1700-luvulla Suomi on ollut todella köyhä ja syrjäinen kolkka. Isoja taloja on rakennettu hyvin vähän. Muualla Euroopassa on ollu vauraampaa, ihmisiä on ollut määrällisesti enemmän ja taloja on siksi rakennettu lukumäärällisesti ihan merkittävästi enemmän. On ollut enemmän mitä säilyä.
Euroopassa puutavara on mennyt laivanrakennukseen, talot on tehty kivestä. Kivitalot kestää paremmin aikaa ja laiminlyöntikausia, joten suuremmalla prosentilla rakennuksista on edellytykset säilyä.
Ihmiset on olleet nykyistä pienempiä, joten iso osa tavallisen väen taloista on ollut mitoitukseltaan niin pieniä, ettei niitä ole ollut mielekästä säilyttää ihmisten keskipituuden kasvaessa. Tämä on hyvin nähtävillä esim. Luostarinmäellä Turussa.
Elintason noustessa parhailla paikoilla olleet vanhat isommat talot on 1800-1900 luvun vaihteessa korvattu uudemmilla ja isommilla.
Sodat on tuhonneet osan, tulipalot on tuhonneet osan, 1960-luvulta alkaen taloja on purkamalla purettu.

Tekninen käyttöikä taas tulee siitä, miten talo on teknisesti toteutettu. 1700-1800-lukujen tekniikalla toteutetun rakennuksen todellinen tekninen käyttöikä olisi edelleen satoja vuosia. 1920-luvulta alkaen on Suomessakin alettu kokeilla miten rakentaa halvemmalla ja nopeammin. Jälleenrakennuskaudella kehitys pääsi vauhtiin ja 1960-luvulla alettiin olla hyvin lähellä nykyrakentamista. Kun priorisoidaan halpaa ja nopeaa, eikä edes haluta ylläpitää ja peruskorjata, vaan korvata uudella, jää talon tekninen käyttöikä tuonne 50v paikkeille ja sekin on jo käytännössä aika venytettyä monien kohteiden tapauksessa. Jos ongelmat rehellisesti tunnistettaisiin, niin keskimäärin jäisi lyhyemmäksikin.

Vastaavaa halparakentamista on myös muualla Euroopassa suuri enemmistö. Ei sielläkään uusia tavallisten ihmisten lähiöitä rakenneta kuten satoja vuosia vanhoja linnoja tai kartanoita. Isoin kulttuurinen ero on laajemmassa massiivirakenteiden ja kiven käytössä, joilla vältetään iso osa suomalaista rakennuskantaa riivaavista perusriskeistä. Suomessa voitaisiin yhtälailla hyödyntää kennotiiltä ja clt:tä, mutta kun ei kukaan ymmärrä vaatia, niin miksipä rakennusliikkeet vaihtaisi toimintatapaansa. Rankarunkokohteiden lyhyt käyttöikä pitää rakennusten kysyntää paremmin yllä.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.9.26 09:24:37

"70-luvulla rakennettiin tiilestä, joka on melkein ikuinen. "

-Suurin osa tiilisen näköisistä taloista on tosiasiallisesti puurunkoisia ja vain verhoiltu tiilellä. Tiili voi olla melkein ikuinen, muttei se seiso yksinään, kun puutteellisten tuuletuksen ja tiiveyden takia tiiltä vasten rakenteen sisään kondensoitunut kosteus mädättää rungon.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.9.26 09:32:25

"Näitten eteenpäin myynti pitäisi kieltää."

-Ei, vaan ihmisten pitäisi ottaa vastuuta siitä mitä ostaa ja mitä omistaa. On käytännössä mahdotonta lainsäädännöllä kieltää itsetuhoista käytöstä. Liian suuri osa kansasta ei välitä miten mätä talo on, kunhan saa halvalla. Asuinkohteissa sentään valesokkelit ja pakettikatot on karsiutuneet uudistuotannosta, mutta julkisen rakentamisen puolella näitä toteutetaan edelleen ja esteettömyyssyistä jopa vaaditaan tilaajien puolelta. Noilla uudisrakentamisessa käytetyillä materiaaleilla niitä 70-luvun valesokkeleitakin korjataan niin, että kestää taas jonkun vuosikymmenen ennen ongelmien uusimista.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.9.26 09:44:12

"Olen näitä seurannut nyt reilun puolisen vuotta ja tilanne aikalailla sama aina."

-Puolivuotta on todella lyhyt aika etsiä asuntoa, jos ei etsi sitä parhaillaan vauhdilla rakentuvalta uudelta alueelta ja halua nimenomaan perus uudistuotantoa edustavaa kohdetta.

Millaisia kohteita alueella ylipäätään on? Moniko kohde lähtökohtaisesti edes kiinnostaisi? Ihan vakavissaan kun alkaa tarkastelemaan, niin edes alkeellisesti kelvolliset voi olla harvassa, kun karsii liian lähellä meluhaittoja olevat, selkeästi väärän kokoiset, jne. Jos sopivia asuntoja on yhteensä vaikka 20, joista kuntotutkimustulokset luultavasti karsisi puolet pois, niin voit arvata miten on tuurissaan vapautuuko niistä mikään juuri siinä aikaikkunassa, kun sinä olisit asuntoa vailla. Jos ei halua odotella ikuisesti miten sattuu käymään, niin aluetta on yleensä tarpeen laajentaa.

"Epäilyttää kuitenkin, että saako siitä edes osaa rahoistaan takaisin jos käyttöikä lähestyy loppuaan. "
-Rahojen takaisin saanti on täysin kiinni sijainnista. Sijainnilla on arvo, vaikka talo purettaisiin ja mielettömiä linnoja saa pennosilla, jos sijainti on liian hankala.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Pari 
Päivämäärä:   16.9.26 10:18:17

"Ei, vaan ihmisten pitäisi ottaa vastuuta siitä mitä ostaa ja mitä omistaa."

Tismalleen näin! Huollettu ja hoidettu kiinteistö on hyvinkin pitkäikäinen, mutta hoitamaton ei kestä Suomen sääoloissa kovin pitkään. Meillä on 70-luvun valesokkeliyhtiö, johon tuli asukkaan aiheuttama vesivahinko jonka vuoksi seinät avattiin: 40v vanhassa valesokkelissa ei ollut mitään vaurioita! Kengitettiin kuitenkin samalla kun nyt oli auki ettei vaurioita tule seuraavankaan 40 vuoden aikana. Ajanmukaiset rakennustavat on ne mitä silloin on ollut, se ei tarkoita että kiinteistö on automaattisesti mätä. Mutta sitä pitää hoitaa! Ja tarvittaessa tehdä toimenpiteitä.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.9.26 10:34:05

Vanhempani asuvat 80-luvun alun omakotitalossa. Valesokkeli. Käyttivät huvikseen homekoiraa talossa ja ei löytynyt hometta.

Eli paljon vaikuttaa myös se, että mihin se valesokkelitönö on rakennettu ja miten maatyöt on tehty. Johonkin kosteaan savimonttuun rakennettu valesokkelitalo tuskin olisi enää edes pystyssä. Kuivalla hiekkakankaalla vesi katoaa alta aika yksikön, eikä se mene rakenteisiin.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   16.9.26 13:56:57

A: alue on nyt jo laaja, sisältäen kolme kaupunkia/kuntaa. Jos siitä laajentaa niin tarkoittaa toiselle tunnin työmatkaa ja juuri siitä halutaan eroon, kun nyt minä ajan tunnin suuntaansa. Yhden kaupungin lisääminen minun työpaikkaan päin toisi reilusti lisää tarjontaa, mutta mies ei luonnollisesti ole asiasta innostunut kun työmatka niin pitkä.

Onko jotain lähdettä mistä näkisin kaupungeittain kaikki rivarit, että voisin tuommoisen tarkastelun tehdä? En koe, että kolmen kaupungin ristiinrastiin ajelu olisi kovin hedelmällistä.
Rivarikanta on käsittääkseni paljon juuri 70- ja 80- luvun taloja. Joitain 90- ja 00- luvun taloja on myös. Ja yhteen rakennetaan nyt kovasti näitä nykyajan hirvityksiä. Näissä hiertää pohja ja usein oman pihan puute.

Olen kyllä miettinyt laajentamista omakotitaloihin, mutta se jotenkin hirvittää jos jääkin yksin. Omakotitaloja noissa kaupungeissa/kunnissa on kyllä reilusti.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   16.9.26 15:51:28

Ei taida löytyä taloa, jossa ei olisi mitään ongelmia. Niitä löytyy aina..

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: juupelis 
Päivämäärä:   16.9.26 16:14:31

Lisään tähän nyt vaan että asuin lapsuuteni 90-luvun alun rivarissa, vanhempani asuivat siellä pitkään senkin jälkeen. Rivari valmistui just niillä nurkilla kun lama iski, lopputuloksena läjä rakennusvirheitä. Esim mun huoneen lattiasta puuttui kokonaan eristeet osasta huonetta. Toinen toistaan oudompia yksityiskohtia pielessä. Lämmitys sähköllä, mun vanhemmilla oli isommat sähkölaskut siellä rivarissa kuin mitä mulla omakotitalossa. Harjakatto joo, ja kaikin puolin tukevan oloinen tiilitalo. Kaikenlaista häikkää kuitenkin riittänyt jatkuvasti.

En ehkä itse ostaisi omaksi, vuokralla voisin harkita olevani, niin että pääsee tarvittaessa poiskin. Oli se rivari sitten miltä vuosikymmeneltä vaan.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.9.26 16:53:17

Mieie: Kartat, google street view, kaupunkien karttapalveluista saattaa saada rakennustiedot ja sen kautta rakennusvuoden näkyviin, jos vuoden perusteella haluaa rajata. Oikotien talosivuilla voi olla esim. huoneistojakaumasta tietoja. Asuntoilmoitukset kannattaa katsoa ilman muita rajauksia, niin esim. etsimäämme verrattuna ihan eri huoneluvun/neliömäärän asuntojen ilmoituksista voi paljastua paljonkin asioita kyseisen taloyhtiön tilanteesta. Voimassa- ja vireilläolevat asemakaavat kannattaa aina vilkaista, onko naapurimetsikköön tulossa yhtäkkiä kerrostalo tai lastenkoti... Paljon tietoa saa nykyään ihan netin kautta. Meillä hakualue etätyön myötä oli jo varsin laaja viimeksi asuntoa etsittäessä, ei todellakaan ajeltu ristiin rastiin koko Suomea läpi :D

Mikä omakotitalon omistamisessa hirvittää yksin jäännin kannalta? Omakotitalon kunnossapito on paljon suoraviivaisempaa, kun ei tarvitse saada kaikkia muita osakkaita ymmärtämään toimenpiteen tarpeellisuus ja odottaa aina yhtiökokouspäätöksiä askel askeleelta hankkeen edistämiseksi.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   16.9.26 20:12:52

Aiemmin kun rivareissa on asunut, niin talkoilla on tehty asioita ja on ollut se muun hallituksen ja isännöitsijän tuki. Omakotitalossa olet yksin vastuussa kaikesta. Usein niissä on myös hervoton nurmikko, kuten tässä nykyisessä vuokratalossa.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   16.9.26 20:15:06

Omakotitalo on paras! Voit ihan itse päättää mitä rempataan ja koska vsi rempataanko mitään!

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   16.9.26 20:16:19

Ite oon muuttsnut nurmikon kivetykseksi, terasseiksi ja havupenkeiksi. Ei tarvitse tehdä mitään.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.9.26 23:11:05

"se muun hallituksen ja isännöitsijän tuki."

-Omat kokemukset taloyhtiöstä oli hallituksen "tuen" ilmeneminen vaimeana nyökyttelynä ja isännöitsijän "tuen" ilmeneminen kelvottomien urakoitsijoiden etsiminen mukaan kilpailutuksiin ja aiheettomien laskujen makselu kritiikittä... Pärjään paremmin ilman :D

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   17.9.26 15:56:05

Itse kokenut kyllä rivitalot hyväksi tavaksi elää. Olenkin tämmöinen aika yhteisöllinen ihminen.

  Re: 70- ja 80- luvun rivarien käyttöikä

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   18.9.26 13:46:47

Mietin kyllä että tuossa yhdessä kaupungissa lähemmäs työpaikkaani olisi hyvin tarjontaa myös uudemmista rivareista, ehkä koitan jutella miehen kanssa voisiko hän harkita 40-45 min työmatkaa. Toki se on paljon, kun ajaa joka päivä ja minä tällä hetkellä vain 3 krt/viikko.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.