|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 12.9.26 09:55:48
Ei jostain pentukurssista osaavan kouluttajan opissa ole ikinä haittaa. Ongelma tulee siinä, että koulutuksia saa vetää kuka tahansa ja aloittelijan on hankala hahmottaa kuka kouluttajista olisi se oikeasti osaava ja kenen neuvoilla saa enemmän haittaa kuin hyötyä. Suurin osa kouluttajista on onneksi ihan asiallisia ja useimmiten se pentukurssi on hyvä asia.
Mulla ei ole koirille käskyä ohituksiin, niille vastaantulija on itsessään se "ohituskäsky" ja jos tervehditään (vain tuttuja!), niin tervehtiminen tapahtuu katsekontaktin ja luvan kautta. Silloin koirien ei tarvitse ikinä itse miettiä miten tilanteessa toimitaan. Ja tämä sama on meillä myös ihmisohituksissa, kun yksi on niin överisosiaalinen ihmisiä kohtaan.
Pennun kanssa liikkuessa joutuu sanomaan ihmisille ei. Ihmiset tunkevat naamansa jopa sylissä olevan pennun naamaan kiinni lupia kyselemättä jos et uskalla kieltää, tuli taas muistettua tämäkin asia kun pitkästä aikaa pentu oli talossa viime vuonna. Sitten jos annat jonkun tervehtiä ja sanot että älä huomioi sitä jos se haukkuu/hyppii, alkaa se "voi ei se haittaa"-lässytys. Voi kuule, kyllä se haittaa sitten kun se koira painaa sen 30 kiloa :) Helpompi sanoa tuntemattomille vain suoraan että ei, tähän koiraan ei kosketa. Ja harjoitella sitä tervehtimistä sitten tuttujen kanssa jotka ymmärtävät, että kyllä se haittaa jos koiraa palkitsee käytöksestä jota sille ei haluta.
Ja aika moni koira oppii arkijutut, myös ne ohitukset, ihan itsestään. Omista koirista kolme viidestä on oppinut ja kahden kanssa on pitänyt tehdä enemmän työtä arjen sujuvuuden eteen. Yhden kanssa arki ohituksineen sujui itsellään kunnes tuli vihainen irtokoira ja pilasi meidän lenkit pitkäksi aikaa, mutta siitäkin yli päästiin.
|