|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 10.9.26 18:52:21
En ole itse käynyt tuolla koskaan, on kaukana. Somessa en myöskään seuraa, mutta toki jotain kautta aina näitä juttuja tulee vastaan.
Finnbyn tallilla on omat näkemyksensä hevosten hyvinvoinnista joita tuovat aktiivisesti esiin. Kyseessähän ei ole perinteinen ratsastuskoulu tai -talli vaan toiminta on vähän erilaista. Eikä siinä mitään, jos kysyntää riittää niin Suomeen mahtuu erityyppisiä toimijoita.
Julkisuudesta ja somesta, sen verran kuin olen vinkistä joskus lukenut, välittyy kyllä kuva siitä, että pyörä on keksitty uudelleen ja muut tavat pitää hevosia ovat huonoja tapoja ja johtuvat siitä, että ihmiset eivät ymmärrä hevosen (muodikkaita) lajityypillisiä tarpeita. En ole kaikesta ihan samaa mieltä, en haluaisi hevosta noin itse pitää. Mutta hevonen on sopeutuva, niin karsinaan kuin ulkoilman armoille jätettynä. Kengät, kuolaimet ym. Tosiasia on, että ei niiden hevosten kanssa hirveän monipuolisesti harrasteta eikä yleensä paljon liikuta, jos kaiken pitää olla aivan luonnonmukaista. Se on sitten vähän makuasia, pitääkö lähes pihankoristeena ideologian vuoksi kengättä vai kokeeko tärkeäksi, että hevonen on fyysisesti hyvässä kunnossa ja harrastaa reipasta liikuntaa. Molempiin näihin myöskin hevonen voi hyvin sopeutua.
Nuo asiat joita kannattavat, eivät sinänsä ole uusia ja yllätyksellisiä, suomessa(kin) vain on käytännön yksinkertaisuuden ja turvallisuuden vuoksi ollut tapana vanhastaan toimia toisin.
Hevonen varmaan olisi onnellisin laumassa isolla isolla pellolla, josta saa tulla illaksi talliin tai hyvään pihattoon halutessaan. Kengillä tuskin on sille paljon merkitystä (jos sen kaviot kestää pelkällä vuolulla, tai on hyvin kengitetty), talvella pysyy hokkikengillä hyvin pystyssä. Eikä kuolain ole hevoselle kauhistus, kunhan sitä hyvin ja oikein käytetään. Maastoon ei pidä lähteä vaarantamaan muiden terveyttä ilman kuolainsuitsia, ja jos liikunta on pelkkää talon ympäri kiertämistä tai pienellä kentällä, käy kyllä hevosenkin elämä pieneksi ja tylsäksi. Voihan sitä mennä kentällä ilman kuolaimia ja maastoilla niiden kanssa? Ehdoton ei kannata olla oikein missään. Valtaosa tarvitsee kengät jalkaa jos meinataan oikeasti liikuttaa, vaikka joutohevonen pärjää ilmankin.
|