Lähettäjä: ElämäänKyllästynyt 
Päivämäärä:   8.9.26 10:00:02

Aloin tuossa juuri pohtia, miten kertakaikkisen harmaana massana koen elämäni ja olemiseni. Mikään ei sinällään varsinaisesti tai näennäisesti ole pielessä: kukaan ei pahoinpitele minua, en ole sen enempää veloissa kuin ns.normaali ihminen, minulla ei ole mitään kuolemanvakavaa sairautta, perhe-elämässä ei ole sinällään mitään räikeästi pielessä(ei se nyt mitenkään onneakaan tosin kukoista mutta kuitenkin) ja työt ei ole stressaavia.

Silti, minä juuri huomasin että viimevuosina, siis vuosikaudet, on jo mennyt siten että mikään ei ole innostanut minua. Jos on ollut tiedossa jokin syntymäpäivä taikka mikä hyvänsä tapahtuma minne ollaan menossa.. en ole koskaan odottanut sitä hyvillä mielin. Olen aina ajatellut että..voi helkkari kun sinnekin joutuu menemään. Siis MIKÄÄN, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, ei ole ollut sellainen mitä olisin oikeasti odottanut innolla. Kaikkia olen odottanut vastahakoisena. Tasan yksi tapahtuma (konsertti) useampi vuosi sitten,oli sellainen mitä odotin ja jonne lähdin innolla. Siinäpä sitten se. Ja tuosta tosiaan monta vuotta jo.

Onko täällä muita yhtä säälittäviä tapauksia kuin minä, tai sellaisia, jotka ovat olleet tilanteessani ja saaneet olon paremmaksi jollain konstilla?Masennuslääkkeitä ei kannata tyrkyttää, niitä mä olen syönyt jo kauan ja paljonpa näyttää olevan hyötyä.

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   8.9.26 10:05:21

Toissaviikonloppuna oli roolipelitapahtuma kavereiden kanssa. Sitä odotin kovasti. Samalla viikolla oli myös elokuva, jonka näkemistä odotin.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   8.9.26 10:06:54

Sitten kun pakotat itsesi lähtemään, niin onko sinulla kuitenkin kivaa?

Lähettäjä: wuhuu 
Päivämäärä:   8.9.26 10:13:36

Keväällä Käärijän Eurodisko. Mitähän siinä meni, yli puoli vuotta liput ostettuna ja hirmuinen jännitys päällä että kaikki menisi hyvin, ei sairastuisi tms just keikkaviikonloppuna.

Yksi elämäni parhaista illoista, ehdottomasti!

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.9.26 10:14:35

Odotan parhaillaan Ruotsin vaaleja.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.9.26 10:15:14

Kyllä tuo tutulta kuulostaa.

Ei tämä minun nykyinen tilanteeni mikään helppo ole vieläkään. Elämääni on tullut paljon lisää huolehdittavaa ja uupumus uhkaa. Mutta se on auttanut paljon, että tajusin jättää turhat menot pois. Siis sellaiset jotka vievät enetgiaa enemmän kuin antavat ja joihin menen vain siksi, että toiset haluavat ja edellyttävät minunkin osallistuvan. Ei minun tarvitse selittää miksi en osallistu. Sanon että en nyt pääse. Näen kavereita mieluiten kahdestaan tai ihan pienessä porukassa.

Kesän huippuhetki minullakin oli konsertti. Yksin.

Masennuslääkkeet tekevät elämästä joskus tasapaksua. En nyt sano että jätä ottamatta. Mutta jos lääkärin luvalla voisi joskus voisi purkaa tai vähentää lääkitystä, niin se voi tuoda elämään enemmän väriä.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   8.9.26 10:45:13

Nyt odotan korjattua verotuspäätöstä ja toivon että saan palautuksia. Lisäksi odotan että ukrainan sota loppuu jotta uusien asuntojen rakentaminen alkaa ihan toden teolla niin saan rivitalotontin espoosta myytyä ja asuntovelat maksettua pois, ostettua auton vetokoukulla, rempattua talon ja mökille rakennettua saunan, ison terassin ja hommattua ison laiturin. Tätä minä odotan kuin kuuta nousevaa. Nyt on rahatilanne niin tiukka että koko hereilläolo aika sitä miettii että kuinka tässä pärjää kun rahat ei riitä kunnolla edes kaikkiin laskuihin.

Lähettäjä: Kupla 
Päivämäärä:   8.9.26 11:03:21

Elokuun lopulla odotin kovasti yhtä tapahtumaa. Sit kävi niin että en päässytkään tapahtumaan koska en löytänyt parkkipaikkaa mistään läheltä (iso parkkipaikat tapahtuman vieressä mutta osa olikin pois käytöstä ja vieressä oli vielä lapsiperhetapahtuma). Oli jo niin törkeä vessahätä että en voinut jättää autoa kauas ja kävellä tapahtumapaikalle vaan oli pakko skipata tapahtuma ja lähteä lähimpään tietämääni vessaan kaupungin toiselle puolelle. Vuoden päästä uusi yritys. Sitä odotellessa.

Lähettäjä: jepulis 
Päivämäärä:   8.9.26 11:20:17

Olen huomannut saman itsessäni. Elämä on harmaata, ilotonta massaa. Tämä alkoi varmaankin Ukrainan sodan ja koronan jälkeen. Tuli liikaa isoja pelkoja elämään.

Saan onnen tunteita ainoastaan luonnossa, vaikka muu elämä on ihan ok.

Odotan vain eläkkeellepääsyä. Inhoon tätä työpaikkaa ja paria työkaveria.