|
Lähettäjä: Parisuhde
Päivämäärä: 5.9.26 13:12:12
Jaahas. Mistähän sitä aloittaisi. Kerron nyt rehellisesti tilanteemme ja toivon, että kerrotte rehellisesti mitä ajatuksia se teissä herättää, kuitenkin mielellään ihan asiallisesti ja syyllistämättä, tämä on hankala tilanne muutenkin! Haluan kokemuksia ja mielipiteitä!
Eli olemme 35v lapseton pariskunta, joka on ollut yhdessä nyt noin 4 vuotta. Olen kuitenkin näitä asioita pyöritellyt päässäni jo 2-3 vuotta. Olen tuntenut mieheni kokonaisuudessaan 8 vuotta, eli olimme kavereita ennen parisuhteen alkamista, en kuitenkaan silloin huomannut hänessä näitä piirteitä, mitä parisuhteen aikana on ilmennyt.
Eli haasteenamme on ehdottomasti tietynlainen tunneyhteyden puute, koska hankalista asioista ei voida keskustella. Me emme ole tavallaan koskaan riidelleen, kai sekin on ihan hyvä? Mutta se huonompi juttu, miksi me emme ole riidelleen on se, että mies menee aivan lukkoon, kun tulee jokin tämänkaltainen "konfliktitilanne", alkaa tietyllä tapaa etsimään voittajaa ja häviäjää kyseisessä tilanteessa, vetäytyy, sulkeutuu ja aloittaa lapsellisen mykkäkoulun. Hänen kanssaan ei voi siis keskustella mistään asioista, ennen kuin hän on jo käytännössä tuossa tilassa, että hän lähtee usein pois ja hänestä ei saa mitään irti useaan päivään. Koen, että olen itse melko rento ihminen enkä mikään kälättäjä tai näiden riitojen ns. "aiheuttaja", vaan minulla on usein näissä tilanteissa olo, että wtf mitä juuri tapahtui ja mistähän mies tällä kertaa flippasi. Useinkaan en saa näihin vastauksia, eli tilanne tulee usein nopein ja eskaloituu tähän miehen sulkeutumiseen. En tietenkään voi aina edes tietää, mikä on homman nimi, koska hän ei sitä minulle kerro, jostain vain meni herne nenään! Olen itse myös sellainen ihminen, että mielellään keskustelisin homman mahd. nopeasti halki, en ole mitkään pitkävihainen ja voitaisiin jatkaa normaalia elämää, eli en jää vellomaan näihin. Mutta mies ei siihen kykene ja nämä naurettavan lapselliset mykkäkoulut usein pahentavat tilannetta. Aina en enää edes pohdi sitä sattunutta tilannetta, vaan miehen mykkäkoulua, että kuinka raastavaa se on!
Kyseessä on kuitenkin muuten aikuinen fiksu mies, joka osaa hoitaa asiansa hyvin. Kyllä meidän parisuhteessa on hyvääkin, koska enhän muuten tässä enää plisi.
Nyt hetkeen mykkäkoulua ei ole ollut, mutta jotenkin odotan, että milloin taas mennään. Keväällä taisi olla viimeinen (huhti-toukokuu) ja kesti jopa viikon! Mies ei tehnyt mitään konkreettista elettä tämän asian purkamiseen, joka lähti taas jostain aivan naurettavasta asiasta. Viikon aikana mies heräsi töihin, tuli töistä, meni nukkumaan, mutta ei tehnyt mitään, että homma saataisiin selväksi. Ihan kuin hän jopa pelkäisi minua näissä tilanteissa, tai en ymmärrä miten kiltistä miehestä tulee tämänkaltainen, kun on joku tilanne päällä? Muissa tapauksissa hän on hyvin huomaavainen, kiltti ja avulias. Usein nämä mykkäkoulut myös sitten lopulta loppuu, kun mies alkaa esittämään, kun mitään ei olisi tapahtunutkaan ja yrittää keskustella jotain hyvin arkista, mitä ostetaan kaupasta jne. Usein meidän puheet myös todellakin on hyvin arkisia, suhteesta puuttuu se tietynlainen syvyys ja keskustelu, tuntuu, että en sitä tuon kanssa voi saavuttaa, ja tämä taas vaikuttaa tunneyhteyden puuttumiseen ja esim seksiin/läheisyyteen. Vaikka seksi on hyvää, kun sitä on, niin usein minua ahdistaa enkä tunne, että haluan miestäni. Hänessä on alkanut moni asia ärsyttämään ja tuntuu, kun jotenkin itse kuihtuisin syvältä sisimmistäni pikkuhiljaa pois. En tunne enää itsekään itseäni tai mitä ajattelen mistäkin, tuntuu, että tunteet ovat kadonneet niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta arki on aika vaivatonta ja mutkatonta normaalisti, kun mitään mykkäkoulua ei ole päällä, mutta samalla kalvaa takaraivossa, että jotain puuttuu ja näin ei voi jatkaa.
Nämä flippaustilanteet voi olla jotain ihan uskomattoman pieniä ja naurettavia, eli minua aina ihmetyttää miten noin pienestä asiasta saa näin ison shown päälle. Minun lapsuus on ollut aika rankka, eikä minua yllätä monikaan asia. Siksi miehen iso reaktio aivan pieniinkin asioihin tuntuu niin oudolta! Ja usein näissä mykkäkoulutilanteissa minä olen se, joka ilmoittaa, että senkun mökötät niin kauan, kuin mökötät, mutta tämä asia keskustellaan läpi. Sitten mies saattaa päivien päästä hakeutua viereen ja pikkuhiljaa vaikka 2 tunnin päästä sanoa, että "niin sä halusit keskustella jostakin". Usein hän myös etsii tosiaan sitä ns. riidan voittajaa ja syyllistää, että "kun sä sanoit näin", "kun sä teit näin". En muista, että hän olisi koskaan sanonut, että anteeksi hän mokasi. Lisäksi todella usein, kuten viime kerralla tämän viikon mykkäkoulun jälkeen minä joudun ottamaan jonkinlaisen "parisuhdeterapeutin" roolin, tunkemaan oman harmituksen/tunteet/pettymyksen sivuun ja keskustella miehen kanssa siitä rauhallisesti ja ymmärtäväisesti, että minä ymmärrän, että puhuminen on sinulle haastavaa, mutta ymmärrätkö, että mikään parisuhde ei voi toimia, jos me emme toistemme kanssa pysty keskustelemaan. Tämän tein taas viimeksi, jotta sain viikon mykkäkoulun loppumaan. Silloin oli myöhä, ja sanoin, että "En jaksa tästä enempää tänään keskustella, mutta tässä on sinulle hieman ajateltavaa". Seuraavana iltana kysyin, mitä ajatuksia eilinen keskustelu hänessä herätti. Hän oli hieman, kuin "Ai mikä keskustelu?". "No se mitä puhuin eilen tästä parisuhteemme tilanteesta ja keskustelun tärkeydestä" niin hän vastasi "Ai miten niin mitä ajatuksia se herätti?". Eli hän ei osannut edes lauseella reflektoida käymäämme keskustelua, mitä ajatuksia/tunteita se hänessä herätti.
Alkuun olin näistä mykkäkouluista TODELLA ahdistunut ja pahoillani, pohdin mitä nyt oikein voin tehdä, että tämä selviää. Muistan suhteemme alku aikoina mies mökötti ja jäi sohvalle nukkumaan, minä anelen, että tule nyt sänkyyn ja mikä on.. Mies väitti, ettei ole mikään, mutta jäi silti sohvalle. Joskus olin itse puolikuntoinen ja jalka kipsissä, mies mököttäessään lähti suutuspäissään pois vaikka pyysin, ettei lähde ja jätti minut kipsin kanssa 1,5 vuorokaudeksi yksin kysymättä tarvitsenko jotain apua esimerkiksi jossain. Tämä oli kerta, että en vieläkään tiedä mistä hän flippasi. Yritin kysyä jälkikäteen, niin hän muistaa tapahtuneen, mutta ei muista, mikä siihen johti. Viime juhannuksena puhuin miehelle puhumisen tärkeydestä ja että se on parisuhteessamme ongelma, niin hän jopa ns. "jätti minut" ja sanoi, että ei tästä kai tule mitään. Yritin sillon puhua ns. hyvän sään aikana, eli kun tilanne ei ollut päällä ja jäin ns. jätetyksi.. :) Lopulta paljastui, että hän ei sitä oikeasti tarkoittanut. Nyt viikon mykkäkoulun jälkeen minulla oli valtava vtutus ja ärsytys, etsin jo asuntoja ja päätin, että ei tästä tule mitään! Eli positiivista on, että tämä ahdistus on muuttunut ärsytykseen.
No, siitä viikon mykkäkoulusta nyt kuitenkin selvittiin, joka oli huhti-toukokuussa. Nyt olen vain odotellut, milloin tulee seuraava kerta ja olen päättänyt, että silloin analysoin tilanteen radikaalisti uudelleen. Sitä mykkäkoulua ei ole vielä tullut ja pohdin, että onko nyt tosiaan niin, että mies pelästyi minun viimeistä keskusteluani niin paljon, että hän onkin osannut yhtäkkiä skarpata eikä ole tähän enää sortunut. Että voiko olla niin, että hän oikeasti on pystynyt käytöstään muuttamaan, vaikka olen ajatellut, että se on niin syvällä oleva käytösmalli, että on hankala muuttaa. Koska sanoin hänelle, että minä en näe meidän parisuhteelle jatkoa, jos tämä mykkäkoulu asia ei muutu ja sitä ei saada kuntoon.
No, kaikki on tavallaan hyvin, että niitä mykkäkouluja ei nyt toistaiseksi ole ollut. En tiedä, tuleeko vielä. Mutta isoin ongelma on, että minulla on syvällä sisimmissäni jonkinlainen katkeruus/ärsytytys/vtutus, että miehen naama on alkanut ärsyttämään, vaikka periaatteessa kaikki on nyt ihan hyvin. Että en pääse yli enkä ympäri noista aikaisemmista asioista, tuntuu, että mies ei ymmärrä minua ja elän jonkun ihan vieraan ihmisen elämää. Tämä kaikki vaikuttaa tottakai siihen, miten häntä katson ja miten häntä haluan. Periaatteessa arjessa on kaikki hyvin ja moni asia toimii. Mutta onko tämä liian iso asia taustalla, joka ei toimi? En tiedä mikä tunnelukko miehellä on, mutta hän ei tosiaan pysty syvällisemmistä asioista keskustelemaan, vaan keskustelu pyörii hyvin arkisissa pintapuolisissa asioissa. Välillä on jopa pelottavaa, ettei tiedä yhtään, mitä keloja toinen ihminen pyörittelee päässään. Samalla koen itseni yksinäiseksi, koska en itsekään jaa enää omia asioitani hänelle, vaan pyörittelen niitä omassa päässäni. Kai yritän välttää konfliktia, ettei mykkäkoulut taas alkaisi.
Mies vaikuttaa olevan hyvin onnellinen, pitää minusta paljon, haluaa läheisyyttä, ja kokee, että nyt on kaikki hyvin, kun mikään tilanne ei ole päällä. Minä olen ahdistunut ja päässäni pyörii ihan ihmeellisiä ajatuksia parisuhteestamme, että kyseenalaistan, onko tässä järkeä tai voimmeko oikeasti jatkaa näin. Tuntuu, että mies ei ole millään muotoa tietoinen ajatuksistani vaan ajattelee, että kaikki on hyvin. Koen jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä, miksi ajattelen näin, miksi en voi nauttia nyt kun kaikki on hyvin, miksi ajattelen miehestäni negatiivisia asioita vaikka hän on ollut lähiaikoina huomaavainen jne.
|