|
Lähettäjä: Joo
Päivämäärä: 5.9.26 12:52:49
En ole aiemmin juuri päässyt pitämään talviaikaan lomia, saati että olisin matkustanut minnekään lähikaupunkeja kauemmas. Eli en tiedä olenko jo ensi talvea ajatellen auttamattoman myöhässä :D Mutta jos ei ensi talvea, niin sitten tulevia vuosia ajatellen kaipaisin ainakin näin Etelä-Suomesta katsottuna hieman pohjoisemmasta lomapaikkavinkkejä seuraavilla spekseillä:
- Olisin lähdössä yksin ja en ole ensisijaisesti etsimässä paikkaa, jossa majoittaudutaan missään mummon mökissä, jossa täytyy lämmittää puilla tms. En ole mielestäni mikään aivan kaupunkilaistampio, mutta en ole ikinä asunut omakotitalossa, enkä minä tai kukaan läheiseni ole ikinä omistanut mökkiä, joten en ole rehellisesti sanottuna päässyt ikinä edes lämmittämään perinteistä puusaunaa. Eihän se mitään rakettitiedettä varmasti ole, mutta en toisaalta halua viettää lomaani stressaten millään muotoa tuollaisista asioista.
- Toisaalta en etsi myöskään mitään luksusmajoitusta ja fine diningia. Olen esimerkiksi nähnyt aivan ihania kuvia Pikku-Syötteeltä, mutta kun tutkin paikkaa, niin esimerkiksi ravintolan menu vaikutti äkkiseltään aika fiiniltä omaan makuuni. Eli sanoisiko sen sitten niin, että etsin sellaista paikkaa, jossa on hieman nykyajan mukavuuksia ja puitteet ovat siistit, vaikka olisivatkin vanhemmat, mutta en ole mitenkään nirso.
- Ihan parasta olisi, jos kohteeseen pääsisi etelästä julkisilla, vaikka sitten useampaa kulkuneuvoa yhdistelemällä. Mutta tarvittaessa auton vuokraus esim. osalle matkaa sopii myös.
- Tärkeintä olisi, että luontoa olisi lähellä! Etsin sellaista paikkaa, jossa about tammikuun puoliväli - helmikuun alkupuoli - välillä olisi potentiaalisesti lunta. Kaipaan mahdollisuutta pysähtyä ja ihailla kauniita maisemia ja tehdä pidempiä kävelylenkkejä. Ihan huikeaa olisi, jos paikassa olisi mahdollista vuokrata esim. perus hiihtämiseen suksia ja olisi suht helppoja hiihtoreittejä (joilla ei mielellään olisi ihan seköpäinen meininki ja laturaivoa :D)
- Eli tiivistetysti voisin sanoa, että kaipaisin paikkaa, jossa voisi hengähtää ja irrottautua arjesta kauniissa talvisessa ympäristössä, toimivien fasiliteettien keskellä ns. helposti, hieman rauhallisesta talviurheilusta nauttien. En ole tosiaan mikään hienostelija, mutta en myöskään mikään eräjorma tai super aktiiviurheilija, joka haluaa painaa ladulla veren maku suussa.
Saa myös vinkata, jos on jotain huomioon otettavaa suunnittelemani loma-ajankohdan suhteen. Kotimaan matkailijoiden kohdalla oletan sesongin painottuvan joulun ja uuden vuoden aikaan ja hiihtolomiin, tammikuu-helmikuun vaihteessa kai paikasta riippuen voi olla enemmän kansainvälisiä turisteja.
|