Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kok ja Sdp (yritystukia leikataan ym.)

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   5.9.26 11:23:30

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen, Petteri Orpon luottomies ja kokoomuksen talousnikkari sanoo IS:n jutussa, että kokoomuksen pitkällä säästölistalla tulee olemaan yritystukileikkauksia. Tehottomista alue-, yritys- ja yhdistystuista tulee löytää vähintään satoja miljoonia.

Sdp:n talouspolitiikan keskeinen vaikuttaja ja Antti Lindtmanin oikea käsi kansanedustaja Joona Räsänen on sanonut, että höylä viuhuisi yritystuissa, maataloustuissa ja yleishyödyllisille yhteisöille, kuten ammattiliitoille, puolue asettaisi viiden prosentin lähdeveron.

Valkonen sanoo, että emme ole sulkeneet tässä vaiheessa mitään yhteiskunnan sektoria ulkopuolelle. Kaikkein isoimmat menokokonaisuudet on välttämätöntä ottaa tarkasteluun. Räsänen sanoo, että hän ei sulje säästöjen ulkopuolelle sotea, sosiaaliturvaa, koulutusta, puolustusta tai oikeastaan yhtään mitään.

Kokoomuksen säästökeskusteluissa on ollut esillä julkisten menojen indeksikorotusten jäädyttäminen ja Räsänen sanoi, että ensimmäisen vuoden nettosopeutusvaateeseen pääseminen vaatii indeksisidonnaisten menojen jäädyttämisiä.

Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka kiristää työn verotusta Suomessa, Ville Valkonen linjaa ja Räsäsen mukaan pieni- ja keskituloisten palkansaajien tai eläkeläisten tuloverotusta ei haluta kiristää. Tuossa ero on suurituloisten verojen kiristämisessä mikä ei kokonaisuuden kannalta ole ratkaiseva asia.

Tällä hallituskaudella hallitus ei ole halunnut leikata eläkkeistä.

Tähän ajatteluun on tullut muutos. Orpo sanoi jo keväällä, että eläkejärjestelmää on välttämätöntä arvioida. Räsänen sanoi, että eläkkeitä ja sosiaaliturvaa suojataan indeksijäädytyksiltä ja -leikkauksilta. Valkonen sanoo, että osa etuuksista voi saada jatkossakin täyden indeksikorotuksen ja hän näkee hyvin perusteltuna, että kaikkein heikompiosaisten osalta näin toimitaan. Koska eläkkeisiin voidaan puuttua esim. palkattomien jaksojen eläkekertymän osalta joten tuokin on yhteen soviteltavissa.

Veroja vai leikkauksia? Tuskin on mahdollista sopeuttaa 8-11 miljardia ilman verojen korotuksia ja Sdp:n 50/50 hidastaa liikaa talouskasvua joten totuus löytynee jostain näiden kahden välistä. Kuten Räsänen sanoi, molempia on varmasti tulossa ihan riittävästi. Se on hyvä muistaa, että on muitakin veroja kun tuloverot esim. yleishyödyllisille yhteisöille lähdevero, kiinteistövero, haittaverot jne.

Puolueiden puheenjohtajien puheissa on mukana vaalipuhetta mutta näiden kahden puheenjohtajan luottomiehen ja puolueen talousmiehen puheet kertovat missä oikeasti mennään ja he ovat joissain asioissa jopa yllättävän lähellä toisiaan vaikka erojakin luonnollisesti on.

  Re: Kok ja Sdp (yritystukia leikataan ym.)

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   5.9.26 11:54:28

Te SPD:n puoluetoimistossa ette siis halua, että syömme suomalaista ruokaa. Kivaa. Ja sitä päivää ei tule, että SDP leikkaisi esim. Viking Linen tai Business Finlandin tukia. Ei tule tapahtumaan.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.