Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: Ainokainen 
Päivämäärä:   3.9.26 12:03:44

Piste: Luuletko todella olevasi näppärä käsittäessäsi väärin hyvin yksinkertaisen kohdan?

Väännetäänpä nyt rautalangasta: Tietenkin kyse on ensinnäiseksi kyse siitä, että sinä olet kiinnostunut. Mutta vain idiootti jättää muiden tapailun ihmisen vuoksi joka ei ole lainkaan kiinnostunut sinusta.

Mä epäilen että olet sama kirjoittaja kuin A (1.), koska hänen kanssaan on tätä samaa ongelmaa ollut koko ajan. Eli että keskustelua on vaikea pitää yllä sen vuoksi, että toinen ymmärtää koko ajan väärin ja vain omasta näkökulmastaan.

Aloittaja tosiaan kysyi, hyväksyisitkö muiden tapailun, mutten usko että hän tarkoitti täysin eri lähtökohdista muita tapailevia ihmisiä. Hän haluaa parisuhteen joten eiköhän hänelle ole hyötyä muiden parisuhdetta haluavien ihmisten näkökulmasta.

Ja ei, kukaan parisuhdetta haluava ei hyväksyisi muiden tapailua edes suhteen alussa. Ei, vaikka täällä on yritetty erilaisia noissa tilanteissa tuttuja painostuskeinoja, jotka ovat asian kääntäminen siten, että asian hyväksymättömyys onkin tämän toisen ongelma. Seuraavia painostuskeinoja on esitetty tässä ketjussa ja perusteluissa:

"Me vasta tutustutaan, joten onko sulla oikeesti noin huono itsetunto?"

"Et kai odota että mä muuttuisin noin vain sun vuoksi?"

"Mä en edes tiedä, haluanko parisuhdetta. Ehkä, jos tarpeeksi sopiva tyyppi tulee vastaan. Mutta siihen mun täytyy kyllä tuntea sut paremmin (= verrata muihin tarpeeksi pitkään).

" Ei tää oo mitään vakavaa. Miksi tää ei kävis, jos kerran itsekin haluat seksiä?"

"Jos tää ei kelpaa, niin voithan tietty jäädä kokonaan yksinkin" = on viittaus ilman sängynlämmittäjää jäämiseen.

"Ootko oikeasti noin ahdasmielinen?"

"Onko sulla joku pakkomielle parisuhteesta?"

" Ootko todella valmis pariutumaan kenen kanssa vain?"

"Ootko jotenkin läheisriippuvainen?"

Jne. Ei välttämättä näillä sanoilla suoraan, mutta nämä ajatukset on luettavissa näistä "hyvistä" syistä suostua tälläiseen järjestelyyn.

Ja kun noita lukee, niin ainoa ajatus mikä tulee mieleen, on se että tälläinen tyyppi on lähtökohtaisesti tosi epämiellyttävä eikä ansaitse sitä että käytät häneen aikaasi. Ei varsinkaan, jos itse kaipaat hyvää, vain toisiinne sitoutunutta ja molemmipuolista arvostusta sisältävää parisuhdetta.

Tälläiset suhteet toimii vain yhteen suuntaan. Siksi itse neuvoin aloittajaa jättämään koko jutun. Tälläisen pelurin kanssa ei kannata jäädä pelaamaan. Ei kun panoksena on omat tunteet.

  Re: Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   3.9.26 12:52:25

Jos en löydä yksiavioista miestä joka ei hypi sängystä toiseen niin ei kiitos olen mielummin yksin. Mies joka tapailee useaa yhtä aikaa ei sovi mulle. Mies jonka järki on jalkojen välissä ei sovi mulle. En ole nainen jonka halpa arvo on jalkojen välissä.

  Re: Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.9.26 13:03:07

"Ja ei, kukaan parisuhdetta haluava ei hyväksyisi muiden tapailua edes suhteen alussa."
Miten @!#$ yksinkertainen sinun pitää olla kirjoittaaksesi jotain noin typerää?

  Re: Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: Ainokainen 
Päivämäärä:   3.9.26 13:24:34


No nyt selvästi osui ja upposi.

Tiedätkö Viiva, mä en jaksa keskustella ihmisen kanssa, jonka ulosanti on noin rajoittunutta. Tiesin, että joku tästä raivostuu aivan varmasti kun tää homma ja miltä se todellisuudessa näyttää, paljastetaan.

Mutta jos sulle itsellesi sopii olla yksi muista, niin kerro ihmeessä, mikä näistä syistä suhun uppoaa? Anna mä arvaan. Sä et oo niin ahdasmielinen ja sun itsetunto kyllä kestää? Itselleen voi selitellä kaikenlaista. Jopa sen, että todellisuudessa onkin muita spessumpi tyyppi kun suostuu olemaan yksi muista.

  Re: Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.9.26 14:00:24

^ miten minun mieltymykseni tähän liittyvät? Ilmeisesti ihan oikeasti olet niin yksinkertainen, ettet kykene ymmärtämään, että ihmisiä ja mieltymyksiä on erilaisia? Eikä erilainen mieltymys tee kenestäkään huonompaa tai parempaa ihmistä. Et kykene ymmärtämään, että kaikki ihmiset eivät ajattele kuten sinä ja kutsut muita rajoittuneiksi?

  Re: Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   3.9.26 15:35:51

Siis onko niin että alussa tapailla useampaa? Yhen kans elokuviin, toisen kans pitsalle ja kolmannen luo yöksi. Jos vaikka soitellaan niin toinen sanoo että ei, en pääse lauantaina elokuviin kun meen toisen luo saunaan ja yöksi mutta nähtäskö maanantaina, voin jäähä yöksi tai tuu sää mun luo. Keskiviikkona meen sitte taas erin luo illalla kahville, sen kans ei oo vielä sänkyyn menty ku nähty 2 kertaa. Ja toinen sanoo että ei en voi tulla maanantaina, meen käymään toisen luona ja keskiviikkona on treffit ihan uuden kans. Ja jos alkaa äkiseen että hyvänen aika tapailetko muitakin niin toinen sanoo että oletko mustasukkanen tai läheisriippuvainen? Onko sulla noin huono itseluottamus että roikut kiinni ja kahlitset. Katotaan tossa 3 kuukauden päästä kiinnostaako mua parisuhde. Ja aikaa toisiaan ois tossa ei nyt viikolla vaan seuraavalla viikolla sillon tiistaina.

  Re: Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   3.9.26 17:13:01

"Mutta vain idiootti jättää muiden tapailun ihmisen vuoksi joka ei ole lainkaan kiinnostunut sinusta... ...

Ja ei, kukaan parisuhdetta haluava ei hyväksyisi muiden tapailua edes suhteen alussa. "

-Mistä kukaan ensitapaamisella voi tietää onko toinen kiinnostunut sinusta? Ja silti pitäisi mielestäsi heti olla uskollisesti keskittynyt suhteeseen, josta moni ei tiedä vielä itsekkään haluaako mitään?

" Ei välttämättä näillä sanoilla suoraan, mutta nämä ajatukset on luettavissa näistä "hyvistä" syistä suostua tälläiseen järjestelyyn. "

-Huomaatko itse ollenkaan miten oudon linssin läpi luet keskustelua? Kukaan ei ole tainnut sanallakaan esittää syitä miksi mihinkään järjestelyyn pitäisi jäädä, saati kehottanut aloittajaa pitkittämään tilannetta.

Minä olen koittanut selittää miksi asioista eri tavalla ajattelevat ihmiset ei välttämättä välitä siitä, jos itsellään tai toisella osapuolella on muita suhteita vielä ensitapaamisen ja seurusteluksi muuttumisen välissä ja miksi kuukausi on todella lyhyt aika tietää onko toinen sitoutumismateriaalia vai ei. Missään kohtaa en ole kehottanut ketään roikkumaan itselleen epämukavassa tilanteessa tai jäämään epäselvään säätöön. Jos toiveet, tarpeet ja arvot ei kohtaa, niin ehdottomasti pitää heivata se suhdeviritelmä ja jatkaa elämäänsä.

"Aloittaja tosiaan kysyi, hyväksyisitkö muiden tapailun, mutten usko että hän tarkoitti täysin eri lähtökohdista muita tapailevia ihmisiä. Hän haluaa parisuhteen joten eiköhän hänelle ole hyötyä muiden parisuhdetta haluavien ihmisten näkökulmasta. "

-Parisuhdetta etsiessään aloittaja tapaa monenlaisia ihmisiä ja hänen omaa elämäänsä helpottaa, jos hän edes vähän kykenee hahmottamaan miten eri tavoin ihmiset voi asioista lähtökohtaisesti ajatella. On todella vaikeaa luovia elämän läpi, jos oma ajatusmaailma on hyvin kapea.

"keskustelua on vaikea pitää yllä sen vuoksi, että toinen ymmärtää koko ajan väärin ja vain omasta näkökulmastaan."

-Anteeksi, mutta en voinut olla tirskahtamatta :D Kukahan tässä keskustelussa koittaa juuri inttää, ettei hänen mielipiteestään eroavia näkemyksiä saisi oikeastaan edes tuoda esiin. Pahoittelut, mutta maailma ei ole niin mustavalkea ja yksinkertainen kuin millaiseksi sinä haluaisit sen luokitella.

  Re: Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   3.9.26 17:21:10

Edellisen keskustelun puolelta täytyy kyllä kommentoida tätä kirjoitusta

"Aloin juuri treffailla uutta miestä. Toisten treffien jälkeen hän sanoi ettei kiinnosta kukaan muu enää vaikka ei ole harrastettu vielä edes seksiä. "

-Toivottavasti olen väärässä, mutta tuo äkkiseltään kuulostaa nyt kyllä oppikirjamaiselta "näin saat parisuhdetta etsivältä naiselta helposti"-loitsulta. Kerrotaan aivan liian varhaisessa vaiheessa suhdetta sellaista mitä kuka tahansa arvaa toisen haluavan kuulla. Epärealistisen nopea emotionaalinen eteneminen on todella tyypillinen seksin kärttämiskeino, joka valitettavasti toimii vain juuri niihin, jotka ei haluaisi pelkkää seksiä vaan suhteen.

  Re: Hyväksyisitkö suhteen alussa, osa 2.

Lähettäjä: Ainokainen 
Päivämäärä:   3.9.26 17:32:19

Viiva: En ole kutsunut ketään rajoittuneeksi vaikka se kyllä mielessä käykin, kun näitä sinun tyyppisiä vastauksia lukee. Tulkitsen kirjoituksesi siten, että asia josta hermostuit niin kovasti, ei kävisi sinullekaan?

Ainahan voi kaikkea perustella siten, että "joku varmaan ajattelee eri tavalla, en nyt osaa sanoa miksi mutta aivan varmasti joku ajattelee eri tavalla". Se ei vain tuo keskuskusteluun mitään eikä kuulosta kovin fiksulta.

Aivan varmasti on erilaisia mieltymyksiä. En vain usko että kukaan haluaa olla yksi muista, jos haluaa parisuhdetta. Eikä tähänkään ketjuun ole kukaan tullut muuta kertomaan. Väitetään että heitä on, mutta kukaan ei osaa sanoa, miksi joku haluaisi sellaista.

Sen sijaan siltä puolelta, jossa halutaan jatkaa useamman tapailua välittämättä toisen tunteista, on tullut monenlaisia perusteluita sille, miksi sen jatkaminen on ok. Juurihan listasin näitä hyvin ikävän kuuloisia manipulointi- ja painostuskeinoja ylle.

Olisiko helpompi jos hieman perustelisit jatkossa tuon "äää, olet tyhmä" - sijaan? Ja perusteluna ei käy että ihmiset ovat erilaisia. Eivät niin erilaisia, kun sinäkään et osaa sitä kuvata.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.