Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Hallitus päätti: Nyt loppui sopeuttaminen

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   2.9.26 18:39:59

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoo, että hallituksen päätökset heikentävät julkista taloutta.

Vaikka hallitus tekee menosäästöjä noin miljardin euron edestä hallitus tekee laajoja veronkevennyksiä vielä enemmän ja lopputulos on, että hallituksen tekemät toimet heikentävät julkista taloutta vuonna 2027 noin 0,35 miljardilla eurolla.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että hallitus ei enää sopeuta julkista taloutta kautensa viimeisenä vuotena 2027.

Veronkevennykset pienentävät julkisen sektorin tuloja enemmän kuin menoleikkaukset tuovat säästöä.

Julkisen talouden kannalta tilanne olisi esitettyä parempi, mikäli budjetti ei sisältäisi yhtään mitään hallituksen uusia toimia.

Talouskasvun varjolla hallitus toimillaan heikentää julkista taloutta koska on vaalivuosi vaikka silloin kun talous lähtee kasvamaan julkista taloutta pitäisi vahvistaa eikä heikentää.

Hallituskauden alussa sanottiin, että nyt on pakko sopeuttaa kun leikattiin heikommassa asemassa olevilta ja nyt sanotaan, että seuraavan hallituksen pitää sopeuttaa ja velkajarruun pitää sitoutua mutta nyt ei itse sopeuteta koska vaalit ovat tulossa.

  Re: Hallitus päätti: Nyt loppui sopeuttaminen

Lähettäjä: $$ 
Päivämäärä:   2.9.26 19:24:30

Ei edellinenkään vasemmistohallitus sopeuttanut euroakaan, vaikka hallituskauden loppu puolella oli reipasta talouskasvua ja tiedettiin, että sopeuttaa pitäisi kipeästi.

Eikä muuten sopeuta Demarit ensi kaudellakaan viimeisenä vuotena. Niin se vaan tuppaa politiikassa menemään.

  Re: Hallitus päätti: Nyt loppui sopeuttaminen

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   2.9.26 19:24:57

Positiivinen asia valtion taloudessa on nyt se, että palkankorotuksista johtuva verotulojen kasvu parantaa verotulokertymää aikaisempiin ennusteisiin nähden. Se tosin johtuu hallituksen suurimman vihollisen, ay-liikkeen neuvottelemista palkankorotuksista ei hallituksesta ja sekin valtion taloutta parantavan asian hallitus tuhlaa suuryrityksille annettaviin verojen alennuksiin vaikka esim. yleisen yhteisöveron alentamista ei suositellut Risto Murron johtama Kasvuriihi-työryhmä, mitä lähes kaikki asiantuntijat ovat kritisoineet ja jopa Björn Wahlroos sanoi, että se on kallis ja tehoton toimi.

Pelkästään tämän yli 800 miljoonaa maksavan typeryyden perumisella veronkevennykset eivät olisi pienentäneet julkisen sektorin tuloja enemmän kuin menoleikkaukset tuovat säästöä ja hallitus olisi sopeuttanut edes vähän (noin 450 miljoonaa euroa) myös vuonna 2027 vaikka tuloverotusta olisi kevennetty kuten nyt tehtiin (230 miljoonaa euroa).

  Re: Hallitus päätti: Nyt loppui sopeuttaminen

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   2.9.26 19:29:49

"...Ei edellinenkään vasemmistohallitus..."

Tämä on harvinaisen väsynyt selitys. Ei tässä vaiheessa kun 3/4 hallituskautta on takana voi joka asiaa perustella edellisellä hallituksella. Nyt on kyse siitä, mitä nykyinen hallitus tekee.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.