|
Lähettäjä: Veeras
Päivämäärä: 31.8.26 22:37:09
Nyt just on ainakin Pirkanmaalla AIVAN kaikkialla sieniä! Meidän kerrostalon piha-aluekin on hyvin sienirikasta aluetta, aivan leikkikentän vieressäkin kasvaa paljon erilaisia sieniä. Kyllä, jos näkisin siinä jotain tappavan myrkyllisiä, keräisin minäkin ne pois varmuuden vuoksi, vaikka itsellä ei ole lapsia eikä koiraa. Mutta kun tiedän, että siinä paljon lapset liikkuu. Eihän se itse rihmasto sieltä katoa, mutta eihän se rihmasto se vaara olekaan, vaan nimenomaan se itiöemä eli sieni mikä me nähdään. Niitä toki voi aina nousta uusia tilalle.
Ja siis joo, ymmärrän ihan lapsettomanakin, ettei sitä muksua pysty 100% valvomaan. Lisäksi MONI noista Sieniseuran ryhmässä olleista tunnistuspyynnöistä myrkytysepäilyissä on ollut sellaisia, että lapsi on ollut päiväkodin ryhmän kanssa metsässä. Siinä on varmasti aika mahdoton kaikkia pystyä samaan aikaan vahtimaan, ja itsekin pidän tosi tärkeänä, että niitä lapsia kuitenkin tutustutetaan luontoon kaikesta huolimatta. Sekä lapset että ne koirat nyt vaan pistää suuhunsa tosi äkkiä kaikenlaista. Ja ihan taatusti on aikanaan kuollut lapsia sienimyrkytyksiin. Toki on erittäin typerää JOS vanhempi keskittyy puhelimeen eikä lapseen, siinä voi sattua mitä vaan muutakin.
Suomen Sieniseuran faceryhmä on siitä aivan ihana, että siellä on ihan oma tapa näihin myrkytysepäilyihin - niihin julkaisuihin ei saa kommentoida kuin tietyt asiantuntijat, ettei vaan tule vääriä tunnistuksia (ja usein kuvat ei ole kovin hyviä näissä). Ja jos joku ihmettelee miksi näin, niin tämä ryhmä on siis paikka, minne Myrkytystietokeskuksesta ohjataan kysymään sienimyrkytysepäilyissä!
|