|
Lähettäjä: Faktahomma
Päivämäärä: 31.8.26 19:57:57
Pääministeri Petteri Orpo on vastannut oikeuskansleri Janne Salmisen selvityspyyntöön mahdollisesta esteellisyydestään Valmet Automotiven omistus- ja rahoitusjärjestelyistä päätettäessä.
Vaalirahoituksesta Orpo mainitsee vastauksessa kaksi tuoretta summaa, 3 000 euroa vuoden 2025 kuntavaaleihin ja 1 000 euroa vuoden 2021 kuntavaaleihin, ja kokoomuksen saamasta tuesta vain vuoden 2023 eduskuntavaalit.
Orpo vetosi myös siihen, että Kokkilan hänelle kuntavaaleissa 2025 antama tuki oli vain "murto-osa" kampanjabudjetista.
Tuki oli kuitenkin reilut yhdeksän prosenttia koko kampanjabudjetista ja lähes 14 prosenttia kaikesta yrityksiltä saadusta kampanjatuesta.
Sen Orpo jätti kertomatta, että Ilpo Kokkila on kuitenkin tukenut kokoomusta ja sen ehdokkaita yli 120 000 eurolla vuodesta 2011, ja Kansallisen kokoomuspuolueen säätiö, jonka pitkäaikainen hallituksen jäsen Kokkila on, on antanut puolueelle 3,9 miljoonaa euroa vuosina 2010–2026. Tämä jää Orpon vastauksesta kokonaan pois.
Orpo kertoo saaneensa tiedon Valmet Automotiven tilanteesta ja pelastusoperaation suunnitelmista 16. huhtikuuta 2025.
Tämän jälkeen hän on tavannut Kokkilan Oras Invest oy:n 20-vuotisjuhlaillallisella.
Lisäksi Orpo Kokkilan illallisella 3.7.2025.
Valmet Automotiven omistusjärjestelyistä päätettiin tämän jälkeen, syksyllä 2025 hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, jota Orpo pääministerinä johti.
Orpo on johtanut Kokoomusta kymmenen vuotta, ja sinä aikana Kokkila on ollut puolueen ja hänen yksi merkittävimmistä rahoittajistaan sekä suoraan että säätiön kautta. Valmet Automotiven pelastuspaketti koski suoraan yhtiötä, jonka omistajiin Kokkilan sijoitusyhtiö kuuluu. Pääministeri osallistuu siis satojen miljoonien euron päätökseen, joka hyödyttää pitkäaikaisen ja ison rahoittajansa omistamaa yhtiötä.
Hallintolain esteellisyysperusteissa oleellinen asia on, onko olemassa suhde, joka on omiaan vaarantamaan luottamuksen puolueettomuuteen.
Seuraavaksi oikeuskansleri arvioi, onko tapaukset syytä viedä eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn ja mahdollisesti poliisin esitutkintaan.
|