Lähettäjä: elossa? 
Päivämäärä:   27.8.26 23:38:12

Niin, mitä kuuluu?

Lähettäjä: vastaus 
Päivämäärä:   28.8.26 09:58:47

Päällisin puolin olen selviytynyt hemmetin hyvin!

7-vuotiaasta olen huolehtinut itsestäni. Juoppoja lojui nurkissa, äiti oli kadoksissa välillä pari viikkoa putkeen. Välillä se juoksi rekkojen alle, välillä veti ranteita auki ja minä pieni tyttö katsoin tätä siitä sivusta. Sossu ei reagoinut eikä sukulaiset auttaneet. Sinnittelin siinä helvetissä 15 vuotiaaksi ja muutin kotoa pois.

Musta ei tullut juoppoa, ei narkkia vaikka se tie olisi ollut helpoin.

Olen ollut vakituisessa työssä koko elämäni, matkustellut paljon, saanut 2 lasta. Avioliitossa olin pitkään, mutta nyt eronnut. Elämä ja talous ok.

Mutta...en osaa luottaa kehenkään, en osaa ottaa keneltäkään apuja, en pysty läheisiin ihmissuhteisiin ollenkaan. Olen siis yksin ja se on mun valinta.

Lähettäjä: ; 
Päivämäärä:   28.8.26 10:07:03

Riippuu miten rapajuoppo määritellään…

Vanhemmat kaikki vkl humalassa, viikot töissä kiukkuisena. Aina olin tiellä ja vääränlainen.

Aikuisena itsetunto on pohjamudissa, en oikein löydä paikkaani. Työssä olen ollut koko ikäni ja kai ihan tykätty työntekijä, työkaverina en ehkä niinkään.
Parisuhde on, mutta mieheni ei pidä minusta.
Ystäviä ei juuri ole. Lapsia en sentään ole lähtenyt hankkimaan, en halua jakaa tätä kirousta eteenpäin.

Tätä listausta kun lukee niin joo, tuli ihan toimiva ratas koneistoon. Mutta eipä tätä oikein elämäksi voi kutsua.

Lähettäjä: cookie 
Päivämäärä:   28.8.26 10:31:17

Selvisin, koska pääsin sijaisperheeseen asumaan 12 vuotiaana. Ikuisesti kiitollinen siitä. Molemmat biologiset vanhempani on ihan täysalkkiksia.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.8.26 10:46:15

Mun äiti teki tuplasti enemmän töitä, jotta sai maksettua sekä asunnon, isän juomisen että tuettua mun elämää, opintoja ja harrastuksia. Todellisuudessa hänen olisi pitänyt jättää isä ja me oltais tultu toimeen paljon paremmin kaksin, mutta isä on aika persoona ja äiti sitten tyytyi siihen, että on valinnut kohtalonsa eikä osaa elää ilman isää.

Oon tosi onnekas ja onnellinen ihminen silti. Äiti mahdollisti mulle paljon, vaikka isän suhteen oli alisteisessa asemassa ja välillä tuntui, että pelkäsi isän varjoakin. Millään tavalla turvallinen ympäristö tuo ei ollut, mutta taloudellisen tuen avulla mun oli helppoa tehdä korkeakoulututkinto ja päästä luomaa omaa elämää.

On ollut toki vaikeaa ja välillä ihan mahdotonta rakentaa luottamusta muihin ihmisiin ja huomaan vanhempieni suhteen vaikuttaneen niin, että pelkään jääväni suhteessa samanlaiseen asemaan kuin äiti. Mua kuvaillaan itsenäiseksi, mutta oikeasti se on myös defenssiä. En halua, että kukaan kävelee mun yli. Se on luonut ongelmia ihmissuhteisiin, mutta työstin niitä pitkään ja nyt oon jopa terveessä ja hyvässä parisuhteessa, jossa rakastetaan ja kommunikoidaan avoimesti.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   28.8.26 11:48:12

No suhteessa lähtökohtiin vallan mainiosti. Oma talo, hevoset pihassa, hyvä duuni, sijoituskämppä, mökki jne. Toki mikään ei ole tullut annettuna vaan kaiken eteen on raadettu perse ruvella.

Lähettäjä: Sally 
Päivämäärä:   28.8.26 19:02:54

Sivusta seuranneena kumpikaan juopon lapsista ei halua olla tekemisissä. Juoppo käy töissä, mutta niin on tehnyt aina, ja aamulla lähtenyt promillet korkealla.. lapset kyllä pärjäävät hyvin, toinen töissä ja toinen kouluttautuu vielä.. traumoja huomaa kyllä heistä, kun asioista puhutaan. Kukapa sitä haluaisi kertoa, että joo, mun isä on alkkis, ja hölmöilee kylillä humalassa ja pilaa juomalla milloin mitkäkin tapahtumat tai juhlat. Häpeä ja inho paistaa lapsista.

Lähettäjä: J 
Päivämäärä:   29.8.26 00:49:39

Hyvin päällisin puolin mutta huono itseluottamus, vaikea solmia ystävyyssuhteita, en tiedä paikkaani täällä, ulkopuolisuuden tunne, kelpaamattomuuden tunne, vaikea pyytää apua jne

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.8.26 04:53:44

Alkoi rapajuopoksi vasta kun olin teini niin selvisin ihan hyvin. Alkoi juoda johonkin pääongelmaansa, se taas oireili koko lapsuuteni. Oli vuosia kun ei edes puhunut meille lapsille sanaakaan.

En tiedä miksi mutta mulle kehittyi rautainen itsetunto, olen aika ihana :D Tykkään vilpittömästi itsestäni vikoineni kaikkineni. Piti opetella olemaan oma tsempparini kun vanhemmista ei siihen ollut ja kun vuosikymmeniä puhuu itselleen kauniisti ja kannustavasti niin alkaahan se vaikuttaa.

Lähettäjä: Sea salt 
Päivämäärä:   29.8.26 08:55:26

Lähettäjä: cookie
Päivämäärä: 28.8.26 10:31:17

Selvisin, koska pääsin sijaisperheeseen asumaan 12 vuotiaana. Ikuisesti kiitollinen siitä. Molemmat biologiset vanhempani on ihan täysalkkiksia.

Sama täällä, minut kyllä pelasti puhtaasti se, että pääsin kotoa pois asumaan. Mut sijoitettiin ala-asteen jälkeen. Muistan ikuisesti kuinka muita luokkalaista jännitti uuteen kouluun siirtyminen, minua jännitti sen sijaan uuteen kotiin muuttaminen.
Olihan se oikeasti ihan uskomatonta kun alkoi huomata, että ai näinkin voi elää. Siis että on turvalliset aikuiset kotona, tehtiin asioita heidän kanssa yhdessä, tuli joka päivä lämpimiä kuulumisten kyselyitä raivoamisen, örveltämisen ja lyttäämisen sijaan, minun olostani ja mieleni hyvinvoinnista välitettiin, aina ruokaa kaapeissa ja pöydässä, mahdollisuudet aloittaa harrastuksia (aloitin cheerleadingin ja pääsin jopa kisajoukkueeseen, asia josta en olisi koskaan edes uskaltanut haaveilla + cheer antoi loistopohjan nykyiselle lajilleni jossa kilpailen), kannustusta kouluhommiin jopa niin paljon, että sain sen tason arvosanat tokariin joilla pääsin haluamiini kouluihin ja tälle nykyiselle uralle hommiin joita rakastan jne. Minulle tuli ensimmäinen kerran elämässäni heillä asuessa olo, että minulla on jotain väliä. Itsetuntoni nousi pohjamutiin alta kohisten niiden vuosien aikana terveemmälle tasolle.
Alkuperäisessä kodissa kun vaan sillä oli väliä onko äidillä ja isällä viinaa ja kuinka paljon, kuka hakee lisää, kuinka heillä on rankkaa ja minä olen häiriöksi juomiselle, minä olin se vanhempieni ongelma ihan vaan olemalla olemassa.
Pidän noita sijaisvanhempiani enemmän perheenäni, kuin oikeita vanhempiani.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.8.26 11:10:14

Huostaan otto oli pelastus.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   29.8.26 14:28:58

Eläkkeellä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   29.8.26 14:32:29

Kulissit kunnossa, mutta kuten edellä mainittiin osuvasti

"Mutta...en osaa luottaa kehenkään, en osaa ottaa keneltäkään apuja, en pysty läheisiin ihmissuhteisiin ollenkaan. Olen siis yksin ja se on mun valinta."

Elämä on koko ajan valmistautumista kaikkein pahimpaan. Vaikea vain olla ja nauttia.