|
Lähettäjä: Sanna
Päivämäärä: 8.8.26 13:30:03
Meillä ei ollut oikein tukiverkostoa silloin kun lapset oli pieniä. Oltiin käytännössä tiimi, joka huolehti yhdessä lapsista ja elämä pyöri lasten harrastusten ympärillä perheyksikkönä. Meillä oli paljon kivoja yhteisiä lomareissuja lasten ollessa alle kouluikäisiä. Jos joskus saatiin lapset mummolle pariksi tunniksi, niin käytiin kaksistaan leffassa tai syömässä. Yön yli ei ikinä saatu lapsia hoitoon, vaan toinen jäi kotiin lasten kanssa ja toinen meni omiin rientoihin kavereiden kanssa. Me käytiin kyllä säännöllisesti lasten isän kanssa arkisin yhdessä lounaalla, tai iltaisin kävelylenkillä kahdestaan. Lasten harrastusten aikana saatettiin mennä yhdessä salille tai uimaan.
Silti meille tuli ero siinä vaiheessa kun lapset oli teinejä. Se vaatii molemmilta vanhemmilta tahtoa olla parisuhteessa, yksin se ei tahtomalla onnistu. Nyt meillä on molemmilla uudet kuviot ja lapset ovat tottuneet olemaan 2 viikkoa kerralla aina toisen vanhemman luona. Itse teen vuorotyötä ja lasten isä päivätyötä, mutta molemmilla on paljon työmatkoja. Lapsivapaalla vaan nukun ja lepään, silloin kun lapset on mun luona niin päivät on täynnä ohjelmaa aamusta iltaan näin kesälomalla varsinkin. Ennen oli ne isovanhemmat ja naapurit, jotka auttoi.
Nykyään ainakin meillä lasten isovanhemmilla on omat kuviot, eikä niitä kiinnosta lapsenlapset muuta kuin synttäreiden muodossa. Osa on jo kuollut pois, tai muuten siinä kunnossa, että heitä pitää auttaa ja käyttää vaikka autolla kaupassa. Ja tämän tavallaan ymmärrän, koska vaikka äitini oli pitkään kotiäitinä ja huolehti meistä lapsista 24/7. Sen jälkeen palasi takas työelämään, ja teki eläkkeelläkin vielä sijaisuuksia. Nyt on hänen aika nauttia elämästä eläkkeellä. Itse kyllä toivon, että omat lapset saavat myös lapsia, joiden elämässä voisin olla tiiviisti mukana ja olla apuna, jotta vanhemmatkin saavat joskus pienen hetken hengähtää.
|