|
Lähettäjä: Cleo
Päivämäärä: 25.7.26 20:53:42
Löytyisikö täältä porukalta hyviä kokemuksia tai toivoa antavia kertomuksia takareisivammoista paranemisesta? Erityisesti jos harrastat urheilua, niin olisitko kiltti ja kertoisit paranemistarinasi.
Minulta siis reippaat parisen vuotta sitten repesi hamstring. Tavoitteellisesti harrastamani lajin treenin jälkeisessä venyttelyssä kuului jalasta valtavan äänekäs rusahdus, tuntui omituinen napsahdus ja sitten tuli lamauttava kipu. Ei leikattu, vaikka sitä harkittiin. Pitkä täyslepo ja sen jälkeen piinaavan hidas ja kivulias kuntoutus kesti melkein vuoden, kunnes alkoi olla taas treeni- ja juoksukunnossa. Ratsastamaan pystyin vasta jonkun aikaa tuon jälkeen (ratsastusta tosin harrastelen vain huvikseni, en kisamielssä, joten se ei haitannut niin paljon).
No sitä iloa kesti vain puolisen vuotta, kunnes reiden pistävä kipuilu alkoi taas. Myönnän, että olin ehkä vähän liian innokas siitä, että jalka toimi ja tein liikaa. Tilanne ei kuitenkaan ollut kovin paha, vaikka kivut oli ajoittain aika kovia, silloin kuitenkin riitti että himmattiin tahtia ja otettiin tavallaan yhdenlainen lyhyt lepo&kuntoutus. Silloin kesällä piti myös kisata lajissani pitkästä aikaa, mutta ne haaveet piti haudata tuon takia.
Noh sitten taas alkoi tuntua hyvältä, pääsin treenaamaan. Ja viime talvi ja tämä kevät/ alkukesä on ollut todella hyviä jalalle ja liikkuminen muutenkin tuntunut hyvältä. Olen myös tehnyt kaiken ihan kaiken just eikä melkein fyssarin ohjeiden mukaan. Elokuussa oli tarkoitus kisata ekaa kertaa vuosiin ja ai että odotin sitä innolla…
Kunnes eilen ihan yhtäkkiä reenissä takareiteen tuli kiristävä tunne ja yhtäkkiä tuntui pieni naps. Sen jälkeen alkoi outo kuumottava tunne, kuin lihaksen sisälle olisi valutettu kuumaa vettä. Kävelin kuitenkin omin jaloin autoon ja autosta kotiinkin, sitten vasta tuli kovemmat kivut, Ja nyt jalka on jo erittäin kipeä tukki. Ei salli istua eikä nukkumisesta voi edes haaveilla. Kuviin jne tarkempaan syyniin pääsen ensiviikolla, sitten vasta lääkäri voi sanoa jotain. Mutta nyt on vain elettävä kauhukuvien kanssa ja yritettävä kylmätä kinttua.
Olo on ihan toivoton ja olen kauhuissani, että tämä oli nyt se lopullinen viimeinen rasaus, että en vain koskaan enää juokse tai treenaa tällä jalalla saati kilpaile ja edessä on taas hirveä kuntoutus tai jopa leikkaus. Urheilu on minulle ollut se henkireikä kaikessa, asia mikä pitää minut järjissäni ja hengissä, oikeasti äärettömän tärkeä osa elämää. Eikä minulla olisi aikaa laittaa muutenkaan elämää tauolle tällaisten takia, saati taloudellisesti sellainen tilanne että olisi hyvä tilanne olla taas pitkällä sairaslomalla (työtäni ei yksinkertaisesti voi tehdä kipeällä jalalla).
Lohduttakaa joku, että tämä voisikin olisi vain ihan harmiton ja vaaraton tilanne, tyyliin maanantaina olisikin ohi, että paikkoja ei oikeasti välttämättä olisi oikeasti hajonnut taas. Tai ihan mikä vaan tsemppaus tässä nyt kelpaisi, kiitos!
|