|
Lähettäjä: Metti
Päivämäärä: 26.7.26 10:03:57
Meillä on ollut lapsia sijoituksessa lyhyempiä ja pidempiä (pisimmillään yksi tyttö asui osana perhettämme 6 vuotta) jaksoja. Minulla ja miehelläni ei ole mahdollisuuksia saada omia biologisia lapsia, mutta molemmat meistä lapsia silti tahtoi ja olemme tosi lapsirakkaita, joten päädyimme siten kautta tähän rooliin. Tällä hetkellä tosin arjessa on vain yksi ”viikonloppulapsi”. Ja ihan siis päivätyötä teen samalla (itse etänä kotoa käsin), samoin mies.
Aivan ihania kokemuksia ja todella palkitsevaa hommaa. Tietenkin lapsilta kuulee kamaliakin asioita heidän avautuessaan esim traumoistaan ja on ollut esim terveysongelmia selvitettävänä yms rankkojakin juttuja matkalla, mutta minusta on parasta auttaa niissä, olla se turvallinen aikuinen joka ei väisty oli mitä vaan. Mitään isoja ongelmia tai ’vaikeita tapauksia’ ei meidän kohdalle ole kuitenkaan onneksi koskaan sattunut. Ihan pahinta on toki se ”luopuminen”, noihin lapsiin kun itse ainakin kiinnyn niin kovin. Vaikka onneksi ihan kaikki meidän sijaislapset ovatkin pitäneet yhteyttä myös lähdön jälkeen.
Vaikka siitä on valovuosia, niin muistan edelleen sen valtavan jännityksen hetkestä kun tuli puhelu, että nyt olis se ensimmäinen teille muuttava tulossa :) Mutta siitä on oikeasti tosi kauan, kun nämä hommat aloitin, joten varmasti paljon on muuttunut noissa koulutuksissa ja prosesseissa lasten tulon suhteen, ei esim ollut mitään moisia pride-valmennuksia kyllä meille.
Mutta kovasti tsemppiä ja onnea sinne tulevaan vastuulliseen, tärkeään ja ennen kaikkea ihanaan ja paljon iloa tuovaan sijaisvanhemmuuteen :)
|