|
Lähettäjä: -
Päivämäärä: 23.7.26 13:35:30
"Poliisi on saanut selvitettyä, millaiset tapahtumat johtivat siihen, että 8-vuotias poika sai syövyttävää nestettä päälleen Vaasan Ristinummella 12. heinäkuuta. Pohjanmaan poliisi kertoo epäillyn törkeän pahoinpitelyn tutkinnasta tiedotteessaan.
Valvontakameratallenteiden perusteella tapahtumat alkoivat, kun 8-vuotias poika oli muiden lasten kanssa heitellyt hiekkaa ja kiviä Variskan koulun pihalla olleiden tyttöjen päälle. Paikalle saapuivat 15- ja 16-vuotiaat pojat, jotka kuuluivat tyttöjen seurueeseen ja yrittivät saada lapset lopettamaan heittelyn.
Jossain vaiheessa 8-vuotias sai haltuunsa putkenavausnestettä sisältäneen pullon, jota nuoret yrittivät saada häneltä pois. Sitten 8-vuotias roiskutti pullosta nestettä 15-vuotiaan pojan kasvoihin ja vaatteisiin.
Sen jälkeen 16-vuotias poika sai pullon haltuunsa ja kaatoi nestettä 8-vuotiaan päälle. Sitten osapuolet poistuivat eri suuntiin."
|