|
Lähettäjä: Tosimies
Päivämäärä: 20.7.26 14:14:00
No tähän on muutamia keinoja. Yksi on semmoisten asentojen valinta, joissa muut lihakset tukevat emättimen lihaksistoa ja saavat reiän tuntumaan tiukemmalta. Esimerkiksi tavallinen lähetyssaarnaaja tai sitten takaapäin mutta kumpikin niin, että nainen ei pidä jalkoja harallaan vaan tiukasti yhdessä (saattaa vaatia sen että penis laitetaan sisään ensin ja sitten vasta puristetaan jalat yhteen, mikä vaatii hieman akrobatiaa :)
Toinen on se, että otetaan yksinkertaisesti fokus pois siitä emätinyhdynnästä. Miksi pitäisi fakkiutua siihen että se on se ainoa "oikea" tapa harrastaa seksiä ja saada orgasmi, kun mahdollisuuksia on niin paljon muitakin? Esimerkiksi oman löysäpilluisen naiseni kanssa harrastettiin kyllä emätinyhdyntää koska tuntuuhan se toki mukavalta, vaikka toinen onkin niin löysä ja myöskin märkä etten minä ainakaan yksinkertaisesti saa niin paljoa kontaktia ja ärsykettä, että laukeaminen sinne onnistuisi. Ja olen vieläpä keskimääräistä huomattavasti paremmin varustettu, joten pienimunaiselle olisi se klassinen patonki ja messuhalli-vertaus ollut varmaan jo kohdallaan. Sitten kun työntely alkoi kyllästyttää niin lopetettiin ja minun laukeaminen hoidettiin jollain toisella tavalla. Tässä oli kyllä semmoinenkin onnenpotku että ko. nainen oli paitsi erittäin hyvä suihinottaja, myöskin harvinaisesti itsekin nautti suuseksin antamisesta miehelle (ihan erikseen pyysi, että saako ottaa suihin). Oli ihana pitkän rakastelun jälkeen laueta hänen suuhunsa <3
|