|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 20.7.26 15:28:14
Eiköhän aloittajan uusi hoito ole vain joku tavallinen itsekäs mulkero, joka on katsonut liikaa pornoa.
Kuten muut ovatkin kertoneet, suhteen alkuvaiheessa useimmat (siis useimmat, eivät välttämättä kaikki) narsistit pyrkivät pikemminkin tekemään vaikutuksen joka osa-alueella, myös sängyssä. Vasta kun uhri on kunnolla koukussa, alistaminen alkaa. Kuuluu tyypilliseen narsistin harjoittamaan emotionaaliseen manipulointiin, että uhri alkaa uskoa narsistin muuttuneen käytöksen johtuvan uhrista itsestään. Harva edes alkaa suhteeseen sellaisen henkilön kanssa, joka käyttäytyy alusta asti kuin narsisti pahimmillaan. Se mitä tapahtuu suhteen alkuvaiheen jälkeen onkin sitten kiinni narsistista yksilönä. Joku voi edelleen laittaa peliin kaiken taitonsa tyydyttäkseen kumppaninsa sängyssä (jumalainen seksi on kätevää emotionaalista manipulaatiota, sekoittaa uhrin tunteita, pönkittää narsistin itsetuntoa ja luo kiintymyssuhdetta, joka vaikeuttaa suhteesta lähtemistä), kun toinen taas alkaa alistaa uhriaan myös sängyssä ja saa nautintoa seksuaalisesta väkivallasta ja sen tuomasta vallantunteesta. Tai sitten seksi on välillä jumalaista, välillä väkivaltaista ja kontrolloivaa.
|