|
Lähettäjä: O
Päivämäärä: 19.7.26 20:50:21
Tuskin, mutta Raamattu on vain rip-off aikalaisten ja edeltävien kulttuurien tarinoita, joissa juutalaiset on nostettu kaikkien muiden yläpuolelle, vaikka historiallisesti juutalaiset eivät olleet muita valloittajakansoja kummempia. Eli propagandaa. Patriarkaalista propagandaa.
Esimerkiksi Aatamin ja Eevan tarinaa vastaava tarina löytyy monista Raamattua edeltävistä mytologioista. Samoin Nooan arkissa on merkittäviä samankaltaisuuksia sumerialaisen mytologian kanssa. Ja niin edelleen.
Raamatussa on ihan hyviä pointteja (esim. se, että viimeisellä tuomiolla Jeesus tuomitsee Helvettiin kaikki, jotka eivät auta yhteiskunnan heikoimpia), mutta myös todella paljon toksista patriarkaalisuutta ja juutalaisten nostamista erityisasemaan. Yksikään uskontokunta ei ole toista kummempi (paitsi ehkä negatiivisessa mielessä).
|