Lähettäjä: ''' 
Päivämäärä:   10.7.26 13:06:40

omaavan henkilön kanssa?

Kuumaa, kylmää.

Aina kun otetaan jutussa seuraava askel, hän kavahtaa ja katoaa hetkeksi.

Juuri kun alan itse irrottautua, hän vetää takaisin.

Tätä jatkunut nyt jo useamman kuukauden.

Ja kyllä, olen niin ihastunut että edelleen tässä kuviossa, mutta en jaksa enää näitä ristiriitaisia signaaleja.

Millainen lopputulema muilla ollut tällaisissa tapauksissa?

Lähettäjä: terkkuja 
Päivämäärä:   10.7.26 13:08:02

Ero. Eikä suhde muutenkaan ollut kovin kestävällä pohjalla, vaikka hyviä juttuja olikin.

Lähettäjä: ''' 
Päivämäärä:   10.7.26 13:13:17

Riittikö sulle vaan yhtenä päivänä ja löit homman jäihin nimimerkki terkkuja?
Vai miten tilanne lopulta päätyi eroon?

todella kuluttavaa tämä epätietoisuus :(

Lähettäjä: terkkuja 
Päivämäärä:   10.7.26 13:18:37

Katselin juttua aika monta vuotta ja pohdin haluanko elää näin. Lopulta sain puristettua toisesta ulos ne tekijät mitkä lopulta ratkaisi eropäätöksen. Vasta eron jälkeen tajusin, miten kuluttava suhde oli minulle loppujen lopuksi ollut. Eroa en ole katunut, koska olo keveni. Kaduttaa että odotin toisen ottavan tietyllä tapaa ottavan vastuuta suhteesta, mutta sitä vältteli loppuun asti. Olisi pitänyt repäistä aiemmin, mutta olin muista syistä johtuen aivan loppu.

Lähettäjä: terkkuja 
Päivämäärä:   10.7.26 13:21:52

Eli aloin toimimaan samalla tavalla välttelevästi loppuvaiheessa, kuten toinen oli tehnyt jo aiemminkin. Ja katsoin tekeekö toinen mitään, kun puhuminen oli toiselle niin vaikeaa. No sama välttely jatkui ja muuttui vielä passiivisagressiiviseksi.

Lähettäjä: Riesa 
Päivämäärä:   10.7.26 13:25:59

Minä jaksoin tuommoista melkein 3 vuotta. Lähdin suhteesta lopulta 3 kertaa, kahdesti sai puhuttua takaisin. Olen pitänyt itseäni järkevänä ihmisenä, mutta niin vain tuo suhde vei mennessään. Mikään määrä tietoa traumakemiasuhteista, rakkauspommituksesta, itsetuntemuksesta, muiden järkevistä kommenteista (esim. täällä) ei auttanut, kun tunteet veivät. Mutta lopulta sain itseni riuhdottua irti.

Opettihan se paljon myös itsestä, vaikka jälkikäteen tietty harmitti tuhlattu aika. Ja oli ihania hetkiä, hyviä aikoja, mutta se kaikki negatiivinen kyllä peittosi hyvät puolet isosti. Nyt olen ollut reilun 3v hyvässä ja turvallisessa suhteessa ja näen todella selvästi eron edelliseen. Ja ihmettelen, miksi suostuin tuollaiseen rempoiluun. Mutta sellaista se joskus on, elämää vaan. Ja toki oma tausta vaikutti siihen, että luulin tuon olevan normaalia.

Kannattaa myös kääntää katse sinne itseen, siihen mikä tässä henkilössä veti sinua puoleensa ja miksi. Monesti sieltä alkaa löytyä sellaisia syitä, mitä voi sitten työstää, jotta jatkossa havahtuisi ajoissa ennen suhteeseen ryhtymistä. Näin siis myös omalla kohdalla.

Lähettäjä: terkkuja 
Päivämäärä:   10.7.26 13:30:19

"Kannattaa myös kääntää katse sinne itseen, siihen mikä tässä henkilössä veti sinua puoleensa ja miksi. Monesti sieltä alkaa löytyä sellaisia syitä, mitä voi sitten työstää, jotta jatkossa havahtuisi ajoissa ennen suhteeseen ryhtymistä. Näin siis myös omalla kohdalla. "

Komppaan myös tätä. Muuten joutuu aina suhteisiin samojen ongelmien kanssa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.7.26 15:21:15

Ei onnistunut. Kun itse olin viileä niin kaveri lähestyi, kun itse lämpenin niin häipyi viikoiksi. Kun puhuin varovasti yhteen muuttamisesta, me i ihan paniikkiin. Kun vihdoin totesin ettei tästä mitään tule, hän syyllisti minua erosta ja välinpitämättömyydestä. Teinityyppinen, jopa lapsellinen seurustelu hänelle kävi, mikään vakavampi ei, meillä ikää 50+.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.7.26 15:25:10

Ja edelliseen lisäten oma kokemus myös sama kuin tässä:

"Eli aloin toimimaan samalla tavalla välttelevästi loppuvaiheessa, kuten toinen oli tehnyt jo aiemminkin. Ja katsoin tekeekö toinen mitään, kun puhuminen oli toiselle niin vaikeaa. No sama välttely jatkui ja muuttui vielä passiivisagressiiviseksi."

Lähettäjä: ''' 
Päivämäärä:   10.7.26 15:30:10

Kiitos jo tähän mennessä tulleista hyvistä vastauksista.

Näin epäilinkin :(

Sattuu s**tanasti, mutta ei varmaan auta kuin repäistä itsensä irti ennenkuin sattuu enempää.

En ymmärrä miksi antaa niin radikaaleja ristiriitaisia signaaleja, välillä puhutaan kuinka olen one and only, sitten muututaan jopa tylyksi. Miksi kiusata toista noin?

Olisikos kellään sitten hyviä vinkkejä miten tästä päästä yli? Tiedätte varmaan sen euforisen tunteen kun toisesta taas kuuluukin ja kuinka nopeasti niistä kauniista sanoista taas innostuu... kunnes jälleen romahtaa..

Lähettäjä: ppp 
Päivämäärä:   10.7.26 15:38:09

Tuo on alhaisinta PASKAA mitä voit toiselle tehdä!

Joo, jos juttu ei tunnukaan hyvältä niin ihan alkuvaiheessa vielä ihan ok hiljaa etääntyä ja toinen ymmärtää yskän vaikkei sekään toki paras tapa asiaa ole hoitaa, mutta raukkamaista tuollainen toisen pompottelu ja antaa toivoa ja ymmärtää että tässä on jotain kehkeytymässä.

Säälittävää. Eikö ole uskomatonta että aikuiset miehet tätä harrastaa.

Hali aloittajalle. Mulla jäi varmaan jonkin asteen trauma vastaavasta tapauksesta. Oikea jännämies prkl.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.7.26 15:50:43

Lapikasta lopullisesti.

Lähettäjä: Dun 
Päivämäärä:   10.7.26 16:33:53

Tekisi mieli sanoa, että suut auki ja keskustelkaa, mutta toisaalta voi olla jo myöhäistä ja voi myös olla ettei mies tuosta muutu. Jos haluat niin kokeile vielä puhuttaa miestä asiasta, mutta jos hän ei yhtään tule vastaan niin sano adjöö.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   10.7.26 16:53:13

Minä varmaan sanoisin suoraan että välitän hänestä, mutta hänen käytöksensä satuttaa minua. Että pidetään ihan oikeasti taukoa ja annetaan lupa molemmille vaikka löytää uusi kumppani. Yhteen voi palata jos se esim puolen vuoden jälkeen tuntuu hyvälle.

Lähettäjä: zxc 
Päivämäärä:   10.7.26 18:13:58

"Minä varmaan sanoisin suoraan että välitän hänestä, mutta hänen käytöksensä satuttaa minua."

- Ei näihin valitettavasti puhe auta.

Lopeta tuo juttu heti alkuunsa, ei tule kuin paha mieli jos jatkat.

Lähettäjä: : 
Päivämäärä:   10.7.26 23:31:19

Meillä erilainen tarina. Mies oli kokoajan luullut että minua ei kiinnosta kun en aloittanut juttelua ja jos harvoin aloitinkin niin oli sitten "puolustuksena" vähän kylmäkiskoinen. Sai kuulemma kuvan että olin evvk häntä kohtaan.

Minä samaan aikaan luin netistä kuinka ei saa olla yhtään "chasing energiaa" ja tuijotin puhelinta milloin miehestä kuuluu mutten uhastakaan oikein lähestynyt itse koska tuntui että olisin säälittävä roikkuja.

Lopulta ei voitu olla erossakaan ja jotenkin sitten aloimme soitella ja nähdä. Tilanne laukesi muutaman näkemisen jälkeen.

Mitä opin, pyri aina näkemään kasvotusten, digitaalinen yhteydenpito on perseestä ja tulee tosi helposti väärinymmärryksiä, jopa puhelussa.

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   11.7.26 22:07:14

Kysy suoraan että mikä on homman nimi? Et häviä mitään.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   11.7.26 23:20:17

Riesan tarina kuulostaa omalta, mä katselin 4 vuotta.
Ja hei, kyse ei ole välttämättä pelkästään välttelevästä kiintymyssuhteesta...

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   11.7.26 23:42:02

Parisuhdeterapeutit on tätä varten.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.7.26 23:42:11

"Joo, jos juttu ei tunnukaan hyvältä niin ihan alkuvaiheessa vielä ihan ok hiljaa etääntyä ja toinen ymmärtää yskän vaikkei sekään toki paras tapa asiaa ole hoitaa, mutta raukkamaista tuollainen toisen pompottelu ja antaa toivoa ja ymmärtää että tässä on jotain kehkeytymässä.

Säälittävää. Eikö ole uskomatonta että aikuiset miehet tätä harrastaa."

Ei kysymys ole siitä ettei mies haluaisi tai ei kiinnostaisi, hän ei vaan pysty parempaan. Syy käytökseen löytyy todennäköisesti jo varhaislapsuuden kokemuksista ja hän on varmasti itsekin onneton, että aina käy näin.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   11.7.26 23:42:15

Minä (nainen) olen itse varmaan jonkin sortin esimerkki välttelevästi/ristiriitaisesti kiintyvästä. Eikä tämä ole helppoa itsellekään. Olen hyvin avoin ihmisille tiettyyn rajaan asti, mutta sen jälkeen vielä lähemmäs tuleminen on todella vaikeaa. Olen pelännyt lähes hysteerisesti itseni satuttamista, ja heikko itsetunto antaa oman lisänsä. En ole koskaan oma-aloitteisesti lähestynyt ketään, josta itse olen ollut kiinnostunut, koska en usko, että tunne olisi koskaan molemminpuolinen. Ja pelkään, että sattuu. Itseäni lähestyneiden kanssa on syntynyt suhteita kyllä, viimeisin on kestänyt nyt liki 20 vuotta. Olen varmasti tarjonnut sitä kylmää ja kuumaa, kumppani vaan on sen verran tasaisella maaperällä itse, että on kaiken kestänyt.

Onhan tämä oikeasti perseestä. On kamalaa päästää ihminen lähelle, ja kun tämä sitten vetäytyy kauemmas, sitä alkaa hylkäämiskammoisena kiskoa takaisin. Olen myös ilmapuntari, joka ei kykene pitämään toisten tunteita erossa omistaan. Sisimmässäni olen kai aina se turvaton lapsi, joka pärjäsi yksin, ja minun on tosi vaikea tukeutua muihin. Monesti olen toivonut olevani toisenlainen.

Lähettäjä: Moi 
Päivämäärä:   11.7.26 23:45:17

"Ei kysymys ole siitä ettei mies haluaisi tai ei kiinnostaisi, hän ei vaan pysty parempaan. Syy käytökseen löytyy todennäköisesti jo varhaislapsuuden kokemuksista ja hän on varmasti itsekin onneton, että aina käy näin."
Kyllä pystyy, jokainen pystyy parempaan jos oikeasti haluaa.
Jos aina käy noin niin jokainen osaa mennä itseensä että missä syy. Ainakin jos on yli 20 vee

Lähettäjä: dakka 
Päivämäärä:   12.7.26 00:13:08

Sano sille että nyt loppuu tämä puliveivaaminen. Että sä olet oikeasti kiinnostunut mutta veivaaminen saa loppua. Naimisiin kuitenkaan ei olla hinkuamassa ja ryntäämässä eli ei varmasti liian nopeaa etenemistä?

Kun tulee seuraava kylmä hetki niin pistät siihen poikki ja ihan suorilla sanoilla että tajuaa että nyt sulla meni hermot tällaiseen. Menkööt veivaamaan muualle tai ehkä seuraava on jo niin oikea ettei tartte veivata.

Päättämätön mies joka ilmeisesti paremman puutteessa veivaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.7.26 02:41:28

"Tekisi mieli sanoa, että suut auki ja keskustelkaa, mutta toisaalta voi olla jo myöhäistä ja voi myös olla ettei mies tuosta muutu. Jos haluat niin kokeile vielä puhuttaa miestä asiasta, mutta jos hän ei yhtään tule vastaan niin sano adjöö."

Minulle on mies tällaisessa tilanteessa lähes itkien todennut, että "Helppoahan se sun on kun osaat puhua, hänellä ei ole edes sanoja sille miltä hänestä tuntuu."
Edellinen lause tuntui todella omituiselta, mutta mielenterveysalaa opiskeleva tuttavani jolle asiasta kerroin, epäili hänen kärsivän aleksitymiasta. Tämä tunne-elämän häiriö on yllättävän yleinen ja jopa 15-20% ihmisistä saattaa kärsiä siitä. Alla tekoälyn nopea tiivistys häiriöstä.

"Aleksitymia ei ole sairaus tai mielenterveyden häiriö, vaan synnynnäisten ja elinympäristön muovaamien tekijöiden yhdistelmä. Se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö aleksityminen ihminen voisi kokea tunteita: tunteet vaikuttavat häneen, mutta hän vain tulkitsee ja ilmaisee niitä eri tavalla."

Lähettäjä: oma kokemus 
Päivämäärä:   12.7.26 02:46:28

https://www.duodecimlehti.fi/duo95773

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   12.7.26 10:28:44

Turhaan diagnosoitte, kyllä tällaiset veivailut loppuu kun mies löytää sen jonka oikeasti haluaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.7.26 10:38:44

Aloituksesta ei käynyt ilmi, että oletteko pysähtyneet keskustelemaan ja tunnistaako hän itse käyttäytymismallinsa?

Lähettäjä: JJ 
Päivämäärä:   13.7.26 14:42:10

Tosi tuttua itsellekin tuo että sitten tullaan takaisin kun toinen alkaa päästä eteenpäin.

Nykyisen kanssa oli myös alussa tällaista mutta kun juttu vakavoitui niin tuo loppui, ja kun oikeasti tajusi että en aio satuttaa tai hylätä häntä.

Toiselle osapuolelle ihan kamalaa ja nöyryyttäväähän tuo on.

Lähettäjä: Mmgd 
Päivämäärä:   13.7.26 17:38:50

"Nykyisen kanssa oli myös alussa tällaista mutta kun juttu vakavoitui niin tuo loppui, ja kun oikeasti tajusi että en aio satuttaa tai hylätä häntä."
Kauanko siihen meni?