|
Lähettäjä: *
Päivämäärä: 4.7.26 13:01:56
Samaa olen miettinyt. Ennen tehtiin fyysistä työtä enemmän ja liikuttiin enemmän kuin nyt, silti riitti aamupalaksi puuro. Nykyään muka ei, kun liian vähän proteiinia. Kuulun itse niihin, jotka ei liiemmin laske proteiineja vaan syö ns. perinteisesti. Aamuisin puuro tai leipä on aivan hyvä. Ja se 400g jauhelihapaketti todellakin riittää vähintään kahdeksaan annokseen makaronilaatikkoa. Meillä kaikki syövät "kuten ennenkin" eikä ikinä osteta mitään proteiinilisiä tai lasketa proteiineja. Ollaan kaikki normaalipainoisia ja hyväkuntoisia. Ei himotreenaavia lihaskimppuja mutta kuitenkin fyysistä työtä tekeviä ihmisiä, joilla on varmasti enemmän lihasta kuin läskiä. Eikä roiku maha polvissa.
Tavallinen ihminen saa aivan varmasti riittävästi proteiinia ihan siitä pelkästä kaurapuurostakin (aamuisin), tavallisesta ruuasta muutoin.
Silloin tällöin myös herkuttelemme, esim. kesäisin tulee syötyä usein parikin kertaa viikossa jäätelöä, juhannuksena sipsejä ja jouluna suklaata. Siis ei herkkuja päivittäin mutta eivät ne myöskään mitenkään kiellettyjä ole. Vieraille leivotaan jotakin hyvää myös.
Samaan aikaan ihmiset muka tarvitsevat lisää proteiinia ja kantavat kaiken maailman proteiinivalmisteita kaupasta mutta toisella puolella koria tai kärryä onkin sitten sipsiä, limsaa ym. Ja sitten ihmetellään, ettei mikään raha riitä ruokaan!
Meidän perhe ei koskaan osta päiväysvanhoja alennustuotteita tai edes laske niinkään senttejä kaupassa. Syömme ns. kaikkea eli ei ole allergioita. Jauheliha on aina sitä naudan 10% lihaa. Meidän ruokalaskut on keskimäärin 110 henkeä kohti, toki määrällisesti mies varmasti syö hieman enemmän kuin lapset, vaikkei nekään enää ihan pieniä ole. Kun kaupassa työskentelevänä näen ihmisten ruokaostoksia, niin ei tarvitse ihmetellä näitä 300e/kk henekä kohden syöviä, kun liukuhihna on täynnä eineksiä, proteiinirahkoja, energiajuomia ja kaikkea muutakin täysin turhaa. Oikea ruoka (puuroaineet, liha/kala/kanaa, peruna/riisi/pasta, juurekset, jauhot jne.) on todella edullista. Jos itse jättäisimme vielä ne satunnaiset jäätelöt ja muut herkut pois sekä vaihtaisimme jauhelihan halvempaan, puurohiutaleet halvimpaan ja maidon rasvattomaan sekä ostaisimme niitä vanhenevia tuotteita, riittäisi meille helposti 80e/hlö/kk ruokarahaksi. Mutta tällä nykyisellä summalla saa Pirkan sijaan Elovenaa ja lihatkin Snellmannilta.
|