|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 3.7.26 14:37:51
"Tunnistan surullisen hyvin tavan, jolla Jeffrey Epstein ja Ghislaine Maxwell houkuttelivat alaikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia seksuaalisen hyväksikäytön verkostoonsa.
Olen itse ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, ja ymmärrän täysin vasta nyt vuosikymmenten kuluttua, että päätymiseni Playboy -lehden kuviin oli seurausta ammattimaisesta groomingista. Siinä haavoittuvassa asemassa olevaa tyttöä tai nuorta naista käytetään hyväksi seksuaalisiin tarkoituksiin. Pojat eivät hekään säästy tältä julmalta toiminnalta!
Olin 18-vuotias kun päädyin yksin matkalle Italiaan syystä, että matkakumppaniksi lupautuneen ystäväni äiti sairastui yllättäen syöpään, eikä ystäväni päässyt mukaan reissuun. Päätin olla rohkea ja reipas, ja lähdin matkalle yksin.
En osannut odottaa että paniikkihäiriö, johon sairastuin lapsuudessani, aktivoituisi yllättäen vuosien tauon jälkeen. Olin vieraassa maassa yksin, ja kärsin paniikkikohtauksista ja äärimmäisestä ahdistuksesta. Vuonna 1987 ei ollut kännyköitä eikä nettiä, eikä paluu pakettimatkalta kotiin kesken kaiken ollut realistinen vaihtoehto.
Kun ensimmäisenä lomailtanani minua lähestyi kadulla kanadalainen, noin 25-vuotias sivistyneen oloinen ja äärimmäisen ystävällinen nainen, olin altis tarttumaan syöttiin. Hän kutsui minut yökerhoon, jossa tapasin hänen hauskalta ja karismaattiselta vaikuttavan italialaisen aviomiehensä.
Jossakin kohden iltaa pariskunta kertoi, että mies on Italian Playboyn kuvaaja. He pyysivät minua viettämään lomani heidän kanssaan ja poseeraamaan yläosattomissa Playboy-lehteen. Kavahdin ehdotusta, mutta koin pariskunnan turvalliseksi, ja paniikin poispyyhkineessä humalatilassa suostuin hulluun ideaan, ja hyppäsin heidän hienoon, sporttiseen avoautoonsa.
Haimme saman tien tavarani hotellista, ja muutin viikon ajaksi heidän luokseen. He halusivat minun nukkuvan kanssaan samassa sängyssä. Molemmat olisivat halunneet kanssani seksiä, sillä nainen oli biseksuaali, kuten näissä tarinoissa asia tuppaa usein olemaan. Ymmärsin sentään kieltäytyä seksistä, eikä sen suhteen ollut painostusta, vaikka ehdottelu jatkui myöhemminkin. Kuvauksiin ryhdyttiin heti seuraavana päivänä.
Ystävystyin pariskunnan kanssa ja lähdin seuraavana vuonna heidän luokseen Los Angelesiin. Nyt minut haluttiin Amerikan Playboyhin. Olin jo Italiassa nielaissut syötin, ja houkutus oli liian suuri vastustettavaksi. Olin jo lapsena kehittänyt päässäni ajatuksen, että kuuluisaksi tuleminen olisi ratkaisu yksinäisyyteeni ja turvattomuuteeni, sekä hylätyksi tulemisen traumoihini.
On tyypillistä, että hyväksikäytön kohteeksi joutuva nuori ei ymmärrä omaa tilannettaan eikä kykene arvioimaan tekojensa seurauksia tulevaisuudessa. Traumatausta vielä hidastaa oman identiteetin kehittymistä. Kuten olen monesti todennut, niin impulsiivista käytöstä ja tunteita hallitseva etuaivolohko kehittyy otollisissakin olosuhteissa täysin vasta noin 25-vuotiaana.
Itse olen ymmärtänyt omalla kohdallani tapahtuneen hyväksikäytön koko taustakuvion täysin vasta päälle 50-vuotiaana. Ei kukaan 80-luvulla ollut koskaan puhunut minulle mistään groomingista. Siinä kyse on siis lapsen tai nuoren houkuttelusta seksuaalisiin tekoihin. Prosessissa aikuiset rakentavat luottamusta kohteeseen hyväksikäyttöä varten.
Tyypillisesti keskeinen hyväksikäyttäjä on jo hieman vanhempi mies, ja hänen apunaan toimii helposti lähestyttävä, luotettavan ja turvallisen oloinen, ystävyyssuhdetta etevästi rakentava nainen. Nuorta kehutaan ja tuetaan, ja hänelle tarjoillaan mielikuvaa menestyksestä ja piireihin pääsemisestä, julkisuudesta ja high-lifesta. Se on houkutteleva maailma kenelle tahansa, ja etenkin erinäisistä haasteista kärsivälle, haavoittuvassa asemassa olevalle nuorelle.
Olin siis 18-vuotias, ja lain mukaan täysi-ikäinen. Mutta todellisuudessa olin vielä henkisesti kehittymätön lapsi ja täysin kyvytön tekemän koko loppuelämääni koskevia vastuullisia päätöksiä. Myöhemmin olen suojautunut asian todelliselta luonteelta ja hyväksikäyttöön liittyvältä tuskalta, ja uhreille tyypilliseen tapaan pyrkinyt selittämään tapahtumat parhain päin.
Olen jopa ylistänyt minut alastonkuviin houkutellutta pariskuntaa, vaikka minua kuvannut mies oli henkisesti täysin epävakaa ja jopa aggressiivinen. Myöhemmin kun pyrin hänestä irti, mies uhkaili ja kiristi minua ja tuli myymään Suomeen minusta ottamiaan kuvia. Esimerkiksi R-kioskissa myytiin minusta ilman lupaani tehtyä alastonkuva-kalenteria, josta en saanut itse penniäkään.
Koen vahvasti, että omaakin tilannettani röyhkeästi hyväksikäyttäneen median tulisi ymmärtää, mikä on taustakuvio oman Playboy-menneisyyteni suhteen. Siitä puhuttaessa ja kirjoitettaessa olisi tunnustettava se tosiasia, että olin seksuaalisen hyväksikäytön uhri.
Olen siitä asemasta rakentanut elämäni moneen kertaan uudelleen, mutta vuosikymmeniä mediassa ja julkisuudessa jatkuneen leimaamisen sekä omien syvien traumojeni käsittelemisen vuoksi toipumisprosessi on ollut äärimmäisen pitkä.
On myös tärkeää ymmärtää, että esimerkiksi arvostamani ja myös ystäväkseni kokemani Linda Lampenius, joka puhuu Playboysta ja Hugh Hefneristä pelkkää hyvää, oli 28-vuotias poseeratessaan Playboy-lehdelle vuonna 1998. Hän oli tuolloin siis jo aikuinen, omalla urallaan menestynyt nainen, ja teki tilanteessa itsenäisen, vastuullisen päätöksen. Minun tilanteeni oli kokonaan toinen.
Toivon, että yhteiskunnassamme aletaan vihdoin ymmärtää laajemmin nuorten naisten ja tyttöjen seksuaalisen hyväksikäytön laajuus ja moninaisuus, ja myös pornoistuneen median rooli tämän hyväksikäytön mahdollistajana ja siihen myös itsenäisesti osallistuvana tahona.
Yhteiskuntamme tekopyhyys ja kaksinaismoralismi on räikeää ja vastenmielistä. Samalla kun meillä markkinoidaan kaikkialla kritiikittömästi pornoa ja naisten seksuaalista voimaantumista ja seksuaalisia nautintoja, niin naisia ja tyttöjä leimataan edelleen seksuaalisuutensa kautta loppuelämäksi.
On aika ryhtyä puhumaan voimaantumisesta, joka on seurausta oman seksuaalisuutensa suojelemisesta ja syvästä arvostamisesta, sekä seksuaalisuuteen liittyvän pyhyyden ymmärtämisestä. Mutta tästä asiasta ei lehdistö juuri kirjoita, sillä porno myy paremmin. Ja ehkä patriarkaalinen, miehisten valtarakenteiden hallitsema yhteiskuntamme ei ole vieläkään valmis naisten todelliseen voimaantumiseen.
Ja kyllä. Monet naiset liberaalifeministejä myöten myös osallistuvat miehisten valtarakenteiden tukemiseen ja rakentamiseen, tietoisesti tai tietämättään. Muutos on kauan kaivattu, ja uskon sen vihdoin olevan mahdollista."
|