Lähettäjä: Keski-ikä 
Päivämäärä:   27.6.26 15:54:00

Oonko ainut, joka huomannut nyt neljäkymppiä ylitettyään, että elämä ei ole enää kummoista? Mikään ei tunnu miltään eikä mikään sävähdytä. Mistä saada lusää kipinää elämään vai täytyykö vaan hyväksyä, että tämmöistä tämä on?

Periaatteessa kaikki hyvin: kiva koti, erittäin mielekäs työ, vanhemmat elossa, pari hyvää ystävää ja liuta tuttuja.

Työ: kaikki siisteimmät jutut on tehty. Työ on hyvää, oon hyvässä asemassa ja koen olevani merkityksellinen työyhteisössä, ehkä alan sisällä jo vähän muutenkin. Mutta kaikkein isoimmat ja hulluimmat projektit ovat takana ja edessä siintää 20 vuotta turvallisia, kädenlämpöisiä työhommia.

Parisuhde: ei ole. Pitkä sinkkuus takana, sitä ennen muutama pitkä suhde. Kukaan ei sytytä, mutta toisaalta en myöskään tapaa uusia tyyppejä. (Paitsi töissä, eikä siellä katsella ketään sillä silmällä.) Seksi tuntuu haastavalta ajatukselta, vaikka ennen olin melkoinen hurjastelija.

Ystävät ja kaverit: kaksi hyvää ystävää, jotka asuvat muilla paikkakunnilla = tapaamiset vaativat hyvin paljon järjestelyitä ja toteutuvat harvoin.
Kavereita on liuta, suurin osa työperäisiä tuttuja. Töissä houstaan isoa määrää ihmisiä, joten vapaa-ajalla on pakko saada olla myös jonkun verran yksin.

Harrastukset: teen palapelejä, luen, juoksen pitkiä matkoja ja uin pitkiä matkoja. Kaikki semmoisia yksin tehtäviä ja oman mielen kanssa puuhailtavia hommia. Työajat semmoiset, että mitkään ryhmäliikunnat yms. eivät sovi kalenteriin.

Kaipaan esimerkiksi nouduhiprakkaista juhlintaan, mutta nykyään ahdistaa kontrollin menettäminen ja humalaiset ihmiset, niin eipä tule käyty baareissa. Kaipaan semmoista jakamista ihmisten välillä, mutta en tiedä mitrn voisin sitä saavuttaa.

Lähettäjä: Purppura 
Päivämäärä:   27.6.26 16:12:48

Aamen!

Teksti kun mulla mut mulla 3 lasta ja 15v. Suhde takana.
Mikään ei tunnu miltään, kovasti yritän etsiä niitä hetken kestäviä hyvänolon tunteita. Shoppailu, heppailua ym..... Iltaisin toivon että en aamulla heräisi.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   27.6.26 16:29:07

Uupumusta, masennusta? Siitä tuollainen merkittömyyden tunne taitaa enimmäkseen kummuta.

En tunnista laisinkaan itseäni tuosta tekstistä, mitä kirjoitetaan,vaikka saman ikäisiä olemmekin. Minä näen maailman täynnä mahdollisuuksia ja koko ajan on kaikenlaista kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa.

Lähettäjä: Essi 
Päivämäärä:   27.6.26 16:39:51

En oo ihan ees neljääkymmentä vielä ja tunnistan itseni. Ei tosin lapsia eikä kavereita, mies on ja parisuhde ok mutta muuten.. en tiedä mitä täällä teen. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Paitsi se mukavassa nousuhumalassa oleminen :D Oltiin juhannus festareilla metsän keskellä ja kun 4pv olin enemmän vähemmän humalassa ja vailla normaaleja työ- ja kotikuvioita ja velvoitteita, tunsin eläväni. Kotiin päästyä mikään ei taas kiinnosta, innosta. En jaksa enkä halua. Teen työni, hoidan velvollisuudet, maksan laskut, kaikki pitäisi olla hyvin mutta mikään ei tuo sellaista hyvänolon tai merkityksellisyyden tunnetta.

Lähettäjä: Keski-ikä 
Päivämäärä:   27.6.26 16:41:31

Tuntuu, että olen nähnyt jo kaiken "nähtävän ja koettavan". Esim. viime kesänä vetelin junalla pitkin Manner-Eurooppaa ja katsastin kaikkea mahdollista Matterhornista Eu-parlamenttiin. Oon matkustellut paljon, katson paljon näyttämötaidetta, haahuilen taidenäyttelyissä, käyn erityisissä ravintoloissa jne. Mutta enää nekään ei tunnu miltään. Kaikki tuntuu vain ennaltakoetulta.

Haluaisin yllättyä jostain, tai ihastua, tai olla jostain niin innoissani, etten malta nukkua.

Nukun hyvin, syön hyvin, liikun monipuolisesti, en käytä alkoa, en tupakoi, lahjoitan rahaa hyväntekeväisyyteen, elän kerta kaikkiaan kunnollista elämää.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   27.6.26 16:47:07

Itse lähestyn jo viittäkymppiä ja työ on vienyt mun koko elämän. Kaduttaa, ettei mulla ole ollut viitseliäisyyttä panostaa mihinkään muuhun samalla tavalla. Olen vain seurannut sivusta kun muut tekee.

Jos olen jotain yrittänyt vapaa-ajalla niin se on kosahtanut nopeasti heikkoon suunnitteluun ja puolivillaiseen toteutukseen. Jonka jälkeen olen luovuttanut. Eli kaiketi asenteessakin vikaa.

Näinköhän menen loppuun asti, pelkkänä työmuurahaisena. Jos saisi vain vetää omalla mukavuusalueella, niin sekin olisi ok, mutta koska vaatimukset ovat kiristyneet, eikä mulla olisi enää yhtään henkisiä resursseja tahi suoraan sanottuna kiinnostusta uuden opetteluun, niin on alkanut nousta synkkiäkin ajatuksia mieleen.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   27.6.26 16:55:32

Onneksi en ole joutunut tuohon tilaan. Lapsen kanssa koetaan ja ihmetellään. Itsekseni koen ja ihmettelen. Näin nelikymppisenä lähdin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ulkomaille comic coniin ja oli mahtava kokemus, joka antoi energiaa. Työ on sinänsä jo tosi "tuttua" ja rutiininomaista, mutta opiskelen jatkuvasti uutta mikä pitää mielen virkeänä. Välillä ajan itseni ihan tarkoituksella oman mukavuusalueen ulkopuolelle vaikka "vain" lukemalla kirjan, joka edustaa sellaista genreä, jota en yleensä lue. Yritän muutenkin nähdä maailman muista kuin omasta näkökulmastani.

Aloittajan ongelma voi liittyä masennukseen, hormonitoiminnan muutoksiin tai ihan vain urautumiseen. Tai ehkä kaikkiin näistä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.6.26 17:02:38

Itse en saa mitään irti mukavuusalueelta poistumisesta.

Lähettäjä: Tollo 
Päivämäärä:   27.6.26 17:05:03

Kun ulkoiset asiat on saavutettu, on aika kääntyä sisäänpäin. Moni ei ikinä löydä itseään tai etsii sitä vain ulkoisten saavutusten kautta.

Lähettäjä: Metris 
Päivämäärä:   27.6.26 17:19:51

Itelle ei kuulosta vähää alusta tutulta, ikää kumminkin lähempänä viittä kymppiä. Olisiko aloittajan ja muiden vastaavaa potevaisten aiheellista käydä laajemmissakin tutkimuksissa?

Kivä työ, edettävää siinä on edelleen ja erikoistua voi moneen suuntaan. En elä elämyksillä, vaan arkeni on kivaa ja tarpeeksi puuhakasta. Harrastuksia on, ja etenkin tää yksi on sarjassamme "harrastus on huono, jos se ei vie kaikkea rahaa ja aikaa" eli hevoset itse suunnittelemassani ja rakennuttamassani kotitallissa - ei ole vapaa-ajan ongelmia eikä tylsyyttä. Lisäksi käsitöitä on odottamassa sadepäiviä, uimassa kävisin, jos työtilanne olisi surkeampi. Mummuilla saa ihanan lapsenlapsen kanssa ja koirien kanssa höpötellä.

Lähettäjä: 50+ 
Päivämäärä:   27.6.26 17:20:40

En ole onneksi mäkään joutunut tuohon tilaan ja olen jo yli viisikymppinen. Elämä vain paranee koko ajan, aina on lisää uutta koettavaa ja opittavaa, ja vanhat tututkin asiat ovat kivoja. Ehkä tää on persoonakysymyskin. Kaikilla ei ole samanlaista intoa esim oppia uutta. Töissä tuota siis hämmästellyt. Mun pitäisi tällaisena vanhana raatona olla se vastarannan kiiski muutoksessa mutta mä oon se joka ottaa kaiken uuden innolla vastaan, opettelen ja opiskelen koko ajan uutta ja ilmoittaudun vapaaehtoiseksi porukkaan joka ajaa työyhteisöön sisään uusia juttuja. Nuoret on sillain että ei voisi vähempää kiinnostaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.6.26 17:22:27

En tunnista lainkaan tuollaisia tunteita. Elän näin viiskymppisenä onnellisena ja elämäni parasta aikaa. Nautin siitä, millaiseksi olen ehtinyt elämäni rakentaa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   27.6.26 17:38:49

"Mutta kaikkein isoimmat ja hulluimmat projektit ovat takana ja edessä siintää 20 vuotta turvallisia, kädenlämpöisiä työhommia."

Aiot siis olla samassa asemassa samassa firmassa eläkkeeseen asti, ja olet varma,e ttä firmassakaan ei tapahdu mitään muutoksia kahden vuosikymmenen aikana?