|
Lähettäjä: Sos
Päivämäärä: 19.6.26 18:34:29
Kyseenalaistettu mihin tarvitset, jos lapsena et ole käyttänyt? Itse sain diagnoosin 30v iässä, en saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään, mutta oman lapsen diagnoosin ja ruuhkavuosien mittaan halusin selvyyttä. Varsinkin kun näin miten oma lapsikin hyötyy.
Julkisen kautta asia hoitui, itsellä hyvin värikkäät paperit lapsuudesta asti. Ekaa kertaa keskittymisen ongelmat mainitaan jo 5v alkaen, mutta -90 luvun varsinkaan tyttöjä ei tutkittu. Alakoulussa avustaja, koko peruskoulun oma helpotettu opintosuunnitelma ja pienluokassa oloa, dg oppimisvaikeudet. Nämä ei näy vaikka aikuisena opiskelen, lääkäri epäilee väärää diagnoosia joka sekoittuu adhd:n kanssa, eli oikeasti johtuu keskittymisen ongelmista ei oppimisesta. Teininä päihdekokeilut, parisuhteessa mm ajauduin väkivaltaiseen suhteeseen ja 16v hyväksikäytön uhriksi, varmasti vaikutusta. Yläasteella vaikea masennus, eli adhd näitä liitännäisiä. Mietin kuinka paljon helpompaa olisi ollut, jos olisi ollut toimiva lääkitys jo silloin.
Aloitin lääkkeen ja nyt löydetty hyvä tasapaino, pystyn keskittyä, saan asiat hoidettua, en sulkeudu sosiaalisesti niin herkästi, en yli jaa asioitani mikä tyypillinen piirre, impulsiivisuus hallinnassa eri tavalla ja en hermostu nollasta sataan nanosekunnissa, rahan käyttö järkevämpää, lapsen kanssa vähemmän riitoja/vääntöä, levottomuus pienenee huomattavasti ja en kuormitu ja stressaa yhtälailla enää.
Mutta, äitini kävi kyseenalaistamaan onko sulla se adhd niin paha että tarvitset lääkkeet? Hän ei elä mun kanssa, joten ei näe meidän arkea samanlailla kun nähdään kerran viikossa tai kahdessa. Kaikkea en avaa arjen ongelmista muille. Ärsyttää, kun juoruaa no voihan lääkkeitä käyttää itsepä tietää.. Nimenomaan itse tiedän. Onko muilla samoja kokemuksia?
|