|
Lähettäjä: oeooe
Päivämäärä: 14.6.26 15:15:23
Minäkin olen vuosia "vain maannut kotona". Oikeasti olen ollut kotona siksi, että minulle kehittyi vakavia mt-ongelmia ja tästä syytän ihan muita ihmisiä ja sitä, miten kohtelivat minua. Kohdeltiin niin huonosti ja ylimielisesti, että minulle kehittyi vuosien aikana sosiaalisten tilanteiden kammo. Lisäksi kukaan ei ota mihinkään mukaan eikä palkkaa ihmistä, jolla ei ole koulutusta (opinnäytetyö kesken).
Töihin ei pääse noin vain, edes osa-aikaiseksi, kun tulijoita on niin paljon, ettei minua kukaan palkkaa.
Ihmisistä on tullut ylimielisiä, itsekeskeisiä ja ilkeitä. Halveksitaan ja töksäytellään ihan ilkeilläkseen.
Opinnäytetyöni jäi kesken, koska en saanut siihen keneltäkään apua edes yleisellä tasolla. Kaikki sanoivat vain, että "kysy siltä ohjaajaltasi". Ohjaajani taas oli minua kohtaan todella ilkeä. Ei hän varmasti kaikkia kohtaan ole, mutta minua kohtaan oli välillä törkeä. Kun kysyin jotain, leikki kuuromykkää tai nimitti idiootiksi, vaikka oli luvannut auttaa. Haukkui kaikkea tekemääni muttei kertonut, miten ne kuuluu tehdä. Ei vastannut mihinkään tai neuvonut missään. Kun pyysin palautetta kirjallisesti siihen mennessä tekemiini asioihin, että näkisin olenko menossa oikeaan suuntaan ja voinko jatkaa, ei antanut palautetta kirjallisesti vaan halusi tavata joko naamatusten tai videopuhelun välityksellä. Kun yritin kirjoittaa jotain ylös, niin hän jatkoi vain puhumista. Kun pyysin toistamaan jotain, hän heittäytyi täysin kuuromykäksi ja teki jotain ihan muuta ja sitten minun piti vain odotella, että milloin hän suostuu palaamaan tähän maailmaan. Jatkoi yleensä kokonaan toisesta aiheesta, enkä saanut vastausta mihinkään.
Joudun käyttämään analyyseihin erästä tietokoneohjelmaa, jota en saa omalle koneelleni. Lisenssin saa vain yliopistot ja tietyn alan firmat. En saa edes omilla rahoillani ostettua sitä, koska siinä kysytään, missä firmassa olen töissä. Sitä ei ilmeisesti voi ollenkaan ostaa omalle koneelle ja tämän vastauksen sain myös, kun sitä joltain laitoksemme opiskeluasioista kysyin, kun hänkin koitti selvittää, olisiko mahdollista saada lisenssi itselleen.
Ohjaajani ei suostunut siihen, että olisimme menneet tietokoneluokkaan ja hän olisi neuvonut minua koneella siellä. Hän halusi aina tavata jossain kahvilassa ja teki jotain juttuja pikaisesti omalla läppärillään niin, etten nähnyt mitä hän kliksutteli, eikä suostunut selostamaan tai antanut minun edes katsoa. Eli käytännössä minun olisi pitänyt muistaa kaikki 1,5 tuntia kestäneestä tapaamisesta ihan korvakuulolla, mitään en saanut kirjoittaa ylös ja hän selitti kaiken niin nopeasti, etten tajunnut puoliakaan...
Kunpa olisinkin tajunnut laittaa edes nauhurin päälle.
En enää kyennyt edes menemään yliopistolle. Tulee ahdistus ja iskee paniikki, jos näen jonkun tutun.
Ihan alussa ohjaajani suostui kommentoimaan opinnäytetyöni kirjallista teoriaosaa jotenkin. Mutta palaute oli todella huonoa. Ei millään tavalla selkeää ja eteenpäin vievää. Oli esim. maalannut jonkun kohdan ja kommenttina vain "?". Ei siis mitään selitystä tuolle kysymysmerkille, jotta tietäisin, mikä siinä ihmetyttää. Tai jos olin kirjoittanut johonkin kommentin ja kysynyt siinä jotain, niin niihin ei vastannut ollenkaan. Tai sitten saattoi johonkin kommentoida "ei näin", muttei kertonut, että miten sitten. Alkoi nuokin ahdistaa jo siihen malliin, etten saanut kirjoitettua enää yhtään mitään. Siis yhtään mitään. Paniikki nousi jo pelkästä gradun ajattelusta.
Kandin ohjaajana oli eri henkilö ja hän osasi antaa rakentavaa palautetta. Jos jokin oli huono, hän kertoi mikä mättää ja miten sitä piti parantaa. Olin hänen tapaamisten ja palautteiden jälkeen intoa täynnä ja tuntui siltä, että hei nyt mä osaan ja tiedän mitä pitää tehdä. Graduohjaajan kanssa täysin päinvastoin. Olin aina entistä lannistuneempi ja täysin paska ja tuntuu, etten osaa mitään enkä saa apua keneltäkään.
Joskus kirjoitin palautteen anonyyminä meidän jokavuotiseen palautteenkeräyslomakkeeseen. Ihan asiallisesti kirjoitin, että graduohjaajalta en saa mitään apua ja kukaan muu ei suostu neuvomaan missään, että saisin opinnäytetyötä etenemään. Siihen tilaisuuden vetäjä tokaisi ainoastaan "aina löytyy näitä, joilla on jotain valittamista" ja siirtyi seuraavaan palautteeseen. Onpa kiva...
Olen kyllä yrittänyt saada sitä etenemään, muttei siitä mitään tule. En vain pysty menemään yliopistolle tekemään niitä analyyseja, kukaan muu ei auta ja neuvo, enkä saa keneltäkään mitään palautetta. Kaikkia muita kohtaan se ohjaaja on kai ihan kiva. Paitsi joskus on joku ollut vieressä ja nähnyt ja kuullut hänen käytöksensä minua kohtaan, ihmetellyt, kuinka ohjaaja aina keskeyttää minut tai puhuu päälle kun minulle puhutaan, mutta kukaan ei koskaan millään tavalla puuttunut hänen käytökseensä. Tuntui niin pahalta.
Silti kaikki kyselevät, että miten se gradu. Ja naureskelevat, että miten en ole vieläkään valmistunut. Niinpä...
Tätä kommentiiakin kirjoitan ihan itku kurkussa, koska ihan itkettää se, miten minua kohdellaan ja se, etten valmistu ikinä. Enkä uutta ohjaajaakaan saa. En edes "kakkosohjaajaa". Tai siis, on minulla sellainen "paperilla", muttei hänkään minua neuvo, vaan sanoo, että "kysy siltä pääohjaajaltasi". Ja muut sanovat, että kysyt siltä ja sanot näin ja vaadit vastaamaan. Olen vastannut, että kysy itse. Tule itse kysymään ja minä haluan nähdä, miten hän sinulle vastaa ja miten sinua kohtelee. Jos hän on asiallinen, niin minä saan siinä samalla tarvitsemani avun ja vastaukset ja jos on yhtä asiaton myös sinua kohtaan, niin huomaat, etten valehtele ja on oikeasti sellainen kuin kerroin.
Jotkut ovat jopa sanoneet, että ohjaajani on tosi mukava ihminen ja kun kerron, että minua kohtaan hän on välillä todella halveksiva, niin minulle lähes huudetaan "En usko sinua! Sinä valehtelet!". Kunpa olisin edes nauhoittanut noita kesksuteluja tai videoinut, miten hän välillä ihan kääntää selkänsä ja leikkii kuuromykkää, niin voisin todistaa, etten puhu palturia.
Kukaan ei ole suostunut sanomaan hänelle mitään ja vaatimaan vastauksia. Eli olen ihan yksin.
En todellakaan nauti tästä kotona makaamisesta, mutta mt-ongelmaisena en vain kykene mihinkään. En, vaikka haluaisin.
|