|
Lähettäjä: mama
Päivämäärä: 10.6.26 08:39:50
Samaa ajatellut!
Ojalan täytyy olla autismipiirteinen , insinööri?
Suvivirsi oli merkitty ohjelmaan, eikä ole kevätjuhlassa yllätys. Hänhän olisi voinut, lapsensa kanssa, mennä ulkopuolelle. Juhlat olivat lopuillaan.
Mutta ei. Järki ei käy. Riitelee ja riitelee. Nyt aikoo haastaa Espoon oikeuteen. Aivan kuin tuomioistuimilla ei olisi muuta hommaa, kuin yhden mielensäpahoittajan asioden setvintä.
Ojalan rahaa palaa, mutta myös veronmaksajien rahaa palaa. Ja tuomioistuimen aikaa.
Aivan käsittämätöntä länsimaista touhua, en antaisi hänelle yhtään palstatilaa enää.
Ja lapsi parka, se uupumus ja todennäköinen kiusaaminen iskän vuoksi. En tiedä, onko vaimoa, mutta, jos on, alkaisi olla itsellä ero lähellä, jos mies olisi noin jäärä ja käyttäisi omia rahojaan oikeuteen Espoota vastaan.
Ja kun ajattelee maailman ihan oikeita ongelmia, jos Ojala vaikka kääntäisi energiansa vaikka työttömien ongelmien tarkasteluihin? Miksi yksi uskonto seksualisoi 10-vuotiaat tytöt huputtamalla heidät heti?
Miksi espoolaiset hyväksyvät paikallisjunien liikennekatkon koko kesäksi?
Kaikkea tuollaistakin olisi taisteltavana, sen sijaan, että jankkaa yhdestä laulusta….
|