|
Lähettäjä: ///
Päivämäärä: 5.6.26 06:39:51
"Ainakin itse näen kärsimyksessä eron. Suomalaisen työttömän tai autistisen elämä on ehkä tylsää mutta se ihminen joka litkii kuravetta tai tyttö joka ei pääse kouluun on se, joka tarvitsee apua enemmän."
Tämä vahvasti. Suomalaisilla on todella vahvana sellainen "minuahan ei huijata" -mentaliteetti ja kuvitellaan, että jokainen haluaa vain rahat pois tyhmiltä hyväuskoisilta. Oletteko koskaan ajatelleet, että maailma Suomen ulkopuolella oikeasti saattaa olla todella erilainen? Täällä lintukodossa on tosi hyvä tuudittautua ajatukseen, että se mitä ei näe, ei ole olemassa. Lakeja yritetään säätää onneksi EU-tasolla saakka, mutta itse koirakulttuurin muutoksessa menee aikaa. Mun tuntemat tarhat ulkomailla tekee todella ison työn pelastaakseen eläimiä ja löytääkseen niille koteja, eikä kukaan kyllä tunnu tekevän niillä bisnestä, koska tarha ei maksa sinne tuoduista eläimistä mitään ja eläinten hoito vasta heille maksaakin.
Mulle oli ihan selkeää, että jos koiran otan, otan sen näiltä tutuilta tarhoilta. Ja ihan mahtavan koiran sainkin. Aina voi eläimiin mennä yllättäviä kuluja, ja kukaan ei voi taata sitä, että kuka yksilö nyt pysyy terveenä. Oon nähnyt paljon sairastavia rescueita ja oon nähnyt paljon sairastavia rotukoiria. Ja oon nähnyt myös sen, että kun rotukoiria sairastaa, niin kasvattaja pistää kaikki yhteydet poikki ja estää yhteyden myös pentueen toisten koirien omistajien kanssa, jotta kukaan ei saa tietää. Rotukoiramaailma on ihan yhtä hullua kuin koiramaailma yleensäkin. Rescue-yhdistyksissä näkee jonkin verran sairauksien pimittämistä, mutta niin näkee myös valitettavasti rotukoirapuolella.
Toinen syy mulla oli ottaa rescue tietystä maasta sen vuoksi, että mulla ei myöskään ole käyttöä näille sakemannimixeille, joita täälläpäin tarjotaan. Halusin tiettyä rotua/rotumixiä. Koira, jonka sain ulkomailta, on yleisesti todella säyseää rotua ja vaikka aina on yksilöeroja, on mahtavaa, että tämän kanssa on helppoa ja voi mennä vähän minne vaan. Kaverillani on kotimainen kodinvaihtaja, jossa jotain staffia on, ja sen kanssa ei voi kotitienoilta lähteä tai tuntemattomia noin vain ottaa kotiin, koska se todellakin puree. Toisella kaverilla taas on kotimainen kodinvaihtaja, joka saa hirveät kierrokset mistään vähänkin poikkeuksellisesta. Sen sijaan mun rescuen kanssa tuolla kultajuhlien aikana ulkoiltiin yöllä normaalisti ja se katteli vaan, että "jaa, tämmöstä menoa tänään" ja jatkoi eteenpäin lampsimista.
Enkä tarkoita, etteikö suomalaisissa kodinvaihtajissa olisi varmasti ihania luonteita, tunnen yhden aivan mahtavan yksilön. Mutta suomalaisilla on taipumusta pistää koira eteenpäin vasta, kun omat rahkeet ei sen kanssa riitä tai käytöshäiriöitä on jo paljon. Ulkomailla taas on todella paljon ihania tavallisia koiria, joista seuloa ne, jotka sopivat suomalaiseen kotielämään todella hyvin. Sellaiselle ainakin itselläni oli tarjota koti, ja vaikka tässä oli tuuriakin mukana, tunsin oman rodun ja lähinnä tarvitsi varautua koiran arkuuteen.
|