|
Lähettäjä: ..
Päivämäärä: 3.5.26 15:36:19
Meillä lapsella oli just koulun aloituksen aikaan sellaista että jos edes epäili ettei osaisi jotain, ei missään nimessä halunnut edes yrittää.
Silloin vähän aikaa tehtiin niin, että sanoin että nyt tehdään tää asia huonosti eikä saa onnistua.
Muistan näitä asioita ainakin ruutuhyppelyn (kavereillaan oli villitys hypellä ruutua ja lasta ahdisti kun osui aina ruutujen viivoihin) jolloin sanoin että nyt hypellään ruutua niin, että yritetään osua viivoihin. Tästä tulikin hänen mielestä hauskaa kun ei enää tarvinnut pelätä viivoihin osumista ja samalla salakavalasti kehittyi se taito ylipäätään hyppimisessä ja pian osasikin jo liittyä kaveriensa ruutuhyppelyleikkiin siten, että varoi niitä viivojakin.
Pyri ottamaan siis paineet pois jostain asiasta missä ne voi ottaa pois.
Toinen on sitten se, että lapselta kuuluu myös vaatia asioita. Meillä lapselle tuli niin kova ujousvaihe ettei uskaltanut sanoa sanaakaan aikuisille joita ei ihan joka päivä nähnyt. Ei siis esimerkiksi kiittänyt jos sai lahjan. Kun huomasin tämän, tein siitä tosi nopeasti lopun. Siitä ei neuvotella sanotaanko kiitos, anteeksi tai ole hyvä. Ne sanotaan ja sitä vaadin.
Noin muuten kannustaa ei koskaan voi liikaa. Lapsi elää hyväksynnästä. Muista aina ylitsevuotavasti kannustaa kun lapsi uskaltaa ja toistele onnistumisia siihen tyyliin että "huomasin kun äsken luit hienosti otsikon siitä jäätelöauton mainoslehtisestä, ihan tosi hyvin luit sen ja ihan oikein" jne.
|