Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   21.4.26 20:20:28

Tiedän, että hedelmällisyyteen on todennäköisesti jo laskusuunnassa. En tiedä, pitäisikö sitä lapsen saamista vain ruveta jo yrittämään, tuntui miltä tuntui. Mutta on ties mitkä muut asiat päällimmäisenä mielessä. Ajatus perheestä enemmän ahdistaa kuin innostaa tässä vaiheessa. Enemmän mietityttää muut asiat, jotka tuntuvat ajankohtaisemmilta. Kuten työpaikan löytäminen (muutakin kuin pelkkää pätkää pätkän perään ja keikkaa keikan perään), säästäminen, ja ylipäätään oman elämän saaminen kuntoon. Ei vain ne kuuluisat ulkoiset puitteet, vaan myös korvien väli. Siinäkin on vielä työstettävää. Lähipiiri vihjailee jo vauvoista, tuttavapiirissäkin on alkanut paljon olla vauvauutisia. Ja kellokin tikittää. Silti, ei vain tunnu ajankohtaiselta.

Pelottaa, että hedelmälliset vuodet menevät ohi ja elämä ei koskaan sen valmiimmaksi tule. Samalla pelottaa, että hätiköin yhdessä elämän suurimmista päätöksistä. Apua.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   21.4.26 20:32:35

No oma elämä (sis erityisesti sen pään!) ensin kuntoon, parisuhde ja asuminen mallilleen ja sitten miettii mitä oikeasti haluaa.. haluaako niitä lapsia ? moni ei halua ja sekin on ok ja mahdollisuus. Aloituksen ajatukset alkavat olla ajankohtaisia enemmän siellä 35 ja sen jälkeen, moni kun suunnitelmallisestikin ja varmasti haluavana vasta silloin lastentekoon ryhtyy.. ja nelikymppisenä sen yhden ehtii tekemään jos tulee olo, että kai se on tehtävä vaikka ei ole varma.. kakskasi, varsinkin nykyään, on vielä aika kesken ja toisaalta ehtii vaikka mihin.

Lähettäjä: Lilli 
Päivämäärä:   21.4.26 20:33:29

Hohhoijaa. Kaikilla ei edes ole mahdollisuutta yrittää koska kumppania ei vaan löydy joka haluaisi samaa sekä olisi tietyllä tavalla edes turvallinen kumppani. Minä olen 32-vuotias ja ollut sinkku jo kauan ennen sinun ikääsi. Haluan perheen mutta joudun edelleen etsiä kumppania vähän kuin työnhakua. Kyllä sinulla aikaa ehkä on saada vaikka yksi lapsi. Mutta kukaan ei voi varmuudella sanoa kauanko jokaisen riittävä hedelmällisyys ja sopivuus lasten saantiin kestää. Minäkään en tiedä, mutta en voi muuta kuin yrittää sitten kun se samaa haluava kumppani tulee vastaan.

Ja lopuksi vinkkinä sinulle. Minä tulin nuorena vahingossa raskaaksi. Ennen sitä luulin etten ikinä haluaisi lapsia. Yhtäkkiä koko kehossa tapahtui joku muutos ja tajusin että se olisikin ihan mahtava kokea. Jos sinulla on kumppani, elämäntilanne ok ja edes jonkinlainen halu lapsiin niin ehkä kannattaa yrittää.

Lähettäjä: r 
Päivämäärä:   21.4.26 20:39:25

Itseä ei koskaan kiinnostanut. "Kaikki" hoki vain että kyllä se alkaa kello tikittämään. Sitten kyseltiin että no joko tulee lapsia. Vihdoin kun täytin 35 niin kyselyt hiipui ja 40 jälkeen ei oo enää sitkeimmätkään sössöttäneet tuota.

Lähettäjä: --3 
Päivämäärä:   21.4.26 21:03:02

Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä taitaa olla jo yli 30, että et sinä vielä vanha siihen hommaan ole. Jos ei lapsia halua, miksi niitä yrittää tehdä? Ja tarvitaanhan siihen hommaan kumppanikin, jonka mielipiteellä on (toivottavasti) myös merkitystä.

Itsellä halu saada lapsia tuli 30-vuotiaana. Siihen asti olin täysin varma etten koskaan aio hankkia lapsia ja ajattelin olevani vapaaehtoisesti lapseton ja naureskelin niillä jotka sanoi että kyllä se mieli vielä muuttuu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.4.26 21:10:45

Jos et halua lapsia eikä se sinua kiinnosta niin silloin et tee lapsia. Ihan sama vaikka muut sanoisi mitä. Ja jos tuntuu että joskus haluat niin ensin se oma elämä kuntoon, on aivan väärät lähtökohdat lisääntyä vain siksi että "pitäisi".

Lähettäjä: Jeps 
Päivämäärä:   21.4.26 21:22:17

Noh itse olin 28 -vuotiaana varma, etten koskaan tee lapsia ja perhe-elämä ei kiinnosta. 33 vuotiaana mieli muuttui. Joten voi se mieli hyvin vielä muuttua ja lyhyessä ajassa. Kokemusta on. :)

Lähettäjä: Jokainen tavallaan 
Päivämäärä:   21.4.26 21:33:35

Kaverini oli järkevä ja piti kiinni unelmasta saada mies ja lapsi ja ydinperhe.

Se käytti aikaa opiskeluun ja nautti siitä elämästä ja siirtyi työelämään ja lähti/pääsi tekemään töitä ilman kiinnikkeitä ja nautti siitä.
Ja sitten sille riitti sellainen työelämä ja se teki ihan ilman hoitoja päälle nelikymppisenä lapsen sellaisen miehen kanssa, joka oli elänyt samaa elämää jo monta vuotta.
Nyt ne elää ydinperhe-elämää, eikä kukaan kärsi kurjuudesta ja köyhyydestä eikä lapsi kärsi vanhempiensa iästä ja huonoista väleistä.

Toinen kaveri piti kiinni unelmasta saada kaikki samat ja jätti opinnot kesken ja otti miehen ja perusti kolmen lapsen perheen.
Ja se ei ole nauttinut mistään muusta kuin lapsista ja joutuu uudelle kierrokselle tietoisena siitä, että hänen vanhenemista kritisoidaan ihan yhtä julmasti, kuin ensimmäisen esimerkkikaverin kohdalla, kun se teki vanhana lapsen ja oli vielä niin hyvässä kuosissa, ettei tarvinut tukeutua hoitoihin..

Siinäpä sitä mietittävää: miksi se lapsi pitää hommata?